Verkkopalvelu, joka tekee luovuttamisesta helpompaa
Koko Suomen verihuollosta huolehtivan Veripalvelun sivusto palvelee nyt paremmin verenluovutuksen päähenkilöä – eli luovuttajaa. Uudistuksen myötä akuutista veren tarpeesta, kriisitilanteista ja luovutuspaikoista on nyt helpompi viestiä.
Mikä on Veripalvelun tärkein tehtävä? Vastata siitä, että kaikki potilaat saavat tarvitsemansa verivalmisteet. Siksi Veripalvelun sivuston pitää puhutella yksittäistä verenluovutusta harkitsevaa ihmistä, tarjota ajankohtaista tietoa veren tarpeesta sekä kertoa, kuka voi luovuttaa ja miten se onnistuu.
Veripalvelun Sharepointilla toteutettu vanha sivusto ei enää vastannut nykyisiä tarpeita. Sivusto haluttiin modernisoida sekä toiminnallisuuksiltaan että käyttökokemukseltaan, ja eri sisältöosioita haluttiin hallita samasta järjestelmästä. Veripalvelulla on myös paljon sisällöntuottajia, joiden käyttäjäroolitus kaipasi selkeytystä.
“Verkkosivustomme uusittiin täysin. Aiemmin käyttämämme sivusto ei mahdollistanut asiakaspolkuja ja toiminnallisuuksia, joita tarvitsemme palvellaksemme asiakkaita mahdollisimman hyvin. Tavoitteena oli saada käyttöön käyttäjäystävälliset ja selkeät sivut, joilta asiakas löytää tarvitsemansa tiedon vaivattomasti eivätkä asiakkaan käyttämät polut katkea kesken kaiken.”, Veripalvelun kehityspäällikkö Kristiina Hietanen sekä markkinoinnin asiantuntija Hille Nylander kertaavat.
Sivustouudistus alkoi vaatimusmäärittelyllä asiakkaan kanssa työpajassa, ja tekeminen eteni sprinttimallilla. Toteutimme Veripalvelulle WordPress-sivuston, jolla taklasimme ongelmat ja kokosimme eri palaset asiakkaan hallittavaksi yhteen järjestelmään.
Miten Veripalvelu hyötyi uudistuksesta?
- Yhteiskunnallisesti tärkeä palvelu uudistui käyttäjäystävällisemmäksi
- Veripalvelun henkilöstö voi nyt hallita kaikkia sivuston sisältöosioita samasta järjestelmästä
- Sivusto on suunnattu sisällöllisesti ja visuaalisesti luovuttajalle
- Ajankohtainen veren tarve on helposti päivitettävissä ja jaettavissa
- Asiakas voi hakea lähintä luovutuspaikkaa oman sijaintinsa perusteella
Suosittelija:
“Projekti onnistui sekä meidän Veripalvelulaisten, että palautteen perusteella myös asiakkaiden mielestä hienosti. Saavutimme kaikki asetetut tavoitteet, kiitos Hionin sitoutuneen ja osaavan projektitiimin! Sujuvalla yhteistyöllä ja ripeällä etenemisellä pysyimme koko ajan suunnitellussa aikataulussa. Uudistetun palvelun myötä verenluovuttajien on mm. entistä helpompi löytää itselleen sopiva luovutuspaikka ja -aika sekä osallistua verenluovutuksen puolesta puhumiseen mm. jakamalla ajantasaista veritilannetta sosiaalisen median verkostolleen. Hionilla oli hieno, konsultatiivinen ote koko projektin ajan. Sujuva kommunikaatio ja Hionin projektitiimin kehitysehdotukset olivat merkittävä seikka projektin onnistumisessa"
Kristiina Hietanen, kehityspäällikkö, Veripalvelu
Tiedot
Tilaaja: | Veripalvelu |
Ajankohta: | 2022 - 2023 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Ohjelmistokehitys | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Järjestöt ja yhdistykset |
Teknologia
WordPress |
Hion Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Hion Digital - Muita referenssejä
Hion Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - ICT-asiantuntija (service desk), Millog Oy Riihimäki
- Laura - RPA-Trainee
- Nordea - Strategic Partner, Data Strategy and Alignment
- Innofactor Oyj - Sales Manager (Data & Analytics)
- Laura - Mobiilikehittäjä, Android
- Laura - Ohjelmistoarkkitehti, Tampere/Oulu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
- Digiteam Oy - Verkkokaupan toteutus Apollokaihdin.fi
- Digiteam Oy - Kattokeskuksen sivut ykköseksi Googlessa
- Digiteam Oy - Kokonaisvaltainen digimarkkinoinnin kumppanuus – Case Tradehit
Tapahtumat & webinaarit
- 04.12.2024 - Kuinka oikea matka- ja kululaskujärjestelmä tehostaa prosesseja?
- 05.12.2024 - Green ICT VICTIS -hankkeen kick off -tilaisuus
- 17.12.2024 - Rakettiwebinaari: jouluspesiaali – kysy mitä vain!
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - No-Code PLC vs. perinteinen PLC - Mikä on paras ratkaisu?
- Hion Digital Oy - Onko verkkopalvelusi valmis tulevaan vuoteen?
- Kisko Labs Oy - Prototyypillä säästät rahaa ja vähennät riskejä
- Rakettitiede Oy - Mistä on konsultit tehty?
- Innofactor Oyj - Näin Jedox tehostaa Excel-työskentelyä
- Rakettitiede Oy - Kiikarissa ura Raketissa? Näin onnistut!
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Building a Lovable App
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |