Uusi verkkosivusto Hollolan kunnalle
![](https://www.itewiki.fi/write/post_images/25089.jpg)
![25089 Referenssi](https://www.itewiki.fi/images/icons/content_type_labels/reference.png)
Lähtökohdat kunnan verkkosivuston uudistukselle
Hollolan kunta on Päijät-Hämeessä sijaitseva, noin 23 000 asukkaan kunta. Hollolan brändi oli uudistettu jo muutama vuosi aiemmin, ja nyt oli aika tuoda brändi näkyvämmin esiin myös verkkosivustolle. Aiemman verkkosivuston tekniikka oli vanhentunutta, ja uudeksi alustaksi valittiin WordPress.
Ennen uudistusta Hollolan verkkosivusto oli vanhentunut. Uusia sivuja ja rakenteita oli luotu sivuston päälle ja kokonaisuus oli hajanainen ja vaikeasti hahmotettava. Uuden sivuston lähtökohtana olikin käyttäjälähtöisyys ja selkeys. Erityisesti uudistuksessa pyrittiin huomioimaan mobiilikäyttäjät, joita sivustolla oli jo aiemmin lähes yli 75 % kaikista käyttäjistä. Myös organisaatiolähtöisyydestä haluttiin lähemmäs loppukäyttäjiä.
Hollolan kunnan verkkosivuston ratkaisu
Hollolan kunnan uusi verkkosivusto toteutettiin WordPressillä. Sivuston käyttöliittymä haluttiin pitää yksinkertaisena ja mahdollisimman helppokäyttöisenä, joten mobiilikäyttäjiäkin ajatellen suunnitteluvaiheessa päädyttiin menu-ikonin taakse sijoitettuun päänavigointiin ja erilaisten laskeutumissivujen hyödyntämiseen. Kunnan työntekijöiden kirjautuminen ja yhteystietojen hallinta toteutettiin verkkosivustoon Azure AD -integraation avulla, mikä mahdollistaa keskitetyn yhteys- ja käyttäjätietojen hallinnan.
PTV-integraatio
Hollolan kunnan tietoja hallinnoidaan laajalti suomi.fi-palvelutietovarannossa (PTV), jossa kunnat ja muut julkisen ja yksityisen sektorin toimijat voivat listata palvelunsa sekä asiointikanavansa. PTV:ssä keskitetysti hallinnoitavia tietoja voivat olla esimerkiksi kunnan eri yksiköiden tuottamat palvelut, niihin liittyvät asiointikanavat ja yhteystiedot. Palvelutietovarantoon voi tutustua Digi- ja väestötietoviraston sivuilla. Hollolan kunnan verkkosivustolle integraatio toteutettiin yksisuuntaisena ja suomi.fi:hin päivittyvät tiedot ajetaan kerran vuorokaudessa verkkopalveluun. Sivustolla PTV:n kautta tuotuja sisältöjä voi nostaa sisältölohkojen avulla halutuille sivuille, kuten mitä tahansa muutakin sisältöä.
Tutustu uudistettuun kuntasivustoon
Hollolan kunnan uudet verkkosivut löytyvät osoitteesta www.hollola.fi. Lisätietoja, kuten muun muassa ympäristö projektista voi lukea redandbluen artikkelista. Tutustu myös Hollolan kunnan Ympäristöterveyden uudistettuun sivustoon ymparistoterveys.hollola.fi, joka on rakennettu kunnan WordPress Multisite -verkostoon hyödyntämällä pääosin pääsivuston toiminnallisuuksia.
Kutsu redandblue sivustouudistuksen markkinavuoropuheluun tai pyydä tarjous sivuston uudistamisesta lähettämällä viesti hi@redandblue.fi.
Suosittelija:
Uudistettu verkkosivusto tarjoaa tulevaisuudessa hyvän alustan sähköisten asiointipalveluiden kehittämiselle itse tietosisällön lisäksi.
Vesa Piispanen