Laattapiste-Pukkila Oy panostaa tuotetietoon masterdata-periaatteella.
Laattapiste-Pukkila Oy
Laattapiste-Pukkila aloitti tuotetiedonhallintansa systemaattisen kehittämisen vuonna 2016 keskustelemalla eri tuotetiedonhallinnan ratkaisuja tarjoavien toimittajien kanssa. Vuonna 2017 otettiinkin ensimmäistä kertaa käyttöön keskitetty tuotetiedonhallinnan ratkaisu – mutta se ei ollut Adeona PIM.
“Silloinen Adeona PIMin tuotesukupolvi ei enää vastannut kaikkia tarpeitamme, ja seuraavan version kehittäminen oli vielä niin alussa, ettemme uskaltaneet lähteä kelkkaan mukaan”, muistelee CDO Joonas Tammisto.
”Olisimme kyllä päässeet tuolloin vaikuttamaan tuotteen kehittämiseen, mutta se olisi viivästyttänyt merkittävästi kaikkia muita kehitysprojektejamme”, täydentää Operations Manager Sanna Korpivaara.
”Meillä perustetaan tuotteet PIMin puolella ja master data ui sieltä ERPiin, verkkokauppaan ja muihin kanaviin, joten kaikki muu olisi venähtänyt merkittävästi. Valitsimme siis PIMiksi toisen vaihtoehdon ja lähdimme kehittämään tuotetiedonhallintaa heidän avullaan.”
Tuotetiedonhallinnan järjestelmämuutoksen edessä
Vuonna 2021 oltiin kuitenkin siinä tilanteessa, että silloinen PIM-tarjoaja halusi asiakkaiden siirtyvän on premise -ratkaisusta pilveen. Uuden SaaS-palvelun käyttöönotto johtaisi merkittävään kehitystyöhön, jonka yhteydessä kaikki integraatiot ja räätälöinnit pitäisi suunnitella uusiksi.
”Se olisi tarkoittanut vuoden verran työtä, ja tuotetiedon kehitys olisi ottanut sen vuoden takapakkia”, toteaa Tammisto.
”Totesimme, että jos joudutaan aloittamaan joka tapauksessa puhtaalta pöydältä, käymään läpi kaikki tuotemallit ja integraatiot ja niin edespäin, niin tässä oli mahdollisuus tutustua muihinkin vaihtoehtoihin.”
”Minä vähän innostuin siinä vaiheessa siitä asiasta”, sanoo Korpivaara.
”Silloinen ratkaisu ei ollut tehnyt meitä mitenkään autuaaksi. Tuli sellainen olo, että jos joka tapauksessa joudutaan tekemään muutoksia, niin luettelenpa listan asioista, jotka haluaisin olevan paremmin.”
“Sopivasti sitten aiheeseen liittyvään LinkedIn-postaukseeni tulikin Adeonan päästä kommentti, että tuotekehitys on mennyt eteenpäin ja uusi tuotesukupolvi täyttää toiveemme”, muistelee Tammisto.
”Kaikki listauksen kohdat näyttivät Adeona PIMin kohdalla täyttyvän, ja totesimme, että avaamme uudelleen keskusteluyhteyden”, jatkaa Korpivaara.
”Toki totesimme myös, että silloisessa Adeona PIMissä oli tiettyjä puutteita, jotka olivat meille liiketoiminnan kannalta ehdottomia”, muistuttaa Tammisto.
”Ilmoitimme, että ne pitää saada kehitettyä ja käyttöön tietyllä aikataululla, koska ne tuottavat meille niin paljon lisäarvoa. Onneksi Adeonan puolelta nähtiin näiden toiminnallisuuksien potentiaali myös muiden asiakkaiden liiketoiminnassa. Jos ne eivät olisi onnistuneet, emme varmaan olisi jatkaneet yhteistyötä.”
Niinpä loppuvuodesta 2021 Laattapiste-Pukkilan ja Adeonan tiet ristesivät uudestaan, ja tällä kertaa matka jatkui yhdessä samaan suuntaan. Käyttöönottoprojekti aloitettiin maaliskuussa 2022 ja verkkokaupan integraatioiden suhteen oltiin valmiita jo ennen kesälomia.
”Todettiin kuitenkin, että ei kiirehditä turhaan, vaan viimeisteltiin projekti lokakuussa 2022”, selventää Tammisto.
Tuotetiedon hallinta masterdata-periaatteella – tiedolla yksi lähde
Adeona PIM on Laattapiste-Pukkilalla monessa mukana. PIM on integroitu kaksisuuntaisesti sekä ERPiin että verkkokauppaan. Myyjät myös käyttävät 3D-suunnitteluohjelmaa, joka hyödyntää sekä tuotetietoja että tuotekuvia. Jopa raportointia rikastetaan PIMistä tulevalla tuotetiedolla – raportteihin voidaan tuoda vaikkapa koko- tai väriarvoja, joita ERP ei suoraan kerro.
Verkkokaupassa hyödynnetään tuotetietoja monipuolisesti. Kaikki asiakkaalle tarjottavat laskurit pohjautuvat tuotedataan: laattojen ostajalle ehdotetaan määrän perusteella saumausaineen määrää ja asennuspaikan perusteella kiinnitysaineen laatua, ja kokonaisostosten hiilijalanjälki näkyy suoraan ostoskorissa.
Laattapiste-Pukkilalla otettiin samassa projektissa käyttöön myös EasyCatalog-taittoautomaatio-ohjelmisto, johon on valmis liityntä Adeona PIMissä. Sen avulla taitetaan tuotemalleihin perustuvia katalogeja.
”EasyCatalog nopeutti merkittävästi taittotyötä: noin 900 tuotteen katalogiin meni alle tunti”, kertoo Korpivaara.
Tulevaisuuden tahtotilana on lisää integraatioita, kertoo Tammisto. Tällä hetkellä Laattapiste-Pukkilalla on oma rajapinta, jota kautta välitetään esimerkiksi YIT:lle ja FIRA:lle tuotetietoa, mutta toiveena olisi oma, keskitetty data hub. Lisäksi pilotoidaan myös portaalia, jonne toimittajat pystyvät syöttämään tuotetietonsa ilman Exceleiden lähettelyä.
”Aina, kun tulee jokin uusi kehityskokonaisuus, olemme syväluodanneet että miten se on alunperin tehty. Tarkastelemme, mitä voi yksinkertaistaa tai mitä kovakoodattua voi purkaa.”
Esimerkiksi verkkokaupan liikevaihto kasvoi viime vuonna noin 40 %, ja tällä hetkellä tavoitteena on tuotetiedon määrän lisäämisen sijaan olemassa olevan tiedon parempi jäsentely ja yksinkertaistaminen.
Tiedonhallinnan jatkuva kehitys
Laattapiste-Pukkilalla on sisäistetty, että kehitystyö vaatii myös riittävää aika- ja työntekijäresursointia.
”Olemme hyvin datalähtöisiä ja haluamme olla edelläkävijöitä”, sanoo Korpivaara. ”Siksi kannustamme ihmisiä kehittämään toimintojamme. Meillä työskentelee tuotetiedon parissa kuusi tuotekoordinaattoria ja kaksi tuotanto-AD:ta. Esimerkiksi pääkäyttäjämme käyttää puolet työajastaan Adeona-tekemiseen. Hänellä on oikeasti aikaa osallistua palavereihin ja pohtia, miten voisimme tehdä asioita paremmin.”
“Kehitysprojekteille pitää antaa tarpeeksi aikaa ja tilaa. Jos ihmisten pitää muun työnsä ohessa ‘vähän tehdä’ niin se on varmaan vähän sen näköinen se tuloskin. Silloin moni asia mennään kantapään kautta”, linjaa Tammisto.
Pitkäjänteinen yhteistyö tukee jatkuvaa kehitystä
Tammisto ja Korpivaara kehuvat kilvan yhteistyötä Adeonan kanssa sekä käyttöönottoprojektin aikana että sen jälkeen.
”Jo silloin kun soittelin asiakkailta suositteluja niin siellä kehuttiin henkilötasolla tekijöitä. Pakko antaa sama palaute, että uskomattoman hyvä tiimi, timanttinen osaamisen ja kurinalaisuuden puolesta”, sanoo Tammisto.
”Projektijohtaminen oli todella hyvää”, komppaa Korpivaara. ”Meidät pidettiin koko ajan kärryillä ja tietoisena etenemisestä ja muistuteltiin että ’jotta pysytään aikataulussa niin teidän tulee vastata näihin kysymyksiin tai testata tuo ominaisuus’.”
Halu palvella asiakasta on Korpivaaran ja Tammiston mukaan näkynyt myös projektin jälkeen.
”Meidän asiantuntemustamme ja mielipiteitämme hyödynnetään, ja meidät pidetään aktiivisina ja tietoisina uusista ominaisuuksista ja kiinnostuneena järjestelmästä”, sanoo Korpivaara. ”On hyvä, että puskette meitä kehittämään omaa toimintaamme.”
Asiakaslähtöisesti ideoista toteutukseen
Korpivaara kehuu myös kaksi kertaa vuodessa järjestettäviä Adeona Community -työpajoja, joissa käydään läpi Adeona PIMin tiekarttaa ja pallotellaan uusia toiminnallisuuksia tai toiveita yhdessä asiakkaiden kanssa.
”Niissä seuranta on erinomainen. Jos idea kuulostaa sellaiselta, että sitä voisi Adeonan päässä kehittää, niin se ilmestyy aikajanalle aika piankin. Esimerkiksi kun osallistuin ensimmäisen kerran työpajaan, siellä puhuttiin haun kehittämisestä – toisella kerralla se oli jo tiekartalla. Ideat eivät jää vain ideoiksi.”
Myös Laattapiste-Pukkilan asiantuntijoiden ideat ovat päätyneet Adeona PIMiin: esimerkiksi kuvien hot spot -toiminnallisuus ja dynaamiset attribuutit tulivat alun perin asiakkaalta.
”Tämä on sellaista jatkuvaa kehitystä ja ideoiden ja tarpeiden tuomista esiin. Keskustelemme yhdessä siitä, pystytäänkö joku tarve toteuttamaan olemassa olevilla toiminnallisuuksilla vai pitääkö kehittää uusia. Adeonan aktiivinen ote pistää meidät kertomaan miten menee ja mitä haluamme parantaa, sen sijaan että jäisimme tekemään keskenämme töitä vuosiksi ja tympääntyisimme.”
”Toisaalta kokemus edellisestä toimittajasta oli erittäin arvokasta: mekin olemme varmasti olleet ihan toisenlainen yhteistyökumppani kuin aiemmin, koska nyt tiedämme tarkkaan, mitä haluamme”, Korpivaara pohtii.
”Väitän, että teimme silloin oikean valinnan ottaa toinen kumppani, ja teimme nyt oikean valinnan vaihtaa Adeonaan. Opimme todella paljon siinä välissä”, summaa Tammisto.
Laattapiste-Pukkila on lattiapintamateriaalien ja kylpyhuoneiden palveleva erikoisliike. Paikallisista suurmyymälöistämme saat ammattilaisen neuvot ja vinkit niin suuriin kuin pieniin remontointi- ja rakennusprojekteihin. Saman katon alta löydät laattojen lisäksi muut lattiapintamateriaalit ja erilaiset kylpyhuonekalusteet.
Tiedot
Tilaaja: | Laattapiste-Pukkila |
Ajankohta: | 2022 - 2023 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Myynti |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Rakentaminen | |
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Adeona - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Adeona - Muita referenssejä
Adeona - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |