Rapala
Rapala on suomalainen kalastustarvikkeita valmistava yritys, joka perustettiin 1930-luvulla. Tänä päivänä Rapala lukeutuu maailman suurimpien kalastusbisnesten joukkoon – konsernilla on kansainvälisesti suurin jakeluverkosto, globaalit tuotantoresurssit sekä halutuimmat brändit.
Lähtötilanne
Rapalan aiempaa, Salesforcen päälle rakennettua verkkokaupparatkaisua ei voitu integroida muun organisaation toimintaan, joten se ei tuottanut synergiaetua. Lisäksi järjestelmällä oli korkeat yleiskulut ja kehitys oli hidasta. Rapalan tiimi koki, että myöskään asiakkaille näkyvä sivusto ei ollut nykyaikainen, eikä keskittynyt tarpeeksi käyttäjäkokemukseen.
Verkkokauppa haluttiin muuttaa ketteräksi ja myyntivetoiseksi kanavaksi. Rapalan visiona oli tarjota asiakkailleen parasta asiakaspalvelua, kokemuksia, tietoa, viihdettä ja arvoa. Sivustosta haluttiin ensisijainen portaali, kun asiakas harkitsee kalastustarvikkeiden tai kalastukseen liittyvien tuotteiden ostamista: verkkosivusto, jolla kalastajat haluavat viettää aikaa, selailla, oppia, osallistua ja tehdä ostoksia.
Vaimon ratkaisu: Adobe Commerce Cloud ja Headless-toteutus
Rapala päätyi valitsemaan Adobe Commerce Cloud (Magento 2) -verkkokauppa-alustan sen perusteella, että alustan vakiotoiminnallisuudet palvelevat erittäin hyvin yhtiön nykyisiä sekä tulevaisuuden tarpeita kansainvälisen monimarkkina- ja monibrändiliiketoiminnan kiihdyttämiseen verkossa. Kumppaniksi verkkokauppauudistukseen haluttiin alustan parhaiten tunteva ratkaisutoimittaja, joten hankkeeseen lähdettiin Vaimon kanssa.
Brändi-ilme ja asiakaskokemus
Brändi-ilme uudistettiin täysin projektin aikana ja käytettävyyteen panostettiin merkittävästi. Sivustosta luotiin keskus kaikille Rapala-konsernin merkkituotteille ja eri brändit saavat ansaitsemansa huomion käyttäjäystävällisen navigaation avulla. Yhdessä Vaimo-tiimin kanssa valittiin ja otettiin käyttöön myös Voyado markkinoinnin automaatio- ja CDP-järjestelmä, joka mahdollistaa ilahduttavien asiakaskokemusten luomisen datavetoisesti kaikissa kanavissa.
Joustava ja tulevaisuuden kestävä alusta
Rapalan uudessa verkkokaupparatkaisussa hyödynnetään modernia headless-arkkitehtuuria: Adobe Commerce Cloud toimii verkkokaupan moottorina ja asiakkaille näkyvä esityskerros on toteutettu Vue Storefrontilla. Esityskerros rakennettiin PWA-toteutuksena (Progressive Web App), joka tarjoaa applikaation omaisen käyttökokemuksen, kun Rapalan sivustoa käytetään mobiililaitteella.
Muita kokonaisuuteen sisällytettyjä ominaisuuksia ovat esimerkiksi blogi, kattavat kansainväliset maksutavat, Flowbox (sosiaalisen median feedit) sekä Onetrust (Cookie consent -hallinta). Uusi ratkaisu on myös integroitu laajasti taustajärjestelmiin, joita ovat mm. useampi ERP, CDP, PIM ja DAM.
"Uudella Magento (Adobe Commerce) -alustalla, jota Vaimo luotsasi, on kaksi merkittävää etua. Ensinnäkin, brändiemme tuominen nykyaikaan, koskien sisältöä, ulkoasua ja verkkosivujen toiminnallisuutta. Toinen merkittävä hyöty on uudet ja parannellut prosessit backendissä: tiimimme pystyy nyt päivittämään tuotteita, sisältöä ja kampanjoita entistä tehokkaammin. Brändimme kokoon nähden olemme pieni, monialainen tiimi, joten mitä tehokkaampia voimme olla näissä prosesseissa, sen parempi."
– Mark Van Beek, Marketing Director, Rapala Kanada
Vaimon ja Rapalan yhteistyö
Rapalan Ecommerce Manager, Tomas Nyberg, kuvailee päivittäistä työntekoa ja kommunikaatiota Vaimon kanssa sujuvaksi, läpinäkyväksi ja nopeasti eteneväksi. “Reaktioita kommentteihin tai vastauksia kysymyksiin ei tarvitse odottaa. Lisäksi on nähtävissä, että meitä halutaan palvella, esimerkiksi tarjoamalla uutta tietoa tai tuomalla tiimiin tarvittavaa kokemusta,” Tomas kertoo.
Rapalan tiimin mukaan myös luotettavuus ja tarkka budjetissa pysyminen ovat tuoneet positiivista virettä jatkoon. Rapalan omat IT-asiantuntijat ovat nauttineet yhteistyöstä niin paljon, että verkkokaupan lisäksi meneillään on useita muita yhteisiä hankkeita.
Tulevaisuus
Uudet ja upeat verkkokauppasivustot on julkaistu Euroopassa, Kanadassa ja USA:ssa. Kokonaisuuteen on lisätty uusia toiminnallisuuksia, kuten Avalaran verotussäännöstöjen hallintaohjelmisto, ja siihen tullaan vielä lisäämään mm. Adobe Sensein AI-pohjaiset tuotesuositukset, edistyneet tuotesuodattimet sekä useita markkinakohtaisia ominaisuuksia.
Yhteistyö on ollut molemminpuolisesti kiinnostavaa sekä innostavaa, ja kumppanuus toimii hyvänä pohjana Rapalan digitaalisen liiketoiminnan kehittämiselle myös jatkossa.
"Verkkokaupassa on niin paljon liikkuvia osia ja aikataulut ovat niin tiukkoja, että sinun on pystyttävä sopeutumaan ja luotettava siihen, että kumppanisi pitää oman osuutensa sopimuksesta. Sinun on löydettävä kumppani, johon voit luottaa.”
– Mark Van Beek, Marketing Director, Rapala Kanada
Suosittelija:
"Ainutlaatuisen liiketoimintarakenteemme vuoksi etsimme kumppania, joka pystyisi tarjoamaan meille tarvitsemamme tuen. Liiketoimintamme painottuu kalastus- ja vapaa-ajan -kentälle, ja meillä on hyvin ainutlaatuinen asiakaskunta ja valtava tuotevalikoima – pelkästään Rapala VMC:n kanssa meillä on Kanadassa 10 000 SKU:ta ja tällaisen tietomäärän hallinta oli suuri ja tärkeä tavoite. Vaimo tukee meitä liiketoimintamme kaikilla osa-alueilla ja kaikessa, mitä olemme tarvinneet matkan varrella. Työskentely heidän kanssaan on tuntunut siltä, kuin he olisivat osa omaa sisäistä tiimiämme."
Mark Van Beek, Marketing Director, Rapala Kanada
Tiedot
Tilaaja: | Rapala |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakkuudenhallinta CRM | |
Myynti | |
Projektinhallinta | |
Tuotekehitys ja suunnittelu |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Arkkitehtuuri | |
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Testaus ja laadunvarmistus | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Sisällönhallinta | |
Tietoturva | |
Verkkokaupparatkaisut | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Urheilu, viihde ja virkistys |
Teknologia
Open source | |
Javascript | |
PHP | |
Julkaisujärjestelmä CMS | |
Magento |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Vaimo Finland - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Vaimo Finland - Muita referenssejä
Vaimo Finland - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
- Laura - Järjestelmäasiantuntija, Millog Oy Pansio
- Laura - Signaalinkäsittelijä
- Nordea - Senior IT Analyst with Mainframe Experience / Cards Technology Requirements and Analysis Team
- Sysart Oy - Kokeneita ohjelmistokehittäjiä Helsinkiin tai Ouluun
- Laura - Director, Risk
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Identio Oy - Identio x Svenska Litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
- Efima Oyj - Vastuullisuusjohtaminen on liiketoiminnan johtamista – Muista nämä 10 asiaa, kun valitset työkalua kestävyysraportointiin
- Nordea - Mietteitä Nordean graduaattiohjelmasta
- Kisko Labs Oy - Hackathonien haasteet ja ratkaisut: reiluuden ja tuloksellisuuden tavoittelu
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |