Android-sovellus sänkyyn kiinnitettävälle sensorille
Esittelykäyttöön tehty Android-sovellus, jossa parannetut algoritmit on näyttävästi visualisoitu. Tyytyväinen asiakas ja appi käytössä 200 myyjällä.
Elektroniikkakomponenttivalmistaja Murata Electronicsin markkinajohtajuudesta kertoo paljon se, että joka toisessa maailman autoissa on Muratan kiihtyvyysanturit. Kiihtyvyysantureille uusi käyttöalue on terveydenhuolto ja uutena tuotteena vuonna 2015 lanseerattiin uudentyyppinen sänkyanturi, joka mittaa langattomasti muunmuassa pulssia, hengitystä ja stressitasoa. Kehitetyn anturin erikoispiirre on se, että se ei vaadi toimiakseen suoraa kontaktia mitattavaan henkilöön, vaan tunnistaa sydämen lyönnit vuoteen rungon värähtelystä.
Speksinä kuva Ferrarin kojelaudasta
Aikaisemmin asiakkaalle oli kerrottu antureista lähinnä esityskalvoilla. Messukäynnistä haluttiin tehdä mieleenpainuvampi kokemus istuttamalla asiakas tuoliin ja esittämällä sensorin tuottama tieto näyttävässä ja helposti ymmärrettävässä muodossa. Päätettiin toteuttaa myyjille tabletissa käytettävä Android-sovellus, joka visualisoisi kaiken sensorin tuottaman datan. Jotta erottauduttaisiin perinteisistä potilasmonitoreista haluttiin urheiluauton mittaristoa muistuttava ulkomuoto.
“Projektin toteutukseen oli ehdolla useita toimittajia, mutta Rakettitieteen ketterä ja nopea lähestyminen sekä hyvin nopea demon kehittäminen vakuuttivat. Projektin laajuus, kustannukset ja aikataulu huomioiden tarjottu ratkaisu oli hyvin kilpailukykyinen”, kertoo Muratan johtaja Sten Stockmann.
Monta versiota päivässä
Appin kehitys tapahtui iteratiivisesti: ensin tehtiin yksinkertainen versio jota hiottiin ja muokattiin nopealla syklillä. Muratan tekniikan ja myynnin asiantuntijat saivat halutessaan jatkuvasti kokeilla ja kommentoida kehitettävää sovellusta - usein jopa monta eri versiota päivässä.
Yhteistyö oli sujuvaa ja kuukaudessa messusovellus oli jo käyttövalmiina. “Projekti sujui hyvin ja oli mukava tehdä yhdessä työtä. Reipasta meininkiä!”, kehuu Sten Stockmann.
Enemmän kuin mitä aluksi luvattiin
Sovelluksen lisättiin reaaliaikaisen visualisoinnin lisäksi ominaisuuksia, jotka esittelevät hieman tavanomaisemmassa muodossa eri tavalla sensorin keräämän datan jatkoanalyysimahdollisuuksia: messukävijälle voidaaan esimerkiksi näyttää miten yön aikana kerätystä sensoridatasta voidaan laskea unen laatu ja palautumisen tehokkuus urheilusuorituksen jälkeen.
Käyttötesteissä huomattiin myös tarvetta helppoon tapaan kalibroida sensorit, usean sensorin käyttöön ja mahdollisuuteen esitellä visualisointia ilman fyysistä sensorilaitteistoa. Myös nämä ominaisuudet lisättiin sovellukseen.
Appin tehnyt rakettitieteilijä toteutti sovelluksen lisäksi myös Muratan sisäiseen käyttöön erillisen pilvipalvelun, jossa anturidatasta piirrettyjä graafeja voidaan seurata tavallisella web-selaimella.
Nyt sovellus on käytössä Muratan myynnissä globaalisti ja sovellus on myös ladattavissa Muratan webbisivulta.
Suosittelija:
"Reipasta meininkiä!"
Sten Stockmann
Tiedot
Tilaaja: | Murata Electronics Oy |
Ajankohta: | 2015 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Marietta Johansson |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Markkinointi | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Graafinen suunnittelu | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Mobiilikehitys | |
Ohjelmistokehitys |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Open source | |
Android | |
Java | |
Javascript |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Rakettitiede - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Marietta Johansson
Rakettikauppias / Rocket Accelerator
Vastuullani on Rakettitieteen asiakkaiden ja kehittäjien tarpeiden ja toiveiden yhteensovittaminen, liiketoiminnan uudistaminen sekä strategia. Olen mukana kehittämässä myös .. | |
marietta@rakettitiede.com +358 40 520 3100 |
|
Rakettitiede - Muita referenssejä
Rakettitiede - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |