Golli-sovelluksen GCP-migraatio
Golli on kaupan keskusliikkeiden ja tavarantoimittajien välinen tilaus-toimitus järjestelmä, josta vastaa GS1 Finland Oy. Golli on suunnattu erityisesti pienille ja keskisuurille tavarantoimittajille vaihtoehdoksi kahdenvälisille EDI-yhteyksille ja erillisille järjestelmäasennuksille. Järjestelmä otettiin tuotantokäyttöön vuonna 2016. Siihen tehtiin ensimmäisten vuosien aikana ylläpidollisia päivityksiä maltillisesti ja samalla järjestelmä kasvatti käyttäjämäärää. Vuonna 2021 Gollia käyttikin jo lähes 400 tavarantoimittajaa Suomessa ja ulkomailla. Samaan aikaan tarve kokonaisvaltaisemmalle nykyaikaistamiselle oli kasvanut. Tarkoituksena oli varmistaa Gollin turvallinen käyttö ja mahdollistaa sen kehittäminen myös tulevaisuudessa.
Ratkaisu
Elenium on ylläpitänyt Golli-sovellusta vuodesta 2019 lähtien. Alustan uudistustoimet käynnistettiin vuonna 2021 ja sen tavoitteena oli, että sovellus on tietoturvallinen, ylläpidettävä ja siihen on mahdollista kehittää uusia ominaisuuksia myös tulevaisuudessa.Projektissa päädyttiin uudistamaan sovelluksen ajoympäristö perinteisestä virtuaalikoneessa ajettavasta Java-sovelluksesta Kubernetes ratkaisuun ja uudistamalla AngularJs frontend Angular.io ratkaisulla. Näiden avulla IT-infran resurssit saatiin skaalautumaan kuormituksen perusteella joustavammin, tietoturva ja jatkokehitysmahdollisuudet paranivat.
Tulokset ja tulevaisuus
Projektiin valittu GCP-pilvi toi parannuksia ylläpitoon ja analytiikkaan. Sen avulla järjestelmän toimintaa pystyttiin ymmärtämään aiempaa paremmin ja häiriötilanteiden hälytyksiä saatiin sofistikoituneimmiksi. Sovelluspäivitykset pystytään nykyisin ajamaan tuotantoon ilman ylläpitokatkoa ja uuden asiakasarvon luominen on Angular alustan päällä mielekkäämpää elinkaari ja tietoturvasyistä. Jatkossa Golliin kehitetään uusia ominaisuuksia ja parannetaan käytettävyyttä, joilla palvellaan kasvavaa käyttäjäjoukkoa.
Tiedot
Tilaaja: | GS1 Finland Oy |
Ajankohta: | 2021 - 2022 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Hankinta | |
Logistiikka | |
Myynti |
Erikoisosaaminen
It-infrapalvelut | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Webkehitys |
Toimialakokemus
Kauppa | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka |
Teknologia
Angular | |
Java |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Elenium - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Elenium - Muita referenssejä
Elenium - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
- Laura - Senior Cyber Security Specialist
- Red & Blue Oy - Projektipäällikkö verkkopalvelu- ja verkkokauppaprojekteihin
- M-Files Oy - Accountant - Purchase to Pay (Finland)
- Laura - Senior Developer (Retail Devices & Solutions)
- Frends iPaaS - Finance Manager
- Laura - Talotekniikan asiantuntija
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Sähköyhtiö sai kirkkaan brändistrategian ja selkeät verkkosivut laajentaessaan palveluitaan
- Ampersand Design Oy - Yrityskatalogin sisältö ja ulkoasu viestivät palveluista selkeästi
- Ampersand Design Oy - Varausjärjestelmä verkossa nostaa tienvarsimainoksen käyttöastetta
- Ampersand Design Oy - Hygieniatukulle toteutettiin kätevä tuotekatalogi verkkokauppapohjaan
- Ampersand Design Oy - Uusi kesäfestari sai sähäkän ilmeen
- Ampersand Design Oy - Kirkastettu palvelubrändi houkuttelee sijoittajia
- Ampersand Design Oy - Aluebrändin kehittäminen toi vetovoimaa Lahden seudulle
Tapahtumat & webinaarit
- 14.05.2024 - Rakettiwebinaari: Koodista kassavirtaan
- 14.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Mitä versionvaihdosta tulisi tietää?
- 15.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Mitä tulee ottaa huomioon ERP:n ja CRM:n projektien käyttöönotossa, eli onnistuneen projektin A ja O.
- 16.05.2024 - Five Years Out Helsinki
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- BCS Itera Oy - Kansanvälisten ERP-projektien haasteet
- Timeless Technology - ControlByWeb ohjelmoitavat logiikat (PLC) ovat saatavilla nyt myös WLAN-yhteyksillä
- SprintIT Oy - SprintIT säilyttää arvostetun Odoo Gold Partner -statuksen
- Efima Oyj - Älykäs ohjelmistorobotti – tekoäly palauttaa aiemmin kannattamattomaksi kuopatut RPA-automaatioideat takaisin kehityslistalle
- Nordea - Nordean työ taloustaitojen edistämiseksi palkittiin vuoden yhteiskunnallisena sponsorointitekona
- M-Files Oy - M-Files: A Global Leader in Information Management
- M-Files Oy - Unlocking the value of Knowledge Work Automation
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |