Yhä useampi työntekijä suosittelee Nordeaa työpaikkana
Nordealaisilta kysytään kolmen kuukauden välein People Pulse -kyselyssä, mitä mieltä he ovat työskentelystä Nordeassa. Vuonna 2023 tulokset osoittivat, että henkilöstön motivaatio ja tyytyväisyys ovat vahvalla tasolla. Sitoutumisesta annettu arvosana oli keskimäärin 82 pistettä, joten kuulumme parhaaseen 25 prosenttiin Ennovan toteuttamassa kansainvälisessä kyselyssä.
Avaimet osaamisen kehittämiseen ja urapolkuihin
Finanssipalveluala on jatkuvassa muutoksessa ja panostukset parhaiden osaajien rekrytointiin ja pitämiseen pankin palveluksessa ovat avainasemassa Nordean menestykselle nyt ja tulevaisuudessa. Mahdollisuudet oppimiseen ja henkilökohtaiseen kehittymiseen motivoivat ihmisiä tulemaan Nordeaan ja pysymään Nordeassa. Haluamme tarjota selkeitä ja jäsenneltyjä uramahdollisuuksia ja urapolkuja sekä laajan oppimistarjonnan. Lisäksi tarjoamme runsaasti mahdollisuuksia sisäiseen liikkuvuuteen ja ympäristön, jossa alueen parhaat eri alojen asiantuntijat voivat kehittyä.
Vahva työnantajamielikuva myös opiskelijoiden keskuudessa
Nordean panostukset henkilöstön hyvinvointiin on huomattu myös opiskelijoiden keskuudessa, sillä kaupallisen alan opiskelijat nostivat Universumin vuosittaisessa tutkimuksessa Nordean Suomen kolmanneksi kiinnostavimmaksi työnantajaksi. Mielikuva Nordeasta työnantajana vahvistui myös IT-alan ja oikeustieteiden opiskelijoiden arvioissa.
”Meille on todella arvokasta, että opiskelijat useilta eri aloilta näkevät Nordean heitä kiinnostavana työpaikkana. Tarjoamme sekä opiskelijoille että vastavalmistuneille monipuolisia urapolkuja, ja panostamme paljon siihen, että meillä uraansa aloittava osaaja voi kehittyä ja oppia työssä. Yhtenä Suomen suurimmista työnantajista meillä on jatkuvasti avoimia paikkoja, minkä lisäksi palkkaamme vuosittain yli kolmesataa kesätyöntekijää, joista monet jatkavat opintojen jälkeen uraansa Nordealla”, kertoo Nordea Suomen henkilöstöjohtaja Johanna Bergström.
Universum kysyi tutkimuksessaan 13 222 opiskelijalta Suomessa, mitä he arvostavat eniten työnantajassa ja mitä yrityksiä he pitävät ihanteellisimpina.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR | |
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Maksaminen | |
Brändin rakennus |
Toimialakokemus
Pankki ja vakuutus |
Nordea - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Nordea - Muita referenssejä
Nordea - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
- Sysart Oy - Kokeneita ohjelmistokehittäjiä Helsinkiin tai Ouluun
- Laura - Director, Risk
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |