Kauppakeskus Goodman
Hämeenlinnan keskustan kupeeseen avattiin lokakuussa uusi kauppakeskus Goodman, jonka verkkosivut pääsimme Sofokuksella toteuttamaan.
Moottoritien ylle rakentunut uusi ja mielenkiintoinen Goodman on jo nyt muodostunut yhdeksi tärkeäksi Hämeenlinnan maamerkiksi sekä luotettavaksi ostospaikaksi. Pikkukaupungin keskusta sai Goodmanin mukana yhdellä kertaa yli 70 uutta liikettä ja samalla kipeästi kaivattua vilinää.
Raikas sivu uudelle ja mielenkiintoiselle ostospaikalle
Lähtökohtana verkkosivuston toteuttamisessa oli luoda uudelle kauppakeskukselle sivu, jota olisi ajan myötä mahdollista helposti jatkokehittää ja, joka tarvittaessa taipuisi kauppakeskuksen kasvun mukana. Valmiit verkkosivustopalvelut eivät tulleet kyseeseen ja yksi syy Sofokuksen valintaan olikin vahva kokemus räätälöinnistä.
”Tässä vaiheessa kun kauppakeskusta ollaan vasta perustamassa, ei voida tietää, millaiset tulevaisuuden tarpeet ovat. Siksi oli tärkeää löytää sellainen kumppani, jonka kanssa sitä voidaan helposti tulevaisuudessa kehittää. Päätökseen vaikutti taloudellisten seikkojen lisäksi tietenkin myös se, että tunsimme Sofokuksen toimintatavat ja ihmiset jo ennalta”, Kauppakeskusjohtaja Eeva Jauro kertoo.

Ulkoasu selkeäksi ja helppokäyttöiseksi
Ulkoasusta pyrittiin tekemään mahdollisimman selkeä ja yksinkertainen käyttää. Toiveena oli, että kaikki oleelliset asiat tulevat esille jo etusivulla.
Erittäin tärkeää oli myös, että Goodmanin verkkosivustoa olisi mahdollisimman helppoa ylläpitää, sillä kaikki kauppakeskuksen 70 vuokralaista päivittävät itse sivustolle liikkeitään koskevia tietoja, kuten tarjouksia ja aukioloaikoja. Tämän vuoksi tuotannossa kiinnitettiin erityistä huomiota käyttäjien ja oikeuksien hallintaan.
”Olemme saaneet vuokralaisiltamme pelkästään positiivista palautetta sivuston helppoudesta ja selkeydestä. Se on todella tärkeää, koska heillä ei ole käyttämiseen ja sen opettelemiseen arjessaan turhan paljoa aikaa”, Jauro sanoo.
Koska Kauppakeskus Goodmanin sivustossa oli pohjimmiltaan kyse perusverkkosivustosta toteutusalustaksi valikoitui WordPress. Sivustolle tehtiin kieliversiot suomeksi, englanniksi, ruotsiksi sekä venäjäksi.

Suosittelija:
Eeva Jauro
Referenssin infoboxi
Tiedot
Tilaaja: | Kiinteistö Oy Hämeenlinnakeskus |
Ajankohta: | 2014 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
BI ja raportointi | |
Hankinta | |
Markkinointi | |
Myynti | |
Tietohallinto | |
Tuotanto | |
Viestintä |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Käyttäjähallinta | |
Webkehitys | |
Mobiilikehitys | |
Ketterät menetelmät | |
Tietoturva | |
Sisällönhallinta | |
Integraatiot |
Toimialakokemus
Julkishallinto | |
Urheilu, viihde ja virkistys | |
Hotelli, matkailu ja ravitsemus | |
Kauppa | |
IT | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut | |
Koulutusala | |
Asiantuntijapalvelut | |
Prosessiteollisuus |
Teknologia
Linux | |
Open source |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Valmisohjelmisto | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Sofokus - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Otto Sunnari
Sales & Partners
Otto on pitkän linjan internet-osaaja, joka innostuu tietojenkäsittelyn ja verkon trendeistä, erityisesti mobiililaitteista, vimpaimista sekä asioiden internetistä. Oton .. | |
otto.sunnari@sofokus.com 044 799 2908 |
|
Sofokus - Muita referenssejä
Sofokus - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |