Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS) on tieteellinen seura, joka toimii Suomen ruotsinkielisen kulttuurin parissa. Sen tarkoituksena on kerätä, tutkia ja välittää tietoa Suomen ruotsinkielisestä kulttuurista. Tärkeä osa sitä on ruotsinkielistä Suomea käsittelevien teosten julkaiseminen. Kehitimme yhteistyössä SLS:n kanssa uuden sisällönhallintajärjestelmän (CMS) digitaalisten editioiden sisältöjen hallintaan.
Lähtötilanne
Svenska litteratursällskapetilla oli aiemmin käytössään CMS-järjestelmä, joka oli joiltain osin vanhentunut ja toiminnoiltaan rajallinen. Järjestelmän käyttäminen vaati erityisosaamista sekä piti sisällään manuaalista työtä, joka lisäsi myös inhimillisten virheiden mahdollisuutta. Vanhaa järjestelmää ei kannattanut enää lähteä modernisoimaan tai jatkokehittämään.
SLS halusi kehittää kokonaan uuden – modernin, käyttäjäystävällisen ja intuitiivisen –verkkosovelluksen, jota olisi helppo käyttää teknisistä valmiuksista riippumatta. Uuden CMS-järjestelmän haluttiin olevan skaalautuva, eli sen jatkokehitysmahdollisuudet otettiin huomioon alusta alkaen.
Projektin vaatimukset olivat selkeät. SLS tarvitsi oman backend-kehittäjänsä rinnalle ohjelmistokonsultointiin erikoistuneen frontend-kehittäjän.
Yhteistyössä Idention kanssa arvostamme erityisesti joustavuutta ja sujuvuutta, ammattimaisuuden ja teknologiaosaamisen lisäksi.
– Sebastian Köhler, kehitysvastaava, digitaaliset julkaisut, SLS
Ratkaisu
Kehitimme yhdessä kokonaan uuden sisällönhallintajärjestelmän, jonka kautta SLS hallitsee jatkossa projektejaan. Tässä tapauksessa projekti tarkoittaa digitaalista editiota eli eräänlaista verkkojulkaisua, johon kuuluu esimerkiksi kirjallisia teoksia, kirjeitä ja muita arkistodokumentteja. Idention konsultti oli vastuussa järjestelmän frontend-kehityksestä ja työskenteli yhdessä SLS:n oman backend-kehittäjän kanssa.
Uusi CMS-järjestelmä pitää sisällään käyttäjän kannalta tarpeelliset toiminnot ja se poistaa aiemman järjestelmän vaatimaa manuaalista työtä.
Toteutimme järjestelmään neljä keskeistä ydintoiminnallisuutta:
- Skaalautuva rakenne: suunnittelimme ja toteutimme järjestelmän joustavaksi, jotta se on helposti laajennettavissa uusilla toiminnoilla käyttäjien tarpeiden mukaan.
- Kirjautuminen: käyttäjä voi valita sekä ympäristön, johon haluaa kirjautua että projektin, jota aikoo muokata.
- Projektien hallinta: kehitimme toiminnot projektin luomiseen ja tekstien hallintaan sekä henkilöiden indeksointiin.
- Monikielisyys: toteutimme järjestelmään käännöstuen, joka mahdollistaa sisällön hallinnan useilla kielillä.
Kehitystyö sujui nopeasti ja se alitti sekä etukäteen määritellyn aikataulun että budjetin. Siksi pystyimme toteuttamaan järjestelmään myös muita tarpeellisia ominaisuuksia.
Huomioimme projektissa verkkosisältöjä koskevat saavutettavuusstandardit (WCAG AA) ja varmistimme verkkosovelluksen skaalautuvuuden sekä selaimella että tabletilla.
Miksi tämä on merkityksellistä?
SLS kerää Suomen ruotsinkieliseen kulttuuriin liittyvää dataa ja materiaalia ja julkaisee siihen liittyvää kirjallisuutta, joka on siten saatavilla myös tuleville sukupolville. Vielä tärkeämpää on kuitenkin ruotsinkielisen väestön identiteetin ja itseymmärryksen vahvistaminen.
Kehittämämme sisällönhallintajärjestelmä (CMS) mahdollistaa näiden materiaalien hallinnoinnin ja julkaisemisen nyt ja tulevaisuudessa. Siitä hyötyvät Suomen ruotsinkielisen väestön lisäksi myös mm. tutkijat ja historioitsijat sekä yksityishenkilöt, jotka haluavat perehtyä SLS:n tallentamaan ja julkaisemaan kulttuuriperintöön.
Tiedot
Tilaaja: | Svenska litteratursällskapet i Finland |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
IT |
Teknologia
Angular |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Identio - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Identio - Muita referenssejä
Identio - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |