Valtori yhtenäisti tuotepäälliköiden osaamista Contribyten valmennuksen avulla
Tuotejohtamisen talo tutuksi
Valmennus aloitettiin tuotepäälliköiden koulutusohjelmalla, jonka tavoitteena oli yhtenäistää Valtorin tuotepäälliköiden tuotehallinnan viitekehystä. Valmennuksen perustana käytettiin Contribyten tuotejohtamisen talo -mallia, joka kuvaa tuotepäällikön työtä sekä siihen kuuluvaa osaamista ja vaatimuksia. Mallin avulla tuotepäälliköille opetettiin sitä, mitä tuotejohtaminen on käytännössä, ja annettiin vinkkejä oman työn kehittämiseen.
Sparrausta ja räätälöityä koulutusta
Valtorin tuotepäälliköt johtavat valtionhallinnon tietotekniikkapalveluita ja -tuotteita ja vastaavat valtion virastojen perustietotekniikasta. Organisaation toimintaa ohjaa yksityisiä toimijoita vahvemmin laki sekä Valtiovarainministeriö, sillä Valtorin tehtävä on huolehtia, että kaikki valtion virastot pysyvät suoriutumaan tehtävistään tarjotuilla ohjelmistoilla ja työkaluilla. Tavoitteena kuitenkin on, että tuotepäälliköt voivat jatkossa keskittyä enemmän tuotejohtamiseen, aivan kuten yksityisellä puolellakin, ja tässä on käytetty Contribyten apua.
Valtorin ja Contribyten yhteistyö alkoi koulutustapahtumista, josta se on laajentunut kokonaisvaltaiseksi ja pitkäjänteiseksi tuotejohtamisen kehittämiseksi. Kehittämistoimet sisälsivät muun muassa tuotepäälliköiden tietoiskuja, tuotestrategian ja erilaisten työkalujen fasilitointia sekä tiimien että yksittäisten tuotepäälliköiden käytännönläheistä sparrausta.
– Contribytellä on vahva osaaminen ja näkemys tuotejohtamisesta, ja se on osattu välittää hyvin Valtorin tuotepäälliköille. Pitkäjänteisen yhteistyön ansiosta Contribyten valmentajat ovat alkaneet ymmärtää hyvin Valtorin erityistä kontekstia ja pystyneet mukauttamaan viestiä meille sopivaksi. Lisäksi kouluttajat ovat toimineet hyvinä sparrailukumppaneina, joiden kanssa tuotepäälliköt ovat voineet pallotella ideoita ja tarpeita sekä kysyä neuvoja ja vinkkejä, kertoo tuotehallinnan esimies Ilkka Kontio.
Pitkäaikaista hyötyä
Valmennuksen tuloksena Valtorin tuotepäälliköillä on jaettu näkemys siitä, mitä tuotejohtaminen on ja mikä siinä on tärkeää. Valmennuksen ansiosta tekeminen voi jatkossa keskittyä entistä enemmän tuotehallinnan kannalta oleellisiin seikkoihin, kuten strategisiin valintoihin, tuotekannattavuuteen sekä roadmappien ylläpitoon ja kehittämiseen. Tämän myötä pystytään palvelemaan asiakaskuntaa entistä paremmin.
– Minulle on jäänyt varsin positiivinen fiilis kaikesta mitä on tehty. Kaikki tuotepäälliköt ovat olleet sitä mieltä, että Contribyten järjestämät koulutustilaisuudet ovat olleet kiinnostavia, ja niistä tulee olemaan meille hyötyä pitkään. Etenkin nuoremmat tuotepäälliköt ovat kokeneet yhtenäisen toimintamallin kehittämisen ja ideoimisen todella hyvänä tapana varmistua siitä, että kaikilla tuotepäälliköillä on saman suuntaiset ajatukset siitä, mitä tuotepäällikön työhön oikeasti kuuluu, summaa tuotepäällikkö Antti Närhinsalo.
Valtori on hankkinut Contribyten palveluja HAUS-kehittämiskeskus Oy:n kautta. HAUS on valtionhallinnon in-house -kehittäjäkumppani ja virkamiesten kouluttaja. Contribyte kuuluu HAUS kehittämiskeskus Oy:n kumppaneihin.
Suosittelija:
Contribytellä on vahva osaaminen ja näkemys tuotejohtamisesta, ja se on osattu välittää hyvin meidän tuotepäälliköille. Lisäksi kouluttajat ovat toimineet hyvinä sparrailukumppaneina, joiden kanssa tuotepäälliköt ovat voineet pallotella ideoita ja tarpeita sekä kysyä neuvoja ja vinkkejä!
Ilkka Kontio
Tiedot
Tilaaja: | Valtori |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät |
Toimialakokemus
IT | |
Julkishallinto |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus |
Omat tagit
Contribyte - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Contribyte - Muita referenssejä
Contribyte - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT- sovellusasiantuntija (CAD/PDM/PLM/Manufacturing Planning)
- Laura - Tuotantoasiantuntija, Operations & Production Support
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Agenda Digital - Arviointikertomus
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Microsoft Dynamics Business Centralin esittely sekä demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
- 12.06.2024 - SprintIT & Finn-ID webinaari: Viisi askelta varaston digitalisointiin ke 12.6. klo 14
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tekoäly luo arvoa asiakaskohtaamisissa
- Altoros Finland Oy - Räätälöityjen ohjelmistoratkaisuiden edut
- Staria Oyj - Korvaa erilliset järjestelmät yhdellä liiketoiminta-alustalla
- Aveso Oy - Tietovarastot ovat nykyajan liiketoimintatiedon selkäranka
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin raportointi: Mittaamisen merkitys ja tehokas viestintä johdolle
- Timeless Technology - Tempmate-GM2 kuljetusolosuhteiden ja -reitin seurantaan pilvipalvelulla.
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |