Vierumäki: Adeona PIM monikanavaisuuden mahdollistajana
Vierumäki on monipuolinen vapaa-ajan ja liikkumisen keskus, ja siellä on panostettu ja investoitu vahvasti asiakaspalveluiden kehittämiseen. Osana tätä panostusta on digitaalisten palvelujen ja tulevaisuuden tavoitearkkitehtuurin uudelleenmuotoilu. Tulevaisuuden suunnittelun yhteydessä Vierumäellä tunnistettiin tarve hallita jatkossa tieto tuotteista ja palveluista keskitetysti siten, että tiedonhallinta on tehokasta ja joustavaa, ja että oikea tieto saadaan sitä tarvitsevien palveluiden käyttöön tavoitearkkitehtuurin mukaisesti. Vierumäki päätyikin hieman epätyypillisen tuoteportfolion kanssa Adeona-asiakkaaksi.
Adeona PIMin avulla Vierumäelle mahdollistetaan tehokas ja käyttäjäystävällinen kaupallisen tuotetiedon ja digitaalisten aineistojen keskitetty hallinta ja jakelu.
Vierumäen tapauksessa korostuivat erityisesti erilaiset tuotelinkitykset, joilla pystytään ketterästi yhdistämään erilaisia tuotetyyppejä toisiinsa verkkopalvelussa. Hyvänä esimerkkinä tästä on esimerkiksi majoituksen liittäminen liikuntakurssiin. Näin käyttäjä saa heti liikuntakurssia varatessaan ehdotukset soveltuvista majoitusvaihtoehdoista Vierumäellä, tai varatessaan majoitusta ehdotuksia mahdollisista aktiviteeteista vierailun aikana.
Lue koko juttu täällä: Vierumäen tuotetiedonhallinta
Tiedot
Tilaaja: | Vierumäki |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Patrik Palatz |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Myynti |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Hotelli, matkailu ja ravitsemus |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Adeona - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Adeona - Muita referenssejä
Adeona - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |