Hannoa: "Nyt koko raportin saa kerralla kuntoon, eikä lomakkeita tai muita dokumentteja tarvitse enää siirtää erikseen tiedostoihin."
Dokumentit kerralla kuntoon – Hannoa Oy pääsi eroon paperilapuista
Kierrätys monipuolistuu ja laajentuu jatkuvasti, ja siksi myös jätepisteiden suunnittelu ja toteutus ovat merkittävässä roolissa asunnon arvonkin kannalta. Hannoa Oy on erikoistunut asuinympäristöjen jätepisteiden suunnitteluun. Yrityksen toimenkuvaan kuuluu niin jätepisteiden suunnittelu ja toteutus kuin huolto- ja tarkastustoimenpiteet ympäri Suomen. Hannoa halusi tehostaa jätepisteiden kiertämistä ja kartoituksiin sekä tarkastamiseen liittyvistä paperilapuista eroon. Nyt dokumentointi saadaan kerralla kuntoon Admicom Vision -järjestelmää (ent. Kotopro) hyödyntämällä.
Visionin dokumentointijärjestelmää Hannoa on käyttänyt lähes neljän vuoden ajan. Nopeakäyttöinen ja monipuolinen dokumentointijärjestelmä tehostaa työtä ja helpottaa toimintaa, kun eri alueita kierretään ja tarpeita kirjataan ylös. Lisäksi järjestelmä on eduksi, kun työntekijöiden tulee raportoida huolloista ja siivouksista sisäisesti.
– Jätepisteiden huollot ja asennus ovat dokumentointimme ensisijaisia kohteita. Visionin ansiosta saamme raportit asiakkaalle, eli taloyhtiölle tai taloyhtiön hallitukselle, sujuvasti. Digitaalinen muoto mahdollistaa paljon – voimme toimittaa raportit asiakkaan toiveita kuunnellen ja lisäksi työntekijämme hyötyvät, jos meidän tarvitsee seurata esimerkiksi jätemäärän kehittymistä. Aiemmin toimitimme raportit manuaalisesti valvojalle. Nykyään Visionin ansiosta kaikki tiedot löytyvät jälkikäteen ja seuranta on mahdollista, kertoo Hannoan toimitusjohtaja Juha-Pekka Kotro.
Moderni dokumentointi hyödyttää sekä työntekijää että asiakasta
Jätehuoltoon kuuluu paljon jalkatöitä. Pisteitä kierretään konkreettisesti, ja työnteon helpottamiseksi erilaisista paperilapuista haluttiin eroon. Nyt mobiililaite riittää dokumenttien tekemiseen.
–Teemme paljon kierroksia eri taloyhtiöissä, ja ennen jouduimme käyttämään työaikaamme raporttien muokkaamiseen, siirtelyyn ja toimittamiseen. Nyt koko raportin saa kerralla kuntoon, eikä lomakkeita tai muita dokumentteja tarvitse enää siirtää erikseen tiedostoihin. Raporttimme ovat aina ytimekkäitä, selkeitä ja yhdenmukaisia. Visionin dokumentti varmistaa, että toiminnallamme ja raportoinnillamme on standardit. Myös asiakkaat ovat tyytyväisiä – asiat ovat oikeasti löydettävissä, ja siitä on tullut positiivista kommenttia. Lisäksi esimerkiksi ilkivaltatapauksissa voimme todistaa, ettei meidän toiminnassamme ole ollut moitteita, kun työmme jälki on kuvattu, Kotro kertoo.
Toimintatapojen muuttaminen modernimpaan suuntaan hoitui sujuvasti. Erityisesti raporttipohjan muokkaus juuri Hannoan tarpeisiin auttoi työyhteisön sopeutumista muutokseen. Nyt käyttö on itsestäänselvyys, ja tehokkaamman työskentelytavan edut näkyvät päivittäin.
–Tehokkaamman dokumentoinnin hyödyt näkyvät vielä usean vuoden käytön jälkeenkin – tai jopa erityisesti näin pidemmällä tähtäimellä. Huomaan selvästi, että toimintamme on tehokkaampaa ja turhat välivaiheet ovat jääneet kokonaan pois, kiittelee Kotro.
Suosittelija:
Nyt koko raportin saa kerralla kuntoon, eikä lomakkeita tai muita dokumentteja tarvitse enää siirtää erikseen tiedostoihin. Raporttimme ovat aina ytimekkäitä, selkeitä ja yhdenmukaisia.
Juha-Pekka Kotro
Tiedot
Tilaaja: | Hannoa |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
IT | |
Rakentaminen |
Tarjonnan tyyppi
Koulutus | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Admicom - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Admicom - Muita referenssejä
Admicom - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - ICT-asiantuntija (service desk), Millog Oy Riihimäki
- Laura - RPA-Trainee
- Nordea - Strategic Partner, Data Strategy and Alignment
- Innofactor Oyj - Sales Manager (Data & Analytics)
- Laura - Mobiilikehittäjä, Android
- Laura - Ohjelmistoarkkitehti, Tampere/Oulu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
- Digiteam Oy - Verkkokaupan toteutus Apollokaihdin.fi
- Digiteam Oy - Kattokeskuksen sivut ykköseksi Googlessa
- Digiteam Oy - Kokonaisvaltainen digimarkkinoinnin kumppanuus – Case Tradehit
Tapahtumat & webinaarit
- 04.12.2024 - Kuinka oikea matka- ja kululaskujärjestelmä tehostaa prosesseja?
- 05.12.2024 - Green ICT VICTIS -hankkeen kick off -tilaisuus
- 17.12.2024 - Rakettiwebinaari: jouluspesiaali – kysy mitä vain!
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - No-Code PLC vs. perinteinen PLC - Mikä on paras ratkaisu?
- Hion Digital Oy - Onko verkkopalvelusi valmis tulevaan vuoteen?
- Kisko Labs Oy - Prototyypillä säästät rahaa ja vähennät riskejä
- Rakettitiede Oy - Mistä on konsultit tehty?
- Innofactor Oyj - Näin Jedox tehostaa Excel-työskentelyä
- Rakettitiede Oy - Kiikarissa ura Raketissa? Näin onnistut!
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Building a Lovable App
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |