Zimple valittiin jälleen Vuoden Pipedrive-kumppaniksi!
Kova työ asiakkaidemme eteen palkittiin tänäkin vuonna, kun Pipedrive antoi Zimplelle jo toista kertaa peräkkäin tunnustuksen erinomaisesta kumppanuudesta: Zimplelle myönnettiin jälleen Partner of the Year -palkinto!
Pipedrive palkitsee vuosittain parhaita kumppaneitaan, ja nyt jo toistamiseen Zimple sai North EMEA -alueen parhaan kumppanin tittelin. Pienestä suomalaisyhtiöstä onkin kasvamassa hyvää vauhtia Pipedrive-palveluiden suunnannäyttäjä niin Pohjoismaissa kuin koko Euroopassa.
“Onhan tämä mahtavaa, kun määrätietoinen työmme huomataan myös Pipedrivella. Me olemme valinneet ainoaksi kumppaniksemme Pipedriven, sillä uskomme sen todella olevan markkinoiden paras CRM segmentissään. Ja juuri tässä PK-yritysten segmentissä Zimplekin on parhaimmillaan, ratkomassa myyntitiimien ongelmia ja tuomalla myyjien arkeen helppoutta ja tehokkuutta”, Juho Koski, Zimplen CRO, toteaa. “Tänä vuonna jatkamme kasvua entisestään ja laajennumme toden teolla Ruotsin markkinoille. Tämän tunnustuksen myötä on entistäkin mukavampi viritellä verkkoja koko Pohjoismaiden vesille.”
Eli jos kaipaatte maailmanluokan apua CRM:nne kanssa, kannattaa soitella!
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Markkinointi | |
Myynti |
Erikoisosaaminen
Markkinoinnin automaatio | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Hotelli, matkailu ja ravitsemus | |
IT | |
Julkishallinto | |
Järjestöt ja yhdistykset | |
Kauppa | |
Kiinteistöala | |
Koulutusala | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Media | |
Pankki ja vakuutus | |
Prosessiteollisuus | |
Raaka-aineet ja energia | |
Rakentaminen | |
Telekommunikaatio | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut | |
Urheilu, viihde ja virkistys | |
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Zimple - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Zimple - Muita referenssejä
Zimple - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |