Työelämän osaamisvaatimukset voivat yllättää vastavalmistuneen koodarin
IT-alalla puhutaan paljon osaajapulasta, mutta alaa piinaa aidosti myös osaamispula. Alan yritysten on panostettava koodareiden osaamistason varmistamiseen, koska koulutusjärjestelmä ei siihen yksinkertaisesti taivu.
Ohjelmistoala kehittyy ja uudistaa itseään sellaisella vauhdilla, että koulutusjärjestelmä ei vain pysy perässä. Opetussuunnitelmat muuttuvat hitaasti: Jos tänä päivänä alalla on yleisessä käytössä joku työkalu, vie minimissään vuosia ennen kuin se päätyy opetussuunnitelmaan – ja sinne päätyessään se on yritysmaailman näkökulmasta todennäköisesti jo menneen talven lumia.
Korkeakoulujen ketteryyttä kuvaa esimerkiksi oma kokemukseni: Olen yliopistotasolla 2010-luvun vaihteessa istunut ’sähköisen kaupankäynnin’ luennolla, jonka asiat esitettiin…. piirtoheitinkalvoilta.
Moni korkeakoulusta ohjelmistokehittäjäksi valmistuva voikin kokea karvaan pettymyksen työnhaussa, kun työnantajat edellyttävät tietoja ja taitoja, joita koulusta vain ei ole saanut. Esimerkiksi JavaScript-ohjelmoinnissa suosittuja ovat frameworkit, kuten Googlen kehittämä Angular tai Facebookin React – mutta näiden käyttöön ei koulussa saa tarpeeksi harjoitusta. Tämän lisäksi kokonaisvaltainen ohjelmistoprojektin läpivienti jää hyvin pintapuoliseksi opiskeluissa, jos sitä pääsee kunnolla harjoittelemaankaan. Opinnoissa ei siis pääse syntymään tehokkaalle koodaamiselle ominaista rutiinia, kun kurssien harjoitukset jakautuvat monien vuosien ajalle.
Tämän lisäksi alan sertifikaatit maksavat tuhansia euroja ja niiden suorittaminen töiden ohessa kestää vuosia ja jos töitä ei ole, kalliiden täydennyskoulutusten hankkiminen ei ole kaikille motivoivaa tai edes mahdollista.
Miten yhtälö saadaan toimimaan? Tarvitaan ketterää täsmäkoulutusta. ManpowerGroupin tarjoamassa ratkaisussa yritykset ja vastavalmistuneet koodarit sitoutuvat toisiinsa: palkallinen Experis Academy Graduate -koulutusohjelma takaa asiantuntijalle huippuosaamisen ja yritykselle motivoituneen ja osaavan konsultin. Ohjelman aikana käytännön koodaamista kertyy yli 450 tuntia, joten koodaamiselle tärkeä rutiini pääsee kehittymään. Opetussisältö ja tieto työelämärelevanteista taidoista pidetään myös ajantasaisena käymällä jatkuvaa keskustelua asiakkaidemme ja kouluttajien kanssa sekä esimerkiksi keräämällä tietoa data scraping -tekniikalla ohjelmistoalan työpaikkailmoituksista.
Idea on, että vastavalmistunut koodari voi kolmessa kuukaudessa täydentää osaamistaan työelämälähtöisesti, case-pohjaisella opetusmenetelmällä. Koulutusjakson jälkeen koodari työskentelee yrityksessä 12 kuukauden ajan konsulttina Experiksen kautta, minkä jälkeen hänet voi rekrytoida maksutta.
Koodarille Experis Academyn Graduate -ohjelmasta jää käteen konkreettisten ja kysyttyjen taitojen lisäksi alalla arvostetut Oraclen Certified Associate- ja Professional Java SE programmer -sertifikaatit, joiden suorittaminen töiden ohessa kestää normaalisti vuosia. Yritykseen taas saadaan juuri heille erikoistunutta osaamista joustavasti konsulttimallin kautta, missä tekijä ja hänen keräämänsä tietotaito on kuitenkin mahdollista pitää talossa toimeksiannon jälkeenkin.
Tällaiset yritysten tarpeisiin räätälöidyt koulutuskokonaisuudet ovat tulevaisuutta ja tapa, jolla Suomen IT-ala ja sen osaajat pidetään iskukykyisinä. Nyt ne ovat myös Suomessa. Ensimmäinen 18.1.2021 käynnistynyt ohjelmamme on sisällöltään Java Full Stack. Konsulttien ensimmäinen mahdollinen työpäivä on 12.4.2021.
Experis IT - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Experis IT - Muita referenssejä
Experis IT - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |