Kuntien palautedatalla tuotetaan parempia asukaskokemuksia Jyväskylässä
Laadullisen asiakaspalautteen kerääminen ja hyödyntäminen avaa kunnille väylän toimintaympäristön ymmärtämiseen sekä palvelujen parempaan kohdentamiseen ja kehittämiseen. Teimme Jyväskylässä syväluotaavan selvityksen lähtötilanteen ja muutosmahdollisuuksien kartoittamiseksi.
Jyväskylässä tiedolla johtamista on lähdetty edistämään osana kaupungin omaa digiohjelmaa. Huomiota on kiinnitetty myös asiakaspalautteeseen ja sen hyödyntämiseen. Jyväskylässä on käytössä sähköinen palautejärjestelmä, jonka lisäksi asiakaspalautetta tulee myös muita kanavia pitkin.
Liikkeelle pullonkaulojen tunnistamisesta
Erikoissuunnittelija Salla Pykälämäki Jyväskylän konsernihallinnon talous- ja strategia -palvelualueelta korostaa, että asiakaspalautteen hyödyntäminen ei ole uusi juttu. Sen avulla on jo tehostettu toimintaa ja tuotettu asukkaille parempia palveluja. Nyt on kuitenkin havahduttu siihen, että palautetta on mahdollista hyödyntää entistä tehokkaammin tiedolla johtamisen työkaluna.
Laadullisen asiakaspalautteen keräämiseen ja vaikuttavaan hyödyntämiseen liittyy monia haasteita, joita ovat muun muassa tiedon määrä, muoto ja pirstaloituneisuus. Tätä problematiikkaa Jyväskylässä lähdettiin kartoittamaan pro gradu -tutkielman muodossa. Haastattelututkimuksessa tunnistettiin palautedatan hyödyntämiseen liittyviä kapeikkoja ja pullonkauloja.
“Listalta löytyi erilaisia päällekkäisyyksiä sekä vastuun ja tiedon jakamiseen liittyviä seikkoja. Nämä asiat ovat varmasti tuttuja monelle muullekin kunnalle. Halusimme selvittää tilannetta syvällisemmin ja tehdä nuo ongelmat paremmin näkyviksi”, perustelee Pykälämäki CGI:n toteuttaman konsultointityön tarpeellisuutta.
Selvitysprojektista tarkempi tilannekuva tulevaan kehittämiseen
Konsultointityö toteutettiin elo-syyskuussa 2021, jolloin tietoa kerättiin työpajoissa ja asiakastapaamisissa. Sen lisäksi projektiryhmä haastatteli viittä kaupungin nimeämää työntekijää eri palvelualueilta.
CGI:n toimittamassa loppuraportissa esiteltiin asiakaspalautteen kerääminen, hallinnointi ja kanavointi sekä palautteen hyödyntäminen. Lisäksi siinä arvioitiin, miten toimintaa voisi tehostaa teknologisin keinoin ja millaisilla konkreettisilla toimenpiteillä Jyväskylällä olisi mahdollisuus nousta asukaskokemuksen edelläkävijäkaupungiksi.
Pykälämäki kiittelee rohkeaa kehitysehdotusta ja loppuraportin sisältöä.
“Pienempien parannusten ohella ajantasainen kuva laadullisen asiakaspalautteen mahdollisuuksista teki tärkeän asian näkyväksi. Tämä oli arvokasta pohjatyötä, jonka ansioista olemme paremmin kartalla asiakaspalautteen hyödyntämisen tulevaisuutta ajatellen”, hän kiteyttää.
Tiedot
Tilaaja: | Jyväskylän kaupunki |
Ajankohta: | 2021 - |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Big Data |
Toimialakokemus
Julkishallinto |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi |
CGI Suomi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
CGI Suomi - Muita referenssejä
CGI Suomi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |