Subway-yrittäjä suunnittelee kahden ravintolan työvuorot Mepco Työvuorovelholla
Mikko Santtila teki elämänmuutoksen ja avasi Tuusulan ensimmäisen Subway-ravintolan. Pian ketju laajeni ja hän perusti toisen ravintolan Laajasaloon.
Urheiluvälinetukkukaupassa lähes 20 vuotta työskennellyt tuusulalainen Mikko Santtila kaipasi elämäänsä vaihtelua ja uudenlaisia haasteita. Vuonna 2016 hän alkoi franchising-yrittäjäksi ja perusti Tuusulaan Subway-ravintolan.
"Koska Tuusulassa ei ollut Subwayta ja tarjolla oli terveellinen ja suosittu ravintolakonsepti, päätiin tarttua mahdollisuuteen. Neuvottelut johtivat yrittäjäuran aloittamiseen,” Santtila kertoo.
Sittemmin toiminta on kasvanut ja kehittynyt. Nykyään Santtilalla on toinen Subway-ravintola Laajasalossa.
Korona-aika on tuonut haasteita kaikille ravintola-alan yrittäjille. Hankalasta ajasta huolimatta Santtila uskoo tulevaisuuteen.
”Kaikesta huolimatta, meillä menee ihan ok. Kyllä tästä selvitään, vaikka tilanne onkin haastava”, toteaa Santtila mietteliäänä.
Työvuorosuunnittelua kolmen viikon jaksoissa
Santtilan ravintoloissa on yhteensä 14-16 työntekijää. Laajat aukioloajat tarkoittavat useita työvuoroja. Santtila on hoitanut työvuorosuunnittelua alusta asti Mepco Työvuorovelhon avulla.
"Työvuorosuunnittelu on tärkeässä roolissa ravintolaliiketoiminnassa. Työvuorot pyörivät kolmen viikon jaksoissa. Muutoksia tulee kuitenkin usein esimerkiksi sairauslomien takia", Santtila kuvailee.
Mepco Työvuorovelhon avulla huolehditaan siitä, että asiakaspalvelussa on aina oikea määrä henkilökuntaa, asiakasvirrat huomioiden. Työvoiman optimaalinen käyttö parantaa sekä toiminnan kannattavuutta että asiakastyytyväisyyttä.
"Mepco Työvuorovelho on hyödyllinen ja kätevä ratkaisu ravintolayrittäjälle. Yhteistyö Mepco Työvuorovelhon kanssa on sujunut hienosti, apua on ollut tarjolla aina tarpeen mukaan", Santtila kiittelee.
Subway-ketju kasvattaa toimintaansa maailmalla, myös Suomessa. Ravintoloita avataan jatkuvasti lisää. Mepco Työvuorovelhoa käytetään myös monissa muissa suomalaisissa Subway-ravintoloissa.
Suosittelija:
”Mepco Työvuorovelho on hyödyllinen ja kätevä ratkaisu ravintolayrittäjälle. Yhteistyö Mepco Työvuorovelhon kanssa on sujunut hienosti, apua on ollut tarjolla aina tarpeen mukaan”
Mikko Santtila
Tiedot
Tilaaja: | Subway-ravintolat Tuusula ja Laajasalo |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Liisa O'Carroll, Asiakkuusjohtaja, Puhelin: 040 028 0238 liisa.ocarroll@accountorhr.fi. |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
HR |
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Hotelli, matkailu ja ravitsemus | |
Järjestöt ja yhdistykset | |
Kauppa | |
Rakentaminen | |
Terveys- ja sosiaalipalvelut |
Tarjonnan tyyppi
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Muita referenssejä
Mepco Total - Accountor HR Solutions - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |