Yhdistävä tekijä – Holvia Groupille luotiin yritysilme ja toteutettiin verkkosivusto
Holvia yhdistää parhaat konepajapalvelut asiakkaidensa tarpeiden mukaan. Holvia on syntynyt näkemyksestä, kokemuksesta ja aidosta halusta auttaa yrityksiä tekemään parempaa liiketoimintaa. Perinteisen konepajan sijaan yritys toimii ns. hybridimallilla, jossa yhdistetään asiakkaat heille parhaiten sopiviin konepajapalveluihin – asiantuntevasti ja kilpailukykyiseen hintaan. Mutta miten tähän päädyttiin
Lähtötilanne
Alussa oli vain valtava määrä osaamista, vahva liikeidea ja y-tunnus. Holvia Groupin toimitusjohtaja Juha Soini otti yhteyttä Tammi Digitaliin ja pyysi tarjousta verkkosivuille. Heti ensimmäisessä tapaamisessa todettiin, että halutun lopputuloksen saavuttaminen vaatisi enemmän lihaa luiden ympärille.
”Lähtötilanteessa yritykselle piti luoda verkkosivujen lisäksi yleinen ilme ja ulkoasu. Toiveena oli dynaamiset ja modernit sivut, joista yhtiön tuotteet ja osaaminen tulevat selkeästi esille”, kertoo Soini projektin lähtötilanteesta.
Tammi Digital tarjosi yhdessä Oakhillin kanssa toteutukselle kokonaisvaltaisen paketin, joka kattoi niin yritysilmeen, sivuston teknisen toteutuksen kuin sisällöntuotannon.
Ratkaisut
Liikkeelle lähdettiin Oakhillin vetämällä työpajalla, jossa hyödynnettiin palvelumuotoilun keinoja. Työpajan pohjatyönä Holvia Groupin perustajat olivat vastanneet sähköiseen ennakkokyselyyn ja Oakhill oli toteuttanut kevyen kilpailija-analyysin.
Työpajan tulosten pohjalta määriteltiin tarkemmin Holvia Groupin liiketoiminnan konsepti, tuotteet ja palvelut, kohderyhmät ja ostajapersoonat. Näiden pohjalta saatiin luotua tavoitteet tuleville verkkosivuille. Samalla muodostui uuden yrityksen ilme, logo, visuaalisuus, tapa olla ja puhua – yrityksen brändi, jota haluttiin lähteä viemään eteenpäin.
Käyttäjäystävällinen ja monipuolinen sivusto
Tammi Digital pääsi työpajan avulla toteuttamaan sivustosta ratalankamallin, jonka hyväksymisen jälkeen sivustoa päästiin teknisesti toteuttamaan. Sivusto rakennettiin WordPress -julkaisujärjestelmälle hyödyntäen WordPressin omaa Gutenberg-sisältöeditoria, jolloin sivusto rakentuu erilaisten lohkojen (blocks) avulla. Gutenberg tarjoaa todella monipuolisen ja helppokäyttöisen käyttöliittymän, jonka sivustoa on helppo päivittää ja ylläpitää.
”Moderni tapa ajatella asioita oli positiivinen asia. Hyvät kuvavalinnat olivat plussaa”, Soini sanoo.
Oakhill vastasi tiiminsä kanssa sivuston sisällöistä. Viestinnän asiantuntija Heidi Puusa tuotti sivuston tekstisisällöt ja Pipsa Stenlund kuvasi sekä henkilökunnan että kuvituskuvat sivustolle. Uuden liiketoiminnan ja yrityksen näkyvyys on äärettömän tärkeää. Hakukoneystävällisyys on huomioitu sivustolla rakenteessa ja sisällöissä sekä sivujen metakuvauksissa.
Tammi Digital vastaa Tammi Ylläpito -palvelulla Holvian sivujen turvallisuudesta ja toimivuudesta.
Tulokset
”Palaverit pysyivät hyvin aikataulussa ja ne johdettiin hyvin. Projekti pysyi hyvin aikataulussa ja sivut sekä muu materiaali vastasivat odotuksia, joten tällä perusteella voin suositella Oakhillia ja Tammea”, summaa Soini projektin lopputuloksen.
”Vahvalla yhteistyöllä ja osaamisella rakennetaan kilpailukykyisiä yrityksiä.” Tämä Holvia Groupin myyntijohtaja Antti Suikkasen motto toteutui täysin tässä projektissa. Alusta asti vahvalla Holvian, Oakhillin ja Tammi Digitalin yhteistyöllä rakentui, ei vain pelkkä yrityksen verkkosivu, vaan yrityksen brändi, joka elää ja hengittää omaa tarinaansa niin verkossa kuin yrityksen toimitiloissa Hollolassa, Salpakankaan yritysalueella.
Tutustu tarkemmin
Suosittelija:
Lähtötilanteessa yritykselle piti luoda verkkosivujen lisäksi yleinen ilme ja ulkoasu. Toiveena oli dynaamiset ja modernit sivut, joista yhtiön tuotteet ja osaaminen tulevat selkeästi esille. Moderni tapa ajatella asioita oli positiivinen asia. Hyvät kuvavalinnat olivat plussaa. Projekti pysyi hyvin aikataulussa ja ne johdettiin hyvin. Sivut sekä muu materiaali vastasivat odotuksia, joten tällä perusteella voin suositella Oakhillia ja Tammea.
Juha Soini, Holvia Group
Tiedot
Tilaaja: | Juha Soini, Holvia Group |
Ajankohta: | - 2021 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Manu Mesimäki |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tuotanto |
Erikoisosaaminen
Graafinen suunnittelu | |
Sisällönhallinta | |
Tietoturva | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Johtamistyö | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Virnex Group - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Virnex Group - Muita referenssejä
Virnex Group - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |