Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
Nordean jatkuva työ suomalaisten taloustaitojen edistämiseksi palkittiin maaliskuussa Sponsorointi ja Tapahtumat Awards -tapahtumassa vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona. Juhlimme palkintoa Vikin ja Köpin juontamassa Pulssilla-tapahtumassa Nordea Campuksella 17.4.2024.
Tuomaristo perusteli valintaa yhteiskunnallisella vaikuttavuudella ja järjestelmällisellä toiminnalla, jolla tavoitetaan myös vaikeasti saavutettavia kohderyhmiä. Jatkuvasti käynnissä olevassa Elämänmittaiset taloustaidot -hankkeessa Nordea järjestää ympäri Suomen säännöllisesti tapahtumia ja työpajoja muun muassa kouluissa, kirjastoissa, verkon kautta sekä pankin omissa tiloissa, ja tarjoaa oppilaitoksille digitaalisia oppimateriaaleja.
Myös Oikeusministeriö ja talousosaamisen toimijaverkosto palkitsi upean työmme kunniamaininnalla vuoden talousosaamisen edistäjänä.
Nordeassa työntekijät voivat käyttää vuosittain kaksi päivää työajastaan vapaaehtoistyöhön, jolla tuetaan talous- ja yrittäjyystaitojen vahvistamista. Tämän käytännön kautta rakennamme yhdessä yhteiskuntavastuutoimintaa, joka edistää positiivista muutosta yhteistyökumppaneinamme toimivien järjestöjen ja henkilöstömme avulla.
Nuorten talouslukutaito on asia, johon keskitymme ympäri vuoden
Yksi keskeisimmistä alueistamme Community Engagement -hankkeissamme on ihmisten tukeminen taloustaitojen kehittämisessä – ei ainoastaan auttaakseen heitä oppimaan tietyt tiedot ja taidot, vaan myös saadakseen itsevarmuuden päätöstentekoon, minkä avulla he voivat saavuttaa taloudellisen hyvinvoinnin. Kun kykenee hoitamaan omaa talouttaan hyvin, edistää samalla omaa turvallisuutta tulevaisuuttaan sekä vakaata taloutta.
"Jokaisella tulisi olla perustaidot taloudesta elämää varten. Tiedämme, että budjetoinnin, säästämisen ja velanhallinnan osaaminen mahdollistaa parempien taloudellisten päätösten tekemisen. Talousosaamisen tärkeydestä tulisi aloittaa keskustelu jo nuorena – ja taloustaito-ohjelmassamme olemme havainneet, että nuoret ja jopa lapset ovat erittäin kiinnostuneita näiden taitojen oppimisesta", sanoo Nordean Head of Community Engagement, Anna Kosonen.
Vapaaehtoistyö lukuina viime vuonna 2023:
- Yli 1 600 nordealaista teki reilut 10 400 tuntia vapaaehtoistyötä 2 600 hankkeessa
- Yli 216 000 lasta ja nuorta autettiin taloustaitojen kehittämisessä nordealaisten vapaaehtoistyöntekijöiden toimesta
Nordealaiset vapaaehtoiset opastavat vuosittain tuhansia senioreita digitaalisten palveluiden käytössä ja turvallisessa pankkiasioinnissa. Olemme järjestäneet myös muun muassa työpajoja maahanmuuttajien taloustaitojen vahvistamiseksi. Nordean verkkosivuilta löytyy lisäksi aikuisille suunnattuja, kaikille avoimia taloustaitovalmennuksia videomuodossa.
Taloustaitovalmennusvideoitamme pääset katsomaan täältä.
Lisätietoja
Tagit
Toimialakokemus
Pankki ja vakuutus |
Omat tagit
Nordea - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Nordea - Muita referenssejä
Nordea - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - Senior ohjelmistokehittäjä
- Laura - Product Designer, Game Development Tools & UX
- Nordea - Technology Business Risk Manager
- Nordea - Senior IT Analyst in SWIFT area
- Frends iPaaS - Global Digital Marketing Manager | 4.5K-5.3K€/month
- Laura - Senior developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- TNNet Oy - TNNet tuntee Viherlandian IT-infran 20 vuoden ajalta
- Nodeon - Ratikka luo kasvua Vantaalle
- Sulava Oy - Business Finland: Tavoitteena puhdas Azure-pohjainen pilviympäristö
- Wunder - Metsanhoidonsuositukset.fi – onnistunut digiloikka painetuista oppaista innovatiivisiiin rajapintaratkaisuihin
- Wunder - Tikkurila – Sirpaleisesta saumattomaan digiin
- Wunder - Ara uudisti sivustonsa yhdessä Wunderin kanssa
- Red & Blue Oy - Chiller Oy:n kasvumarkkinointi
Tapahtumat & webinaarit
- 20.09.2024 - AamuAreena 20.9.2024: Data-avaruudet ja niiden hyödyntäminen
- 10.10.2024 - Palvelumuotoilu johtamisessa ja transformaatiossa
- 10.10.2024 - Miten tekoäly mullistaa digitaalisen asiakaskokemuksen?
- 30.10.2024 - Nordic NetSuite Summit 2024
- 19.11.2024 - The Future of Software - Embracing Collaboration in an AI-Powered World
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Aluerajoitettu työaikakirjaus tekee työajanseurannasta hallittavampaa
- Maxtech - Aluerajoitettu työaikakirjaus tekee työajanseurannasta hallittavampaa
- TietoPiiri Oy - Osaamispankki - järjestön tehtävien ja vapaaehtoisen työvoiman kohtaamiseksi
- TietoPiiri Oy - Lahjoitusten integrointi kirjanpitoon - järjestön CRM TP FONSIN superkyky
- TNNet Oy - Tutustu: Tietoturvakoulutus ja hyökkäyssimulaatio
- Timeless Technology - Tuoteuutuus: ControlByWeb® Quick-Connect Sensor™ lämpötilan valvontaratkaisu.
- Identio Oy - Julius Rajalasta Idention operatiivinen johtaja
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |