Miksi valita suomalaista? Osa 3: Laajenna toiminnan tarkastelua hiilijalanjäljestä hiilikädenjälkeen
Omasta toiminnasta aiheutuneiden päästöjen ja kulutuksen vähentäminen on yrityksille välttämätöntä, mutta oman toiminnan lisäksi katse tulee kiinnittää myös verkostoon ja asiakkaisiin. Tämä kirjoitus on kolmas osa blogisarjaa, jossa esittelemme kotimaisten Avainlippu-alkuperämerkkiä kantavien tuotteidemme – Sonet Premiumin ja Rondon – ominaisuuksia, arvolupauksia ja unelmia vastuullisemman tulevaisuuden puolesta.
Fokus omasta tehokkuudesta muiden toimijoiden kestävään kehitykseen
Poikkeuksetta yritykset huomioivat tänä päivänä kehityksessään resurssitehokkuuden ja päästöjen sekä jätteiden minimoimisen. Tämä on normi, jota odotetaan ja vaaditaan vastuulliselta yritykseltä. Toimintansa lisäksi yrityksen voi olla arvokasta tutkia sen positiivisia vaikutuksia sekä mahdollisuuksia vaikuttaa muihin toimijoihin.
Yleisesti tunnettu ja käytetty hiilijalanjälki toimii mittayksikkönä esimerkiksi tarkasteltavan tuotteen tuottamiin negatiivisiin ympäristövaikutuksiin kertoen toiminnasta aiheutuvien päästöjen sekä käytettyjen resurssien ja energian määrän tuotteen koko elinkaaren ajalta. Hiilikädenjäljellä puolestaan tarkoitetaan tuotteen positiivista ympäristövaikutusta sen elinkaaren ajan. Kuvaannollisesti jokainen toimija voi siis pienentää oman ”askeleensa” kokoa sekä toisaalta minimoida muiden jalanjälkeä tarjoamalla pienempää lähtöasetelmaa jalanjäljelle.
Miksi hiilikädenjäljen kehittäminen tarjoaa -jalanjälkeä laajempaa potentiaalia vastuullisen toiminnan kehitykselle? Hiilijalanjäljen tavoite on yksinkertainen: saada omasta toiminnasta aiheutuva jalanjälki sulkeutumaan nollaan. Ihanteellisessa tilanteessa jokaisen toimijan jättämä jalanjälki lähestyisi nollaa, jolloin päästöjä ei syntyisi. Vaikka tämä tilanne ei välttämättä vielä ole realistinen, voidaan hiilijalan- ja -kädenjälkeä tarkastella sen kautta. Jalanjäljessä huomio keskittyy vain omaan toimintaan, jolloin tavoite saavutetaan tietyssä pisteessä. Hiilikädenjäljellä sen sijaan ei ole käytännössä mitään rajoitteita, sillä myönteisiä vaikutuksia voidaan saavuttaa muiden kautta aina. Jalanjälki on jokaisen oma, ja vain omat valinnat voivat pienentää sitä, mutta kädenjäljen vaikutusmahdollisuudet ovat rajattomat.
”Jalanjälki on jokaisen oma, ja vain omat valinnat voivat pienentää sitä, mutta kädenjäljen vaikutusmahdollisuudet ovat rajattomat.”
Miksi on kannattavaa edistää kehitystä myös muille kuin itselleen? Ekosysteemiajattelun keskeisenä arvona on eri toimijoiden eteneminen yhteiseen suuntaan. ICT-alalla on nähtävissä muiden toimijoiden huomioiminen omissa strategisissa päätöksissä, mitä myös molemmat CGI:n tuoteratkaisut, Sonet Premium ja Rondo, tukevat vankasti. Sonet Premium keskittyy tarjoamaan suomalaisille yrityksille mahdollisimman hyvin niitä palvelevia henkilöstö- ja taloushallinnon sekä toiminnanohjaamisen ratkaisuja. Rondo puolestaan tarjoaa monipuolisia arkistointi-, raportointi- ja sähköistyspalveluja erilaisten asiakirjojen ja sopimusten hallintaan.
Arvoketjumallin rakenne jää harvoin enää vain yrityksen ja asiakkaan kahdenkeskiseksi. Usein eri toimijat tuovat kortensa kekoon laadukkaan ja asiakkaan saatavilla olevan lopputuloksen varmistamiseksi. Yritysten liiketoiminnot ovat riippuvaisia sidosryhmien ja niiden muodostaman ekosysteemin menestyksestä, kuten on nähtävissä myös kestävän kehityksen edistyksessä.
Digitalisoituvassa toimintaympäristössä ekosysteemien merkitys korostuu, jolloin avainteknologiaa, -tietoa tai muuta -palvelua tarjoavan toimijan hiilikädenjäljen merkitys kasvaa. Vaikka yrityksen oman hiilijalanjäljen pienentäminen on myös jatkossa merkittävä ja sidosryhmiä kiinnostava osa toimintaa, voi tätä tärkeämpää olla hiilikädenjäljen suurentaminen eli muiden toimijoiden jalanjäljen pienentäminen.
Suomalaisuus voi olla avaintekijänä hiilikädenjäljen kehityksessä
Avainlippu-merkkiä kantavat suomalaiset IT-tuoteratkaisut voivat toimia hiilikädenjälkensä avulla avainroolissa tulevaisuuden kehityksessä. Avainlippu, joka myönnetään vain kotimaisille tuotteille tai palveluille, on osoitus mahdollisuudesta vaikuttaa ympäristövaikutuksiin. Paikallisesti tuotetut ja ympäri Suomea tarjoamamme IT-ratkaisut ovat ympäristöystävällisempi vaihtoehto varmistaa tulevaisuudessa yrityksen vastuullisuustavoitteiden saavuttaminen. CGI:n tuottama tutkimusraportti tulevaisuuden työelämästä ja työn murroksesta 2020 nostaa esiin, että yrityksille ja organisaatiolle syntyy paineita kehittää toimintaansa. Syinä tähän ovat sekä asiakkaiden kohonnut vaatimustaso että lisääntynyt valvonta, sääntelyt ja useat vaatimukset toiminnan läpinäkyvyydelle. Koska vastuullisen toiminnan ja tiedolla johtamisen merkitys tulee olemaan entistä tärkeämpää tulevaisuudessa, ovat ympäristöystävällisten ratkaisuiden käyttäminen ja ekosysteemin kehittäminen tärkeitä työkaluja yrityksille.
Olemme Sonet Premiumin kehityksessä sitoutuneet ympäristöystävälliseen ja kestävään liiketoimintaan, jota tukevat muun muassa seuraavat toiminnan ajurit:
- ISO 14001 -sertifioitu ympäristöjärjestelmä
- GHG-protokollan mukaan mitatut ilmastotavoitteet
- CGI:n ympäristöpolitiikka
- Helsingin kaupungin ilmastokumppanit-ohjelma
Tutustu Sonet Premiumiin
Kerromme tuoteratkaisumme arvolupausten ja asiakasesimerkkien avulla, miten vastuullisuus ja kestävä kehitys näkyvät toiminnassamme. Voit myös lukea lisää CGI Suomen yritysvastuusta täältä. Hiilikädenjälki on ekosysteemeinä toimivia yhteisöjä tukeva lähestymistapa, jonka tarkoituksena on yhdessä tähdätä hiilineutraaliin tulevaisuuteen.
Tiesitkö? CGI:n kahdella tuotteella, Sonet Premiumilla ja Rondolla, on Avainlippu-tunnus, osoittaen niiden olevan pääosin kotimaassa tuotettuja. Tutustu tuotteisiin ja niiden tarinoihin paremmin!
Lisätietoa: https://www.sonet.fi/fi/vastuullisuus/blogisarja/
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Laatu, turvallisuus ja ympäristö | |
Toiminnanohjaus ERP |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
IT |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Tuki- ja ylläpitotyö |
Omat tagit
CGI Suomi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
CGI Suomi - Muita referenssejä
CGI Suomi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |