Uusi intra tehostaa BDO:n sisäistä viestintää
BDO on talouden ja hallinnon asiantuntijapalveluja tarjoava organisaatio. Maailmanlaajuisesti BDO toimii 167 maassa, Suomessa sillä on yhteensä 15 toimipistettä. Kasvun ja teknologian kehittymisen myötä Suomen BDO päätti uudistaa intransa aiempaa vuorovaikutteisemmaksi. Uudistuksen teknisestä toteutuksesta vastasi Innofactor.
BDO tarjoaa asiakkailleen talouden ja hallinnon asiantuntijapalveluita, kuten tilintarkastusta, vero- ja lakipalveluita, taloushallinnon palveluita ja neuvonantoa. BDO:n asiantuntijat työskentelevät aluetoimistoissa ja asiakkaiden luona ympäri Suomen.
"Lähdimme rakentamaan uutta intraa, josta halusimme aiempaa modernimman ja sosiaalisemman alustan, joka kulkisi käsi kädessä kasvavan organisaatiomme kanssa. Tavoitteena oli, että intra olisi vuorovaikutusalusta, eikä pelkästään tiedotuskanava", BDO:lla viestinnän suunnittelijana työskentelevä Emilia Hellgren kuvailee.
Intran teknisen uudistuksen toteutti Innofactor.
"Valitsimme kumppaniksemme Innofactorin, koska heillä oli tarvittavaa asiantuntemusta", Hellgren muistelee.
"Sisäinen viestintämme on helpottunut"
Uusi intra on saanut hyvän vastaanoton. Hellgrenin mukaan BDO:n henkilöstö on tykästynyt järjestelmään ja käyttää sitä aktiivisesti. Uusi intra on myös ulkoasultaan modernimpi.
"Olemme hyvin tyytyväisiä Innofactorin konsulttiimme. Hän on ollut asiantunteva ja ratkaisukeskeinen tuki intran teknisen toteutuksen joka vaiheessa", Hellgren sanoo.
"Sisäinen viestintämme on helpottunut uuden intran myötä. Nyt asiantuntijamme kautta Suomen saavat ajantasaisen tiedon samanaikaisesti ja pääsevät myös itse viestimään kollegoille matalalla kynnyksellä", Hellgren kiteyttää.
Lue lisää digitaalisen yhteistoiminnan ja liikkuvan työn ratkaisuistamme ja tutustu myös muihin asiakastarinoihimme!
Suosittelija:
"Valitsimme kumppaniksemme Innofactorin, koska heillä oli tarvittavaa asiantuntemusta."
Emilia Hellgren, viestintäsuunnittelija, BDO
Tiedot
Tilaaja: | BDO |
Ajankohta: | 2019 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Antti-Janne Tukiainen |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Viestintä |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Innofactor - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Innofactor - Muita referenssejä
Innofactor - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Nordea - Scrum Master to the Financial Crime Prevention Technology team
- Laura - ICT-projektipäällikkö, tietohallinto, 12kk
- Laura - Software Lead
- Fellowmind - NewFellows-koulutusohjelma 2025 – polku IT-uralle
- Frends iPaaS - Senior UI/UX Designer
- Efima Oyj - Senior Project Manager
- Efima Oyj - Senior Software Developer
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Fellowmind - Teknikum: Dataohjattua ja tehokasta liiketoimintaa Dynamics 365:llä
- Fellowmind - Hedengren: Analytiikan muutoshankkeesta ratkaisuja liiketoimintahaasteisiin
- Codemate - Kestävää kasvua sovelluskehityksen transformaatiolla
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - FCAI-SIG: AI in Energy
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 21.01.2025 - Älyteko 2025 -hybridiseminaari
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - 30.1.2025 | Webinaari: Tehokkaampaa tuotantoa teollisuusyritykselle Fellowmindin Manufacturing Template -ratkaisulla
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - ICS/OT verkkojen valvonta
- Kisko Labs Oy - Saavutettavuuden testauksen ja automaation hyödyntäminen: Näin varmistat palveluiden esteettömyyden
- Ready Solutions Oy - Aikasarjamallien ennusteiden testaus ja laadunvarmistus
- Kisko Labs Oy - Esteettömyysdirektiivi ja sen vaikutukset digitaalisiin palveluihin
- Kisko Labs Oy - Miksi saavutettavuus kuuluu kaikille ja miksi sen merkitys kasvaa jatkuvasti?
- Codemate - Tietoturvaa ja Hollywoodia: Vesse Saastamoinen yhdistää intohimonsa Codematella
- Codemate - Hannun polku IT-yrittäjyydestä Codematelle
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |