Koodarin tärkein työ on helpottaa asiakkaan elämää
Eleniumilla vuodesta 2017 lähtien työskennellyt Esa Tikka on ohjelmistokehityksen moniosaaja, joka viihtyy vapaa-ajallaan luonnossa – ja joskus myös kameran kanssa.
“Tykkään tuijotella työpäivän ohessa välillä pihalle. Luonto on minulle tärkeä. Muutenkin kuin vain vastakohtaisena ympäristönä koodinnypläykselle. Vapaa-ajalla tykkään kaikista ei-digitaalisista jutuista, kuten puutarhan hoidosta ja nikkaroinnista”, hän kuvailee.
Ohjelmistokehitys on yhteistyötä
Ohjelmistokonsultin työssä toimiva Esa on viime kesästä asti vaikuttanut asiakkaan pitkäaikaisessa ylläpito- ja kehitysprojektissa fullstack -kehittäjänä ja tällä hetkellä aika kuluu mm. Spring-bootin ja PostgreSQL:n parissa:
“Sovellus, jonka parissa teen töitä keskittyy laadunvarmistukseen ja se on käytössä mm. elintarviketeollisuudessa, jossa se ei ole pelkästään tarpeellinen, vaan myös pakollinen”, Esa kertoo. Hänen mukaansa tällä alalla asioiden täytyy olla hyvin dokumentoitu ja virheisiin on puututtava välittömästi.
Esa kuitenkin toteaa, että käyttäjän ja asiakkaan näkökulma ei aina välttämättä aukene koodarille. Asiakkaiden terminologia on hänen mukaansa täysin erilaista kuin teknologiapuolella.
“Onneksi asiakkaan kanssa palaveerataan viikoittain ja suunnitellaan yhdessä”, hän toteaa.
Kehittäjän vastuut
Esalle on tärkeää, että tekee työssään käyttäjän elämästä helpompaa. Tämä ei aina ole oletusarvo, sillä toisinaan ohjelmistokonsultit voivat työllään jopa hankaloittaa käyttäjän elämää. Käyttäjät saattavat esimerkiksi joutua asiakkaan tahdosta tekemään asioita, joita ei aiemmin ole tehty tai niiden kirjaamiseen on aiemmin käytetty kynää ja paperia.
“Projektissani on ilmeisten teknisten taitojen lisäksi tarpeen kyky ottaa vastuuta suunnittelusta ja hyvien ratkaisujen kehittämisestä. Tiimin käsissä on ymmärtää asiakkaan tarpeet ja tehdä järkeviä ratkaisuja. Tässä projektissa ei ole ketään suodattamassa ja tulkkaamassa asioita asiakkaan ja teknisten henkilöiden välillä”, Esa kuvailee.
Aikataulutukseen liittyvät paineet ovat valitettavan usein osa ohjelmistoprojekteja. Myös Esa kokee projektin aikataulun haasteelliseksi, mutta onneksi kiveenhakattua tuomiopäivää ei ole:
“Elämä ilman sprinttien luomia deadlineja on vapauttavaa”, hän toteaa ja jatkaa: “Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö voisi olla asiakkaan tarpeista seuraavia aikarajoja, tai muita yhdessä sovittuja aikatauluja, mutta itse koen sen vapauttavaksi, ettei jokaisen tiketin kohdalla ole tarpeen toistaa kaavaa työmääräarvio -> työmääräpettymys. Julkaisuja tehdään sen mukaan, kun julkaistavaa kertyy, mikä tuntuu sopivan asiakkaalle oikein hyvin.”
Koodinhuolto <3
Koodarin työssä Esan mielestä tärkeintä on se, että hän voi helpottaa asiakkaan elämää ja olla aikaansaannoksistaan ylpeä. Hänen sydäntään lähellä on myös koodinhuolto. Esan mielestä olisikin tärkeää saada myös asiakas ymmärtämään, että käyttämällä tasaisesti ajan mittaan pieni siivu kaistaa koodin huoltoon vältetään se, että muutaman vuoden päästä yhä enemmän aikaa menee koodin perkaamiseen.
Eleniumilla Esa on viihtynyt alusta asti hyvin:
“Pienellä yrityksellä on etuja, joiden toivon säilyvän, kuten mutkaton kommunikaatio ja lähes olematon hierarkia organisaatiossa.Toivon, että Elenium pysyy jatkossakin paikkana, jossa voi olla omana itsenään ja viihtyä työssään", Esa lopettaa.
Elenium - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Elenium - Muita referenssejä
Elenium - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |