E J Hiipakka tehostaa toimintojaan Visma Nova-ratkaisuilla
E J Hiipakka Oy on yksi suurimmista kalustealan toimijoista Suomessa. Asiakkaita palvellaan Etelä-Pohjanmaalta Jurvasta, jossa perheyritys on vuosikymmenten ajan kasvanut ja kehittynyt – aikaansa seuraten. Ohjelmistovaihdon tullessa ajankohtaiseksi yritys kartoitti mahdolliset vaihtoehdot perusteellisesti ja päätyi lopulta tarpeita parhaiten vastanneeseen Visma Nova -ohjelmistoon. "Visma Novaan päädyimme myös siksi, että lisenssikanta oli merkittävin erityisesti Suomen pk-sektorilla", kertoo Hiipakka-konsernin toimitusjohtaja Harri Pakka.
Nova tehostaa toimintaa ja säästää aikaa
Visma Novan avulla Hiipakka on saanut tehostettua toimintojaan merkittävästi. Yritys on kutistanut muun muassa kvartaaleittan tehtävään inventointiin kuluneen henkilötuntimäärän vain murto-osaan aiemmasta. Visma Nova -ohjelmisto on Hiipakalla käytössä aina tuotannosta johtoon asti, joten sen tarjoamat tehot on hyödynnetty myös muissa toiminnoissa.
"Tilastot ja raportit ovat yritykselle tärkeitä tietolähteitä, mutta eivät tuota arvoa asiakkaalleemme. Siksi nämä tiedot on saatava ”nappia painamalla”. Visma Nova -ohjelmiston moninaiset raportit ja niiden muokkausmahdollisuudet toimivat juuri tällä tavalla", kommentoi Hiipakka-konsernin hallintojohtaja Asta Kentta.
Yhteistyö Visman kanssa toimii
Yhteistyö Visman kanssa on sujunut mutkitta ja apua on ollut tarjolla aina tarvittaessa. Esimerkiksi ohjelmiston käyttöönottovaiheessa Hiipakalla oli koko ensimmäisen viikon ajan paikalla Visma Nova -asiantuntija, joka neuvoi ohjelmiston käytössä ja antoi välitöntä apua sitä tarvitseville.
Tiedot
Tilaaja: | E J Hiipakka Oy |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Harri Pakka & Asta Kentta |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Toiminnanohjaus ERP |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Visma Amplio - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Visma Amplio - Muita referenssejä
Visma Amplio - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |