Vermon uusi langaton verkko mahdollistaa uusien palvelujen rakentamisen
Pia Blom-Johansson, toimitusjohtaja, Vermo:
”Kehitämme Vermoa hevosurheilukeskukseksi ja monitoimiareenaksi. Ravien lisäksi tarjoamme erinomaiset puitteet yritystilaisuuksien, koulutusten sekä tapahtumien järjestämiseen. Panostamme myös nuoriso- ja junioritoimintaan. Pitkällä tähtäyksellä suunnitelmissa on myös ratsupuolen mukaan ottaminen.
Vermossa on vuosittain noin 60-70 ravitapahtumaa. Suurimmat tapahtumat, kuten Kuninkuusravit, keräävät noin 50.000 kävijää.
Päätimme uudistaa verkkoamme osana hyvää asiakaspalvelua. Yritysasiakkaamme tarvitsevat verkkoyhteyksiä, ja pelaaminen on siirtynyt yhä enemmän mobiiliin myös raveihin tulevien keskuudessa.”
Timo Koljonen, it-asiantuntija, Vermo kertoo:
.
Verkko helpottaa mobiilipelaamista, ja voimme rakentaa uusia palveluita sekä toteuttaa tiloihimme vaikkapa nettiyhteyksin toimivia televisioita. Laajennamme HPE Aruban langattoman verkon myös tallialueelle ravien aikaisten toimihenkilöiden sekä raveihin osallistuvien taustajoukkojen käyttöön.”
Pia Blom-Johansson:
”Langattoman verkon turvin voimme ottaa jatkossakin merkittäviä kehitysaskelia toimintamme kehittämisessä.”
Katso video -> https://youtu.be/gR33jnZfex4
Suosittelija:
Timo Koljonen, it-asiantuntija, Vermo kertoo: ”S1 Networksin ammattilaiset toteuttivat meille tehokkaasti HPE Aruban laitteilla huippunopean langattoman verkon, joka kattaa 10.000 neliön suuruisen katsomoalueen sekä ulko- että sisätilat. Verkon toimivuus on vastannut odotuksiamme. Tukiaseman vaihtumista ei huomaa edes videota katsoessa. Raveissa on useita videonäyttöjä. Voimme myös ladata videoita sosiaaliseen mediaan nyt kymmenissä sekunneissa, kun se aikaisemmin vei noin 8 minuuttia.
Timo Koljonen
Tiedot
Tilaaja: | Vermon ravirata |
Ajankohta: | 2017 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Mika Baggström |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Tietohallinto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
It-infra loppukäyttäjäpalvelut | |
Tietoliikennepalvelut | |
Tietoturva |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT | |
Media | |
Telekommunikaatio | |
Urheilu, viihde ja virkistys |
Tarjonnan tyyppi
Laitteet | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
S1 Networks - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
S1 Networks - Muita referenssejä
S1 Networks - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - ICT-asiantuntija (service desk), Millog Oy Riihimäki
- Laura - RPA-Trainee
- Nordea - Strategic Partner, Data Strategy and Alignment
- Innofactor Oyj - Sales Manager (Data & Analytics)
- Laura - Mobiilikehittäjä, Android
- Laura - Ohjelmistoarkkitehti, Tampere/Oulu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
- Digiteam Oy - Verkkokaupan toteutus Apollokaihdin.fi
- Digiteam Oy - Kattokeskuksen sivut ykköseksi Googlessa
- Digiteam Oy - Kokonaisvaltainen digimarkkinoinnin kumppanuus – Case Tradehit
Tapahtumat & webinaarit
- 04.12.2024 - Kuinka oikea matka- ja kululaskujärjestelmä tehostaa prosesseja?
- 05.12.2024 - Green ICT VICTIS -hankkeen kick off -tilaisuus
- 17.12.2024 - Rakettiwebinaari: jouluspesiaali – kysy mitä vain!
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - No-Code PLC vs. perinteinen PLC - Mikä on paras ratkaisu?
- Hion Digital Oy - Onko verkkopalvelusi valmis tulevaan vuoteen?
- Kisko Labs Oy - Prototyypillä säästät rahaa ja vähennät riskejä
- Rakettitiede Oy - Mistä on konsultit tehty?
- Innofactor Oyj - Näin Jedox tehostaa Excel-työskentelyä
- Rakettitiede Oy - Kiikarissa ura Raketissa? Näin onnistut!
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Building a Lovable App
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |