Alko – Tuotetoiveet todeksi digitaalisella Alkotoive-palvelulla
Alkotoive-verkkopalvelu vei Alkon asiakastoiveet digitaaliseen muotoon. Palvelun ensimmäinen versio syntyi kolmen viikon sprintissä, ja onnistuneen pilotin jälkeen Alkotoive otettiin käyttöön kaikissa myymälöissä. Saapuneiden toiveiden määrä on ylittänyt kaikki odotukset.
Asiakastoiveet nykyaikaan ja paremmin hallintaan
Alko on aina kerännyt asiakastoiveita, mutta prosessi niiden hallitsemiseen puuttui. Toiveita kirjattiin muistiin myymälöissä, eikä tiedossa ollut, paljonko niitä tuli ja toteutettiinko niitä tasapuolisesti. Toiveiden keruu haluttiin siirtää helppokäyttöiseen digitaaliseen palveluun.
Haasteeseen tartuttiin Alkon Innovation Labissa, jonka pääyhteistyökumppanina Vincit toimii. Innovation Lab on ideoiden jalostamisen paikka, jossa kehitysmahdollisuuksia ja alan uusia teknologisia tuulia testataan kevyillä prototyypeillä. Parhaat ideat päätyvät jatkokehitykseen ja laajempaan käyttöön ketjussa.
Toiveiden määrä ylitti odotukset
Alkotoive-projektin onnistumista mitataan saapuneiden toiveiden määrässä.. Ensimmäisen kahden kuukauden aikana myymälät saivat palvelun kautta jopa 3 000 tuotetoivetta. Toivotuista tuotteista 20–30 prosenttia pyritään saamaan myymälän hyllyyn. Digipalvelu auttaa Alkoa lisäksi seuraamaan toiveiden tasapuolista toteutumista, mikä on linjassa Alkon aseman ja tehtävän kanssa.
Suosittelija:
Vincitillä on kyky yhdistää ajattelua dynaamisista startupeista, palvelumuotoilua sekä ketterää kehitystä. Tämä kaikki auttaa meitä innovoimaan. Kehityskyvykkyys ja DevOps-palvelut ovat korkealla tasolla, ja tekeminen on strukturoitu selkeäksi kokonaisuudeksi.
Kaapro Kanto, CIO / Alko Oy
Tiedot
Tilaaja: | Alko Oy |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Petri Suhonen |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Ketterät menetelmät | |
Ohjelmistokehitys |
Teknologia
Azure | |
React |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö |
Omat tagit
Vincit - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Vincit - Muita referenssejä
Vincit - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |