Vitamiinikeskus automatisoi myyntiään ohjelmistorobotilla
Suomen Vitamiinikeskus on kuopiolainen laadukkaiden vitamiinien ja ravintolisien myyntiin erikoistunut palveluyritys. Vitamiinikeskuksella on vahva arvopohja, joka ohjaa kaikkea yrityksen toimintaa. Kotimaisuus, tuotteiden turvallisuus ja alkuperä sekä toimiva palvelu ovat toiminnan peruspilareita.
Ohjelmistorobotti hankittiin parantamaan erilaisten myyntiprosessien sujuvuutta ja antamaan yrittäjä Henri Tauriaiselle keskeytyksetöntä työtä sekä vapautunutta aikaa. Vapautunut aika keskitetään entistäkin paremman asiakaskokemuksen luomiseen ja yrittäjän omaan hyvinvointiin.
Ohjelmistorobotiikan hankinta palveluna oli helppoa
Henri kertoo, että ohjelmistorobotiikka on ollut aikaisemmin tuttua lähinnä terminä mutta mahdollisuudet omassa liiketoiminnassa olivat kartoittamatta.
- Löysin Rajobitin LinkedInista ja lähestyin yrityksen yhteyshenkilöä. Sovimme maksuttoman kartoituksen, jossa yhdessä tarkastelimme Vitamiinikeskuksen liiketoimintaa ja automaation sopivuutta siihen. Vakuutuin kuulemastani ja palvelun helppoudesta, joten päätimme antaa ohjelmistorobotiikalle mahdollisuuden.
Automaatio kehitettiin myyntiin ja markkinointiin
Maksuttoman alkukartoituksen jälkeen automatisoitava prosessi selkeytyi. Ohjelmistorobotti hankittiin käsittelemään puhelinmyynnin soittolistaa. Robotti erottelee listasta tehokkaasti erilaisia kontakteja markkinoinnin käyttöön ja pitää listat ajan tasalla.
- Robotti osaa poistaa listoista esimerkiksi asiakkaat, jotka ovat jo tilanneet tuotteita. Nykyisin lähetän asiakaslista-Excelin robotille, joka tekee puolestani nämä tylsät manuaaliset työvaiheet eli poistaa listasta em. asiakastapaukset. Prosessin lopuksi robotti palauttaa listan takaisin myyntiin ja markkinointiin. Tämä digikollegani tekee työt ainakin puolet minua nopeammin, Henri kertoo.
Robotti siis tehostaa myyntiä ja vapauttaa Henrin aikaa. Vapautuneen ajan yrittäjä voi nyt käyttää asiakkaiden tarpeiden täyttämiseen entistä tehokkaammin.
Enemmän unta ja keskeytyksetöntä aikaa perheen kanssa
Ennen robottia Henrin oli usein keskeytettävä oma tekeminen yllättäen ilmaantuneen työtehtävän vuoksi. Tehtävät edellyttivät välitöntä reagointia tietokoneella. Kestoltaan tehtävät eivät olleet pitkiä mutta jatkuvat keskeytykset veivät pohjaa läsnäololta oman perheen kanssa. Usein Henri joutui keskeyttämään myös työpalaverinsa:
- Nyt kun ohjelmistorobotti tekee nämä hommat puolestani, minun ei tarvitse olla koko aikaa tavoitettavissa. Tämä tuo mielenrauhaa ja mahdollisuuden keskittyä täysillä tärkeimpään eli perheeseen ja hyvinvointiin. Robotin ansiosta saan nukkua aamuisinkin pitempään, kun robotti tekee listat valmiiksi.
Asiakasportaali oiva kanava robotin kehittämiseen
Rajobitin kumppani saa robotin lisäksi käyttöönsä asiakasportaalin, jonka kautta voi tarkastella käytössä olevien robottien ajankäyttöä kuukausittain, tilata uusia robotteja ja tehdä tukipyyntöjä. Vitamiinikeskus on käyttänyt portaalia myös olemassa olevan robotin kehittämiseen.
- Jos Excel ei mene robotille läpi, lähetän viestiä portaalin kautta. Tämän jälkeen minun ei tarvitse tehdä käytännössä mitään. Rajobitin asiakaspalvelijat reagoivat hyvin nopeasti viestiin ja selvittävät, mikä Excelissä on eri tavalla kuin normaalisti. Sitten Rajobitin RPA-kehittäjät tekevät robottiin muokkauksia, jotta robotti oppii lukemaan Excelin erilaista mallia.
Sokerina kakun päällä: robotilta onnistuu jopa lomatuuraus
Ohjelmistorobotiikan TOP3-hyötyihin Henri listaa sen, ettei hänen tarvitse enää opettaa myyntilistan kokoamisen käytäntöjä lomasijaiselle.
- Tämän melko yksinkertaisenkin työtehtävän opettamiseen tuuraajalle kuluu yllättävän paljon aikaa. Nyt kun robotti hoitaa homman, minulla säästyy kokonaan kyseisen työtehtävän perehdyttämiseen käytetty aika.
Roboteille on tilausta
Vitamiinikeskukselle on rakentumassa jo uusia robotteja. Tauriainen arvelee, että tulevaisuudessa robottien apua tarvitaan entisestään:
- Ohjelmistorobotiikan käyttöönotto on ollut helppoa Rajobitin kanssa. Tai no, robotin kehityksessä oli aluksi hieman jonoa mutta sehän kuuluu asiaan. Tämä vain kertoo siitä, että roboteille on tilausta ja tarve. Palvelu on hyvää. Nyt meille on tulossa uusia ohjelmistorobotteja. Suosittelen lämpimästi Rajobitin palvelua.
Suosittelija:
Nyt kun ohjelmistorobotti tekee hommat puolestani, minun ei tarvitse olla koko aikaa tavoitettavissa. Tämä tuo mielenrauhaa ja mahdollisuuden keskittyä täysillä tärkeimpään eli perheeseen ja hyvinvointiin. Robotin ansiosta saan nukkua aamuisinkin pitempään, kun robotti tekee listat valmiiksi. Suosittelen lämpimästi Rajobitin palvelua.
Henri Tauriainen, yrittäjä, Suomen Vitamiinikeskus
Tiedot
Tilaaja: | Vitamiinikeskus, Luontaistuotteiden vähittäiskaupp |
Ajankohta: | 2021 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Henri Tauriainen, yrittäjä |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Asiakaspalvelu | |
Markkinointi | |
Myynti | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistorobotiikka |
Toimialakokemus
Hotelli, matkailu ja ravitsemus | |
Kauppa |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Vuokratyövoima |
Rajobit - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Rajobit - Muita referenssejä
Rajobit - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |