Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uusi evl.fi-verkkopalvelu
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin 3,6 miljoonaa jäsentä ja vuonna 2023 kirkkoon liittyi yli 20 000 suomalaista. Redandbluen vuosien 2022 ja 2023 aikana suunnittelema ja toteuttama, uusi evankelis-luterilaisen kirkon verkkopalvelu www.evl.fi on toteutettu palvelemaan kirkon jäseniä sekä tuomaan kirkolle uusia, potentiaalisia jäseniä tutustumaan kirkon toimintaan ja sanomaan. Sivustolla on lähes 2,5 miljoonaa istuntoa vuodessa.
Kaikkiaan 354 seurakuntaa kattava evankelis-luterilainen kirkko työllistää yhteensä noin 15 800 työntekijää. Hengellisen alan lisäksi kirkko työllistää mm. hallinnon, viestinnän ja kiinteistöhuollon osaajia. Seurakunnat ovat itsenäisiä, ja toimivat myös työnantajana itsenäisesti. Kirkolla on työntekijöitä myös yhdeksän hiippakuntansa tuomiokapituleissa. Erityisesti kirkon yhteistyökumppaneita ja ammatillisia sidosryhmiä varten toteutettiin WordPress Multisite -ratkaisua hyödyntämällä toinen palvelu www.evl.fi/plus pääverkkopalvelun kanssa samaan multisite-verkostoon.
Lue redandbluen artikkelista tarkemmin, mitkä olivat projektin lähtökohdat ja lopputulokset.
Tutustu uudistettuun evl.fi-verkkopalveluun.
Suosittelija:
Työskentely redandbluen kanssa on ollut sujuvaa, joustavaa ja innostavaa.
Juho Niemelä, tuoteomistaja, Kirkkohallitus
Tiedot
Tilaaja: | Kirkkohallitus / Kirkon keskusrahasto |
Ajankohta: | 2022 - 2023 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Heidi Nora-Klemetti, heidi@redandblue.fi |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Graafinen suunnittelu | |
Integraatiot | |
Ketterät menetelmät | |
Käyttäjähallinta | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Testaus ja laadunvarmistus | |
Tietoturva | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Teknologia
WordPress |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Red & Blue - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Reeta Laamo
Senior Designer, perustaja, toimitusjohtaja
Olen redandbluen suunnittelija ja toinen yrityksen perustajista. Palveluihimme kuuluvat verkkosivustot ja verkkokauppojen kokonaisratkaisut konseptisuunnittelusta teknisen .. | |
reeta@redandblue.fi 0443627714 |
|
Red & Blue - Muita referenssejä
Red & Blue - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |