Verkkoasiointi, mobiilimaksaminen ja saavutettavuus – joko nämä ovat yritykselläsi hallussa?
Julkaisimme alkuvuodesta Vincitin trendikatsauksen, jossa asiantuntijamme pääsivät kertomaan vuoden 2021 liiketoiminnan trendeistä. Yksi katsaukseen osallistuneista oli Mikko Seppä, joka työskentelee Vincitillä Tech Directorina mobiilisovellusten ja verkkopalveluiden parissa. Tässä artikkelissa Mikko kertoo näkemyksiään liiketoiminnan trendeihin liittyen: mitkä asiat vaativat muutosta yritysten digitaalisessa liiketoiminnassa? Entä mihin yritysten tulisi erityisesti panostaa lähikuukausien aikana?
Vuosi 2020 oli kaikkea muuta kuin business as usual. Mitkä asiat muuttuivat mielestäsi merkittävimmin yritysten liiketoiminnassa?
Viime vuonna korona ja sen luoma tilanne pakotti ja myös sysäytti yhä useamman yrityksen tekemään digiloikan liiketoiminnassaan. Yritykset ovat joutuneet keksimään uusia innovatiivisia tapoja markkinoida tuotteitaan ja tuottaa palveluitaan virtuaalisesti. Verkkoasioinnin ja verkkokaupan merkitys on kasvanut ja moni kuluttaja on siirtynyt ostamaan tuotteita ja palveluita lähes yksinomaan verkosta.
Mobiilisovellukset ovat yhä useammalle ihmiselle se mieluisin ja luontaisin tapa käyttää näitä uusia digitaalisia palveluita. Digitaalisilta palveluilta vaaditaan myös yhä enemmän reaaliaikaisia ominaisuuksia. Monet arkipäiväiset asiat, kuten lääkärikäynnit ja pankkiasioinnit, hoidetaan nykyään reaaliaikaisen chat- ja videoyhteyden kautta.
Mitkä asiat ovat juuri nyt pinnalla yritysten digitaalisessa liiketoiminnassa?
Tänä vuonna tulemme näkemään yhä innovatiivisempia alustatalouden ratkaisuja, ja ne ottavat jalansijaa myös aivan uusilta toimialoilta. Alustatalouden markkinapaikkojen suosiota selittää se, että kuluttajalle ne tarjoavat ennennäkemättömän helpon tavan vertailla ja ostaa tuotteita ja palveluita. Kun puhutaan palveluista, joissa tuhannet yritykset ja miljoonat käyttäjät kohtaavat, nousevat tietoturvaan, käytettävyyteen ja suorituskykyyn liittyvät asiat ensiarvoisen tärkeiksi.
Mobiilimaksaminen tulee tämän vuoden aikana tutuksi yhä useammalle ihmiselle. Apple Payn ja Google Payn kaltaiset uudenlaiset maksutavat tarjoavat turvallista ja vaivatonta maksamista niin verkossa, mobiilisovelluksissa, kuin myymälöissä. Uskonkin, että moni yritys tulee lanseeraamaan oman mobiilisovelluksen ja tavan ostaa tuotteita ja palveluita helposti sovelluksen kautta.
Tulemme myös näkemään tänä vuonna uusia IoT-ratkaisuja, jotka integroituvat arkipäiväiseen elämäämme. Yhä useampi kodin laite tulee olemaan yhteydessä verkkoon. Puheentunnistuksen kyvykkyydet kehittyvät koko ajan paremmiksi, ja siihen perustuvat tuotteet, kuten Google Home yleistyvät ja tulevat osaksi yhä useamman ihmisen koteja. Autojen kosketusnäytöille ja älykelloille suunnatut sovellukset yleistyvät entisestään, ja ne toimivat parhaimmillaan saumattomana jatkumona mobiilisovellukselle.
Mihin yritysten tulisi mielestäsi erityisesti panostaa vuonna 2021?
Nyt kun yhä useampi yritys vie palveluitaan digitaaliseksi, erottautuminen kilpailijoista nousee ensiarvoisen tärkeäksi. Verkkopalvelun tai mobiilisovelluksen hyvään käyttökokemukseen kannattaa panostaa. Palvelumuotoilu, käyttäjälähtöinen käyttöliittymäsuunnittelu ja huolellisesti tehty tekninen toteutus takaavat palveluiden sujuvan käytön ja paremman asiakaskokemuksen.
Saavutettavuuteen liittyvät asiat tulisi olla myös yhä merkittävämmässä roolissa, kun yhä useampi ihminen siirtyy käyttämään palveluita pääsääntöisesti verkossa. Suomessa yli 1,2 miljoonaa ihmistä tarvitsee digitaalisiin palveluihin saavutettavuutta. Saavutettavuusdirektiivi velvoittaa jo nyt julkisia toimijoita tarjoamaan verkkosivustot saavutettavasti, ja vuonna 2021 myös julkisten mobiilisovellusten tulee olla saavutettavia. Saavutettavuus on panostus asiakaspalveluun ja juuri siksi myös yksityisten toimijoiden kannattaa kiinnittää huomiota digitaalisten palveluiden saavutettavuuteen.
Mitkä asiat sinun yrityksesi laittaa tänä vuonna prioriteettilistalle? Jos haluat lähteä kehittämään liiketoimintaasi tai toteuttamaan jotain aivan uutta, älä epäröi ottaa meihin yhteyttä.
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
IoT | |
Maksaminen | |
Mobiilikehitys | |
Ohjelmistokehitys | |
Verkkokaupparatkaisut | |
Webkehitys |
Vincit - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Vincit - Muita referenssejä
Vincit - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |