Hae it-yrityksiä
osaamisalueittain:

Asiakkuudenhallinta CRM BI ja raportointi HR Tuotekehitys ja suunnittelu Toiminnanohjaus ERP Taloushallinto Markkinointi Webkehitys Mobiilikehitys Käyttöliittymäsuunnittelu Tietoturva Verkkokaupparatkaisut Ohjelmistokehitys Integraatiot Pilvipalvelut / SaaS Tekoäly (AI) ja koneoppiminen Lisätty todellisuus ja VR Paikkatieto GIS IoT Microsoft SAP IBM Salesforce Amazon Web Services Javascript React PHP WordPress Drupal

Ohjelmistokehittäjien rekrytointi – saavutimme kevään 2024 tavoitteet

BloggausJulkaisimme alkuvuodesta blogissamme tekstin, jossa kerroimme, että tavoitteemme on rekrytoida kuusi uutta työntekijää vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana. Kuuden työntekijän rekrytoiminen tarkoittaa Idention kokoisessa yrityksessä noin 20 prosentin kasvua henkilöstön määrässä.

Tiimissämme on aloittanut tammi-kesäkuun aikana neljä asiantuntijaa, joista kolme on ollut ohjelmistokehittäjiä ja yksi Art Director.

Lisäksi olemme saaneet allekirjoittaa useampia ohjelmistokehittäjien työsopimuksia. Tiimimme saa siis kesän aikana vielä kolme uutta työntekijää – yhden heinäkuussa ja kaksi elokuussa.

Näin ollen voimme todeta, että allekirjoitimme vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana jopa seitsemän uutta työsopimusta. Tämän lisäksi rekrytointiprosessissamme on ollut viime aikoina useampi ohjelmistokehittäjä.

Onnistuminen ei ollut sattumaa

Teemme johdonmukaisesti töitä sen eteen, että Identio on houkutteleva työpaikka ja että työntekijämme viihtyvät ja voivat hyvin. Se vaatii jatkuvaa panostusta ja aktiivista työntekijöiden osallistamista.

Olemme halunneet myös tehdä itsestämme helposti lähestyttävän ja on ollut hienoa, että hakijoilta ja uusilta työntekijöiltä saatu palaute on vastannut tätä tavoitetta.

Lisäksi olemme onnistuneet madaltamaan kynnystä ensimmäisen askeleen ottamiseen ja hakemuksen jättämiseen. Olemme tehneet työnhakuprosessin aloittamisesta helppoa ja nopeaa lyhyen kyselyn avulla. Tällöin CV:n päivittäminen ja lähettäminen ei ole välttämätöntä. Se on osoittautunut toimivaksi ja ratkaissut monen hakijan kohdalla sen, että he ovat päätyneet osaksi Idention tiimiä.

Pinterest
Identio Oy logo

Lisätietoja

Yritysprofiili Identio kotisivut

Tagit

Jos tarjontatagi on sininen, pääset klikkaamalla sen kuvaukseen

Erikoisosaaminen

Ohjelmistokehitys

Tarjonnan tyyppi

Konsultointi

Siirry yrityksen profiiliin Identio kotisivut Yrityshaku Referenssihaku Julkaisuhaku

Identio - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt

Identio - Muita referenssejä

Identio - Muita bloggauksia

Digitalisaatio & innovaatiot blogimedia

Blogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä

Etusivu Yrityshaku Pikahaku Referenssihaku Julkaisuhaku Blogimedia