Uusi Suomen konesali lisää Google Cloudin suorituskykyä ja saatavuutta
Google avasi kesäkuussa 16. datakeskuksensa Suomen Haminaan. Tämä tietää parempaa suorituskykyä sekä saatavuutta suomalaisille yrityksille ja loppukäyttäjille. Haminan Google Cloud Platformin (GCP) myötä on mahdollista säilyttää kaikki data Suomen maaperällä.
Digitaalisten myynnin järjestelmien siirtyminen cloudiin ja tämän myötä avautuvat mahdollisuudet ovat kiistatta yksi keskeisimpiä muutoksia seuraavan viiden vuoden aikana. Kun pilvipalveluiden abstraktiotaso kasvaa, pystytään entistä tehokkaammin tuottamaan aiemmin vain harvojen ulottuvilla olleita ratkaisuja dataan sekä infraan liittyen ja saamaan skaalaetua Googlen, Amazonin ja Microsoftin kaltaisten alustatarjoajien laajoista investoinneista.
Googlen palvelinkeskusten verkosto, joka nyt koostuu 16 datakeskuksesta Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa, laajenee maailmalla vauhdikkaasti. Viimeisin avaus Haminaan on suomalaisesta ja pohjoismaisesta näkökulmasta varsin mielenkiintoinen.
Erityisesti tämä on tärkeä myös Google Cloud Partnerina Lamialle ja asiakkaillemme, sillä Suomessa ensimmäisenä rakentamamme automaattisesti skaalautuvat verkkokauppa+microservice -kombot sekä datan laajamittainen analysointi ja koneoppiminen Google Cloudissa saavat näin ollen vielä lisää etumatkaa uudesta maantieteellisestä sijainnista.
Mittaustulosten mukaan viiveet pienenevät merkittävästi ja tottakai GDPR:n jälkimainingeissa myös yksityisyyden suojaan saadaan uutta näkökulmaa. Tästä lisää tuonnempana.
Suomen datakeskus on jaettu kolmeen vyöhykkeeseen eli zoneen. Se edesauttaa saatavuutta niissä erittäin harvinaisessa tilanteissa, joissa kokonainen zone on käyttökelvoton hetkellisesti. Haminan keskuksen myötä disaster recovery- ja high availability -ratkaisuja pystytään siis tarjoamaan täysin Suomen rajojen sisäpuolella.
Tarjolla on myös kehittyneempiä datankäsittelyyn liittyviä työkaluja sekä Cloud DNS, mutta esimerkiksi AI-alusta TensorFlowta ei ole vielä natiivisti saatavilla. Tämä ei kuitenkaan toki ole minkäänlainen ongelma, sillä GCP-projekteja on mahdollista hallita sujuvasti käyttäen eri maiden datakeskusten palveluita hyödyntäen. Haminan jälkeen lähin keskus löytyy täältä katsottuna Hollannista.
Google panostaa tietoturvaan
Google Cloud on ollut alusta asti myös edelläkävijä tietoturvassa, johon kiinnitetään jatkuvasti enemmän huomiota. Googlella onkin melkoinen määrä erilaisia sertifikaatteja sekä suoritettuja auditointeja.
- automaattisesti tapahtuva datan kryptaus storage-palveluissa
- huipputason fyysinen tietoturva
- palveluiden identiteetin jatkuva tarkistus ja autentikointi
- internetin yli tapahtuva liikenteen kryptaus
Listaa voisi jatkaa pidemmälle, mutta sitä tärkeämpää on huomata että, Google Cloudissa palveluita ylläpitämällä asiakkaat saavat automaattisesti kaikki hyödyt Googlen jatkuvista investoinneista myös tietoturvapuolelle. Lisäksi nyt uuden avautuneen Haminan konesalin myötä on mahdollista säilyttää kaikki data Suomen maaperällä, mikäli tällainen vaatimus infralle olisi asetettu. Lisätietoa Googlen tietoturvasta löydät täältä.
Haminan datakeskus pyrkii energiatehokkuuteen
Googlen Haminan datakeskusta suunnitellessa on kiinnitetty huomiota energiatehokkuuteen ja ympäristöystävällisyyteen. Muun muassa keskuksen jäähdytys (joka on varsinaiseen laskentaan käytetyn sähkön lisäksi kuluttaa keskuksessa eniten energiaa) on toteutettu edistyksellisellä menetelmällä, joka käyttää Suomenlahden vettä.
Uusi Suomen konesali tuo näin ollen Googlen pilvipalvelut aivan konkreettisestikin lähemmäs suomalaisia yrityksiä ja loppukäyttäjiä. Uusia palveluita verrattuna aiempiin datakeskuksiin se ei tarjoa (ja toki GCP:n kaltaisissa globaaleissa alustoissa hyödyntäminen ei ole enää paikkakeskeistä), mutta uudistus näkyy parempana suorituskykynä sekä saatavuutena suomalaisille yrityksille ja loppukäyttäjille. Myös tietoturva ja energiatehokkuus ovat merkittäviä kehitysaskeleita paikallisesta näkökulmasta.
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Tietohallinto |
Erikoisosaaminen
Pilvipalvelut / SaaS | |
Tekoäly (AI) ja koneoppiminen |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT |
Teknologia
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
Lamia - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Lamia - Muita referenssejä
Lamia - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |