HRM-järjestelmä toi avoimuutta työyhteisöön ja poisti tuplatyötä Rautella
Rautessa arki on sujuvoitunut Mepco HRM-järjestelmän käyttöönoton myötä, kun kaikki tarvittavat henkilöstöön liittyvät tiedot saadaan yhdestä paikasta, eikä turhia Exceleitä enää tarvita. Myös tuplatyön määrä on vähentynyt, kun tieto kulkee muihin järjestelmiin Mepcosta. Lisäksi tieto on tasalaatuista.
Suurin syy uuden järjestelmän hankinnalle oli, että haluttiin palkanlaskentajärjestelmän rinnalle myös HR-järjestelmä. Yhtenäinen HRM-järjestelmä koettiin parhaaksi vaihtoehdoksi, sillä yrityksellä oli käytössää myös muita järjestelmiä. Datan hallintaan haettiin helpotusta yhden Master-järjestelmän avulla.
“Halusimme yhden Master-järjestelmän, jossa on kaikki henkilöiden tiedot samassa paikassa, ja josta voidaan siirtää tietoa muihin käytössä oleviin järjestelmiin. Halusimme päästä eroon siitä, että henkilöiden tietoja piti muistaa manuaalisesti kirjata moneen eri järjestelmään. Nyt tiedot päivittyvät suoraan Mepcosta muihin järjestelmiin, kuten työajanseurantaan. Samalla saatiin myös ulkomailla olevien yksiköiden henkilöstö samaan järjestelmään”, Rauten palkanlaskija Tarja Skog kertoo.
Suosittelija:
Halusimme yhden Master-järjestelmän, jossa on kaikki henkilöiden tiedot samassa paikassa, ja josta voidaan siirtää tietoa muihin käytössä oleviin järjestelmiin. Halusimme päästä eroon siitä, että henkilöiden tietoja piti muistaa manuaalisesti kirjata moneen eri järjestelmään. Nyt tiedot päivittyvät suoraan Mepcosta muihin järjestelmiin, kuten työajanseurantaan. Samalla saatiin myös ulkomailla olevien yksiköiden henkilöstö samaan järjestelmään.
Tarja Skog
Tiedot
Tilaaja: | Raute Oyj |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Ari Honkaniemi, ari.honkaniemi@accountorhr.fi, +358 40 083 1788 |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
Hotelli, matkailu ja ravitsemus | |
IT | |
Julkishallinto | |
Järjestöt ja yhdistykset | |
Kauppa | |
Kiinteistöala | |
Koulutusala | |
Kuljetus, liikenne ja logistiikka | |
Media | |
Pankki ja vakuutus | |
Prosessiteollisuus | |
Raaka-aineet ja energia | |
Rakentaminen | |
Telekommunikaatio | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut | |
Urheilu, viihde ja virkistys | |
Valmistava teollisuus |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Toteutustyö | |
Valmisohjelmisto | |
Vuokratyövoima |
Omat tagit
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Muita referenssejä
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |