Kehitä liiketoimintaasi HR-analytiikalla – Accountor ja Integrata kehittivät ratkaisun parempaan päätöksentekoon
Tiedolla johtaminen, henkilöstöanalytiikka sekä dataan perustuva päätöksenteko ovat olleet jo pidempään meidän ja asiakkaidemme vahvoja kiinnostuksen kohteita. Asiakkaamme ovat olleet kiinnostuneita erityisesti Mepcossa olevan henkilöstödatan monipuolisemmasta hyödyntämisestä liiketoiminnan päätösten tekemiseen reaaliaikaisen graafisen raportoinnin avulla. Nyt voimme iloksemme kertoa, että olemme kehittäneet yhteistyössä Integratan kanssa Mepco Analytiikka-ratkaisun, joka vastaa asiakkaidemme tarpeeseen.
“Kaikki keskeisimmät henkilöstöhallintoon liittyvät tunnusluvut ja mittarit tulee olla ratkaisussa valmiina, jolloin asiakkaalle jää vain tulkintojen ja päätösten tekemisen rooli. Vaihtoehtoisesti halusimme myös mahdollistaa pelkän vakioidun datan hyödyntämisen erilaisissa asiakastarpeissa, kuten datan vapaan yhdistämisen asiakkaillamme jo olemassa oleviin BI-järjestelmiin”, kertoo Petri Ontto, Head of Business Development, Accountor HR Solutionsilta.
Integratan kehittämä teknologia vastaa asiakkaidemme tarpeisiin
Kartoituksen jälkeen huomasimme, että yhteistyökumppanimme Integratan tarjoama ratkaisu on räätälöity juuri tähän tarpeeseen ja se täyttää kaikki vaatimukset.
“Pääsemme hyödyntämään heidän kehittämäänsä teknologiaa Mepco Analytiikka-ratkaisun taustalla ja samalla tuomaan omaa osaamistamme mukaan yhteistyöhön. Yhteistyön tuloksena asiakkaillamme on tarjolla kokonaisvaltainen ja helposti käyttöönotettava ratkaisu henkilöstöhallinnon analytiikkaan. Ratkaisun avulla on mahdollista siirtyä päätöksenteossa reagoinnista ennakointiin”, Petri Ontto iloitsee.
“Mepco Analytiikka – powered by Integrata on toimiva ratkaisu Mepco-asiakkaiden henkilöstöhallinnon arjen avuksi. Maineikkaalla Mepco-brändillä tuotteistettu HR-raportointiratkaisu on vaivaton käyttöönottaa kaikille Mepco Total -asiakkaille. On hienoa, että pitkäjänteinen teknologinen tuotekehityksemme saadaan kumppanuutemme myötä palvelemaan yhä useampia asiakkaita, avaa Integratan CDO sekä tuotteen teknisestä kehityksestä Integratalla vastaava Riku Honkanen.
“Accountor-konserni on ollut Integratan teknologiakumppani jo 15 vuotta. Olemme otettuja, että tämän teknologiaratkaisun myötä saamme syventää pitkäkestoista kumppanuuttamme. Luonteva yhteistyö ja huomisen HR-alusta auttavat Accountor HR Solutionsin asiakkaita arjessa”, iloitsee Integratan toimitusjohtaja Riku Heinonen.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Hotelli, matkailu ja ravitsemus | |
IT | |
Julkishallinto | |
Järjestöt ja yhdistykset | |
Kauppa | |
Kiinteistöala | |
Koulutusala | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Media | |
Pankki ja vakuutus | |
Prosessiteollisuus | |
Raaka-aineet ja energia | |
Rakentaminen | |
Telekommunikaatio | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut | |
Urheilu, viihde ja virkistys | |
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Muita referenssejä
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |