Automatisoitu talousraportointi avaa ovia tuottavuuden mittaamiseen
Tampereen kaupunki automatisoi talousraportointiaan osana viranomaisraportoinnin kokonaisuudistusta. Projektin ansiosta tietojen tuottaminen ja raportointi ovat tehostuneet sekä manuaalinen työ on vähentynyt.
Vuonna 2021 kuntien ja kuntayhtymien taloustietojen keruuvastuu siirtyi Tilastokeskukselta Valtiokonttorille. Uudistuksen myötä kunnat ja kuntayhtymät ovat ryhtyneet raportoimaan taloustietonsa Valtiokonttoriin ensisijaisesti XBRL (Extensible Business Reporting Language) -muodossa.
“Kuntatietoraportointi on nyt osaltamme pitkälti automatisoitu prosessi, mutta se tulee sisältämään tiettyjä manuaalisia työvaiheita myös jatkossa. Kaikkien raportoitavien tietojen osalta automatisointi ei ollut mahdollista tai sitä ei pidetty kustannustehokkaana ratkaisuna. Toisaalta Tampere ei olisi selvinnyt uusista raportointivaatimuksista ilman automatisointia”, kertovat Tampereen kaupungin Controllerit Anna-Maija Väänänen ja Hanna Jääskeläinen.
Automatisoinnilla saavutettiin lukuisia etuja
Alkuun haastavalta vaikuttanut projekti saatiin valmiiksi kesäkuussa 2022. Automatisoitu talousraportointi mahdollistaa entistä paremmin palvelukohtaisten kustannusten ja jatkossa yksikkökustannusten sekä tuottavuuden laskennan ja seuraamisen. Myös projektilla tavoiteltavien hyötyjen mukaisesti tietojen tuottaminen ja raportointi ovat tehostuneet automatisoinnin ansiosta.
“Palveluluokkakohtainen kustannuslaskenta on automatisoitu ja sitä on kehitetty vastaamaan paremmin yksiköiden tarpeita. Kaiken kaikkiaan taloustietojen raportoinnin yhdenmukaistaminen parantaa tietojen vertailukelpoisuutta”, summaa Jääskeläinen.
Automatisointihankkeen yhteistyökumppaniksi valikoitui CGI, joka on Tampereen kaupungin SAP-tietojärjestelmätoimittaja.
“Lähdimme alusta asti luomaan raportointikokonaisuutta, joka on käyttäjäystävällinen ja täyttää talousraportoinnille asetetut vaatimukset. Työajan ja kustannusten säästö olivat projektin tärkeitä tavoitteita. Tavoitteisiin päästiin ja kokonaisuus rakennettiin palvelemaan Tampereen kaupungin ohella myös Pirkanmaan liittoa ja Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymää, jotka käyttävät samaa tietovarastoa.”, kertoo CGI:n Senior SAP BI Consultant Tiina Ruotsalainen.
Tampereella on varauduttu siihen, että nyt määritellyt raportointisisällöt tulevat jatkossa uudistumaan tarpeiden muuttuessa. Näihin muutoksiin pystytään reagoimaan ketterästi, sillä suurin työ talousraportoinnin automatisoimiseksi on jo tehty.
"Näissä tulevaisuuden muutoksissa meitä avustaa CGI", kertoo Väänänen.
Tiedot
Tilaaja: | Tampereen kaupunki |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Taloushallinto |
Teknologia
SAP |
CGI Suomi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
CGI Suomi - Muita referenssejä
CGI Suomi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |