Rovaniemen I Apteekki tekee työvuorosuunnittelusta helppoa ja virheetöntä Mepco Työvuorovelhon avulla
Rovaniemen I Apteekkissa työskentelee noin 20 työntekijää. Heidän tarpeisiinsa räätälöity Mepco Työvuorovelho-ohjelmisto on ollut käytössä jo vuodesta 2007 alkaen. Ennen sen käyttöönottoa heillä oli käytössä manuaalinen työvuorosuunnittelu Excel-pohjalla. Mepco Työvuorovelho on helpottanut merkittävästi työvuorojen suunnittelua ja hallintaa. Sen avulla on myös voitu vähentää laskuvirheitä.
Apteekissa arvostetaan ohjelman helppoutta ja sen kykyä huomioida työehtosopimusten mukaiset laskelmat. Työvuoroja on mahdollista suunnitella pitkälle tulevaisuuteen, ja ohjelma on tuonut huomattavaa ajansäästöä työvuorosuunnitteluun. Kokonaisvaltaisen palvelunsa ja asiakastuen ansiosta Mepco Työvuorovelho on saanut kiitosta apteekilta, ja he suosittelevat sitä muillekin isommille työyhteisöille.
Suosittelija:
Ennen Mepco Työvuorovelhoa käytin viikoittain kokonaisen työpäivän vuorojen suunnitteluun ja laskemiseen. Ohjelman ansiosta siihen menee nykyään vain muutama tunti ja aikaa jää muuhun apteekkityöskentelyyn paljon enemmän. Asiakastuesta saa aina ystävällistä ja asiantuntevaa palvelua.
Anne Kiviniemi
Tiedot
Tilaaja: | Rovaniemen I apteekki |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Liisa O'Carroll, Asiakkuusjohtaja, Puhelin: 040 028 0238 liisa.ocarroll@accountorhr.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
IT | |
Julkishallinto | |
Järjestöt ja yhdistykset | |
Kiinteistöala | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Rakentaminen | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Muita referenssejä
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |