Solution Consultantin työ on monipuolista ja itsenäistä
Millainen työ on Solution Consultant? Entä millaista on arki Paletten konsulttina? Haastattelimme Emiliaa, kuka on ollut osana Paletten konsulttitiimiä nyt puolentoista vuoden ajan.
Ennen Palette Softwarelle tuloa Emilia työskenteli usean vuoden ajan taloushallinnon tehtävissä ja ostolaskujen kierrätysjärjestelmien parissa. Kun ratkaisujen käyttö alkoi tuntua jo tutulta, alkoi Emilia kiinnostua yhä enemmän järjestelmän toiminnasta: ”Hain Palettelle töihin, sillä halusin keskittyä enemmän siihen, miten asiat voisi toteuttaa ostolaskuprosessissa yhä paremmin ja tehokkaammin. Konsulttina pääsen miettimään ja ratkomaan juuri näitä asioita asiakkaitteni kanssa.”
Konsultin työtä Emilia kuvailee monipuoliseksi ja vaihtelevaksi, eikä kahta samanlaista päivää ole. Konsultit tekevät paljon yhteistyötä asiakasyritysten ja erilaisten ihmisten kanssa esimerkiksi palavereiden ja koulutuksien parissa. Projektit itsessään tuovat myös merkittävää vaihtelua työpäiviin, sekä innostavaa haastetta: ”Työni konsulttina on viedä ja muokata Palette-ratkaisu osaksi asiakasyrityksemme prosesseja ja auttaa heitä tehostamaan ostolaskujen kierrätystä entisestään. Saan päivittäin miettiä uusia mahdollisuuksia ja ratkaisuja, sillä jokaisella asiakkaalla on tietysti omat uniikit tarpeet ja toimintatavat.”
Emilia on viihtynyt konsultin tehtävissä, sillä työ on haastavaa, mutta palkitsevaa ja työssä saa paljon vastuuta alusta alkaen:
”Pidän työni itsenäisyydestä ja vastuusta. Saan itse suunnitella projektien aikataulutuksen ja oman työkalenterini, ja olen vastuussa omista projekteistani. Vaikka työ on hyvin itsenäistä, saan myös aina tarvittaessa apua ja tukea osaavalta konsulttitiimiltämme.”
Hyvän tiimityöskentelyn merkitys on kasvanut koronan myötä, kun koko konsulttitiimi on siirtynyt työskentelemään kotitoimistoilta. Konsultin työ on suureksi osaksi ideoiden pyörittelyä, sparrausta ja pohdintaa, mitä on parasta tehdä jonkun toisen kanssa yhdessä. Onneksi ideointia voi tehdä myös etänä: ”Joskus paras keino päästä projektissa eteenpäin on pyöritellä mahdollisia ratkaisuja toisen ihmisen kanssa. Olemme pitäneet yhteisiä ideointihetkiä etänä tiimimme kanssa, ja siitä on ollut paljon apua.”
Millaiselle ihmiselle suosittelisit Solution Consultantin työtä?
”Suosittelen konsultin työtä henkilöille, jotka haluavat jatkuvasti oppia uutta ja kehittää omaa osaamistaan, sillä sitä me konsultit teemme päivittäin. On myös hyvä olla järjestelmällinen, sekä nauttia itsenäisestä työskentelystä ja vastuullisista tehtävistä.”
Katso Paletten avoimet työpaikat.
Lisätietoja
Tagit
Rillion - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Rillion - Muita referenssejä
Rillion - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |