Vaisalan ohjelmisto-osaamisen ja ketteryyden vahvistaminen
Vaisala on maailman johtava sään, ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuiden toimittaja. Kansainvälisen yrityksen myynnistä 98 prosenttia menee vuosittain vientiin. Pitkäperinteisen, 80 vuotiaan yrityksen ohjelmisto-osaamisen kehittämisen partneriksi valikoitui Contribyte. Vaisalan tuotekehityspäällikkö Liisa Åström kertoo Contribyten ymmärtäneen tuotekehittäjien kieltä.
Vaisalalla oli tarve kehittää ohjelmisto-osaamista johon he etsivät vetoapua. Contribytesta Vaisalassa kuultiin toiselta liiketoimintayksiköltä, jossa oli ollut jo aiempia kokemuksia kyseenomaisesta yrityksestä.
– Aika nopeasti kehittyi sellainen luottamus, että nämä ihmiset ovat ohjelmoinnin ammattilaisia ja tuotekehityksen tuntijoita. He pystyivät pääsemään meidän kanssamme samalle aaltopituudelle, kertoo Åström.
Toinen Åströmiä ja Vaisalaa ilahduttanut asia oli se, että kehityshankkeen aikataulu oli tiukka ja uudistuksia haluttiin aikaan nopeasti. Contribyte pystyi Åströmin mukaan vastaamaan tähän tarpeeseen hienosti.
– Yhteen hankkeeseen saimme myös ihan oman resurssin, eli yksi henkilö Contribytelta tuli kahtena päivänä viikossa mukaan meidän toimintaan vakiinnuttamaan sellaisia käytäntöjä, jotka me sitten itse osasimme ottaa haltuun, Åström kertoo.
Vahva osaaminen mahdollisti toimimisen laajalla skaalalla
Yhteistyössä Contribyten kanssa oli erityisen hyvää se, että yritys pystyi toimimaan laajasti Vaisalan organisaation sisällä. Contribyten vahva kokemus ohjelmistosuunnittelusta ja tuotekehityksestä teki vaikutuksen.
Åströmin mukaan Vaisala sai hankkeen mukana hyvin konkreettisia parannuksia, jotka näkyvät tulevaisuuden tuotteissa siten, että ne ovat erityisen hyvin tehtyjä, suunniteltuja ja tulevat ajoissa markkinoille. Tulevaisuudessakin Åström näkee Vaisalan yhteistyössä Contribyten kanssa.
– Kokemukset yhteistyöstä Contribyten kanssa ovat hyviä. Jos vastaava tilanne tulisi eteen, olisimme varmasti yhteydessä heihin, Åström päättää.
Tiedot
Tilaaja: | Vaisala |
Ajankohta: | 2016 - 2017 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Henri Hämäläinen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
Omat tagit
Contribyte - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Contribyte - Muita referenssejä
Contribyte - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT- sovellusasiantuntija (CAD/PDM/PLM/Manufacturing Planning)
- Laura - Tuotantoasiantuntija, Operations & Production Support
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Microsoft Dynamics Business Centralin esittely sekä demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
- 12.06.2024 - SprintIT & Finn-ID webinaari: Viisi askelta varaston digitalisointiin ke 12.6. klo 14
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tekoäly luo arvoa asiakaskohtaamisissa
- Altoros Finland Oy - Räätälöityjen ohjelmistoratkaisuiden edut
- Staria Oyj - Korvaa erilliset järjestelmät yhdellä liiketoiminta-alustalla
- Aveso Oy - Tietovarastot ovat nykyajan liiketoimintatiedon selkäranka
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin raportointi: Mittaamisen merkitys ja tehokas viestintä johdolle
- Timeless Technology - Tempmate-GM2 kuljetusolosuhteiden ja -reitin seurantaan pilvipalvelulla.
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |