Verkkopalvelu Päijät-Hämeen asukkaille
Uusi paijatha.fi -verkkosivusto julkaistiin toukokuussa 2022. Uusi verkkopalvelu kokoaa tietoa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hallinnosta ja päätöksenteosta sekä toimii porttina päijäthämäläisten julkisiin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluihin. Käyttäjäkunta on poikkeuksellisen laaja, sillä se kattaa kaikki alueen lähes 200 000 asukasta. Sivusto on toteutettu vastaamaan monien erilaisten käyttäjäryhmien, kuten eri ikäryhmien tarpeita.
Lähtötilanne
Tammi Digital Oy valittiin sivustoprojektin toteuttajakumppaniksi julkisen kilpailutuksen perusteella. Sivusto on täysin uusi osoitettaan myöden. Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää asukkaiden julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut 1.1.2023 alkaen, joten uudella sivustolla tulee olemaan keskeinen merkitys päijäthämäläisten palvelemisessa.
Keskeiset vaatimukset ja saavutettavuus
Asetettujen vaatimusten mukaisesti uusi paijatha.fi -sivusto kokoaa yhteen alueen sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut. Sivusto toimii eräänlaisena aloituspisteenä niin palveluiden käyttäjille, päättäjille kuin työnhakijoillekin.
Lähtökohtana sivuston suunnittelussa oli Päijät-Hämeen hyvinvointialueen juuri valmistunut uusi graafinen ilme, mikä loi hyvät puitteet modernin verkkopalvelun toteuttamiselle.
”Tammen suunnitteluprosessiin kuuluu kiinteänä osana saavutettavuuden varmistaminen niin teknisesti kuin verkkosivuston visuaalisen ilmeen ja sisällön osalta. Valmiin verkkosivuston saavutettavuusseloste kuvaa sivuston käyttäjälle, miltä osin sivusto ei täytä saavutettavuus kriteereitä. Tällainen syy voi esimerkiksi olla sivustolle haluttu erilainen toiminto", kertoo Laura Kemppi, Tammen palvelumuotoilusta ja asiakaskokemuksesta vastaava.
Saavutettavuus julkisella toimijalla
Jopa 1,2 miljoonaa suomalaista tarvitsee digitaalista saavutettavuutta, mikä asettaa huomattavia vaatimuksia sivuston rakenteen ja värimaailman suunnitteluun. Sivuston tulee huomioida heikkonäköiset, värisokeuden eri asteet sekä mahdollistaa käytön kattavasti erilaisilla päätelaitteilla.
Julkisena toimijana Päijät-Hämeen hyvinvointialue on myös EU:n saavutettavuusdirektiivin ja kansallisen lain puolesta velvoitettu huolehtimaan sivuston saavutettavuudesta. Uusi sivusto on toteutettu annettujen vaatimusten mukaisesti.
Ennakoiva ja kattava hakutoiminnallisuus
Ennakoiva hakutoiminto oli yksi tärkeimmistä projektille asetetuista vaatimuksista. Sivustolle toteutettu hakutoiminto mahdollistaa käyttäjälle haut myös sivustoon tallennetuista pdf-tiedostoista. Hyvin toteutettu hakutoiminto voi käyttäjälle korvata perinteisen valikkonavigoinnin ja sivustolla liikkuminen on käyttäjälle helpompaa.
Palvelumuotoilun menetelmät osana projektia
Hyvin toteutettu verkkosivusto ei koskaan ole vain tekninen toteutusprojekti. Projektin eri vaiheissa tulee huomioida sivuston erilaiset käyttäjäpersoonat ja heidän tarpeitaan vastaavan sisällön tuottaminen, käytettävyys eri päätelaitteilla sekä saavutettavuus ja hakukonelöydettävyys. Osallistava ja hyvin fasilitoitu suunnitteluvaihe mahdollistaa onnistuneen lopputuloksen.
Projekti jaettiin Tammen vakiomallin mukaisesti neljään vaiheeseen:
- Suunnitteluvaihe (Service Design)
- Käyttöliittymä- ja käytettävyyssuunnittelu (UI/UX)
- Toteutus (Production)
- Käyttöönottovaihe (Deployment)
Palvelumuotoilun menetelmät ja osallistava yhteiskehittäminen säännöllisine seurantapalavereineen antoi asiakkaalle mahdollisuuden seurata ja kommentoida mahdollisia muutostarpeita koko prosessin ajan. Tämän toimintamallin projektiin tuoma ketteryys, yhdessä kiinteähintaiseen projektiin kuuluvien vaiheiden hyväksyntä, takasi onnistuneen lopputuloksen niin budjetin, sisällön kuin aikataulunkin puitteissa.
Toukokuussa julkaistu paijatha.fi -sivusto toteutettiin asiakkaan vaatimuksien mukaisin toiminnoin ja sovitun aikataulun puitteissa.
”Ensivaikutelmaltaan Tammen toteuttama ylläpidon käyttöliittymä on erinomainen. Selkeästi helpompi käyttää, kuin aiempi kokemukseni WordPressistä. Sivuston ulkoasuun olen myös tosi tyytyväinen. Pidän värivalinnoista ja sivun raikkaasta ilmeestä", kertoo Elina Suontama, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen viestinnän kehittämispäällikkö.
Suosittelija:
Ensivaikutelmaltaan Tammen toteuttama ylläpidon käyttöliittymä on erinomainen. Selkeästi helpompi käyttää, kuin aiempi kokemukseni WordPressistä. Sivuston ulkoasuun olen myös tosi tyytyväinen. Pidän värivalinnoista ja sivun raikkaasta ilmeestä.
Elina Suontama, Päijät-Hämeen hyvinvointialueen viestinnän kehittämispäällikkö
Tiedot
Tilaaja: | Päijät-Hämeen hyvinvointialue |
Ajankohta: | 2021 - 2022 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Manu Mesimäki |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Markkinointi | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Käyttäjähallinta | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Ohjelmistokehitys | |
Sisällönhallinta | |
Tietoturva |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Virnex Group - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Virnex Group - Muita referenssejä
Virnex Group - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - ICT-asiantuntija (service desk), Millog Oy Riihimäki
- Laura - RPA-Trainee
- Nordea - Strategic Partner, Data Strategy and Alignment
- Innofactor Oyj - Sales Manager (Data & Analytics)
- Laura - Mobiilikehittäjä, Android
- Laura - Ohjelmistoarkkitehti, Tampere/Oulu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
- Digiteam Oy - Verkkokaupan toteutus Apollokaihdin.fi
- Digiteam Oy - Kattokeskuksen sivut ykköseksi Googlessa
- Digiteam Oy - Kokonaisvaltainen digimarkkinoinnin kumppanuus – Case Tradehit
Tapahtumat & webinaarit
- 04.12.2024 - Kuinka oikea matka- ja kululaskujärjestelmä tehostaa prosesseja?
- 05.12.2024 - Green ICT VICTIS -hankkeen kick off -tilaisuus
- 17.12.2024 - Rakettiwebinaari: jouluspesiaali – kysy mitä vain!
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - No-Code PLC vs. perinteinen PLC - Mikä on paras ratkaisu?
- Hion Digital Oy - Onko verkkopalvelusi valmis tulevaan vuoteen?
- Kisko Labs Oy - Prototyypillä säästät rahaa ja vähennät riskejä
- Rakettitiede Oy - Mistä on konsultit tehty?
- Innofactor Oyj - Näin Jedox tehostaa Excel-työskentelyä
- Rakettitiede Oy - Kiikarissa ura Raketissa? Näin onnistut!
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Building a Lovable App
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |