Vantaan Energia – Robotiikalla tuottavuutta
Robottiprosessit vapauttavat Vantaan Energian työntekijöiden aikaa mielekkämpään ja tuottavampaan tekemiseen
Vantaan Energia on yksi Suomen suurimmista kaupunkienergiayhtiöistä. Yritys tuottaa sähköä ja kaukolämpöä sekä myy lämpöpalveluita. Vuonna 2014 valmistunut jätevoimala mullisti jätteen käsittelyn. Voimala muuttaa käyttökelvottoman roskan hyödyksi ja sen ansiosta pääkaupunkiseudun asukkaiden jätettä päätyy kaatopaikoille 374 000 tonnia vähemmän. Jätevoimala vähensi Vantaan Energian fossiilisten tuontipolttoaineiden käyttöä 40 prosentilla ja yhtiön hiilidioksidipäästöjä Vantaalla 30 prosentilla.
Energia-alalla on merkityksellinen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa. Vantaan Energia haluaa olla osa ratkaisua panostamalla hiilineutraalien energiaratkaisujen löytämiseen.
Ohjelmistorobotiikalla tuottavuutta ja mielekkäämpää työtä
Vantaan Energialla työskentelee yli 330 henkilöä, joista suurin osa tekee työtä, jossa ohjelmistorobotiikkaa voi hyödyntää. “Prosessien tehostaminen on meille todella tärkeää”, painottaa Stefan Forsström Vantaan Energian kehitys- ja analytiikkapäällikkö.
Vantaan Energialla on tällä hetkellä tuotannossa 10 RPA-prosessia. Robottien työtä on mm. viedä tietoa järjestelmästä toiseen, jotta ihmisten ei tarvitsisi tehdä manuaalista työtä. ”HR-robotti” vie henkilötietoja HR-järjestelmästä ERP-järjestelmään varmistaen, että tieto on aina ajantasalla molemmissa järjestelmissä. Yksi robotti kirjautuu NASDAQ-järjestelmään selaimen kautta, hakee sieltä erilaisia raportteja ja tallentaa ne verkkolevylle jatkokäsittelyä varten.
Robotit päivittävät myös reskontratiedot kassaennusteeseen. Prosessi koostuu kahdesta robotista, josta ensimmäinen hakee myyntireskontratiedot ja vie ne järjestelmästä toiseen. Toinen robotti hakee ostoreskontratiedot ERP-järjestelmästä ja vie ne kassahallinnan järjestelmään.
“Olemme arvioineet, että säästämme ohjelmistorobotiikan avulla yhden henkilötyövuoden. Nyt ne henkilöt, joiden töitä on siirtynyt roboteille, voivat keskittyä mielekkäämpään ja tuottavampaan tekemiseen. Se on koko asian ydin”, Forsström summaa.
VARAA ILMAINEN RPA-KONSULTOINTI >>>
Staria valikoitui rautaisen ja monipuolisen osaamisensa ansiosta
Forsströmin kollega kertoi tälle tekevänsä Starian kanssa ohjelmistorobotiikkaprojektia eräässä toisessa yrityksessä.
“Meillä oli loppusuoralla muutama toimittajaehdokas, joista valitsimme Starian. Heillä on rautaista osaamista ohjelmistorobotiikasta ja UiPath-teknologista. Lisäksi heillä on osaamista koko prosessin läpiviemisestä, prosessien kartoittamisesta, kouluttamisesta sekä tietysti itse tekemisestä ja ylläpidosta”, Forsström perustelee.
Katso lisätietoja videolta, jossa Vantaan Energian kehitys- ja analytiikkapäällikkö Stefan Forsström avaa projektia enemmän.
Tulevaisuuden näkymät
“Ohjelmistorobotiikan laajentamista Vantaan Energiassa jatketaan myös tulevaisuudessa. Vuosittain on tarkoitus hakea tietty määrä prosesseja, joiden robotisoinnista saadaan suurin hyöty. Tulevaisuudessa myös oman RPA-osaamisen laajentamista harkitaan. Isomman RPA-kokonaisuuden hallinta ja kehittäminen vaatii myös yhtiön omia resursseja. Myös tässä tilanteessa näemme yhteistyön Starian kanssa erittäin tärkeänä”, Forsström päättää.
Suosittelija:
Meillä oli loppusuoralla muutama toimittajaehdokas, joista valitsimme Starian. Heillä on rautaista osaamista ohjelmistorobotiikasta ja UiPath-teknologista. Lisäksi heillä on osaamista koko prosessin läpiviemisestä, prosessien kartoittamisesta, kouluttamisesta sekä tietysti itse tekemisestä ja ylläpidosta.
Stefan Forsström, kehitys- ja analytiikkapäällikkö
Tiedot
Tilaaja: | Vantaan Energia |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Juha Oja |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Ohjelmistorobotiikka |
Toimialakokemus
Raaka-aineet ja energia |
Omat tagit
Staria - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Kai Kortteinen
Finland Country Manager
NetSuite-järjestelmäratkaisut. ERP-, BI-, talous- ja palkkapalvelumme tukevat kansainvälistä kasvua. Staria on Pohjoismaiden johtava NetSuite-kumppani.Menestyksemme perustuu .. | |
kai.kortteinen@staria.com +358 44 7609 432 |
|
Staria - Muita referenssejä
Staria - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |