Centria aloitti modernin teknologia-arkkitehtuurin rakennustyöt
Kokkolassa, Pietarsaaressa ja Ylivieskalla toimiva Centria-ammattikorkeakoulu pyrkii digitalisaation keinoin ymmärtämään paremmin omaa toimintaansa. Teknologinen kivijalka on nyt pystytetty, ja tulevaisuuden visiona on entistä systemaattisempi tiedolla johtaminen.
Centrian raportointia kuvasti aiemmin hajanaisuus. Tietoja koottiin manuaalisesti kymmenistä eri exceleistä, jotka oli kaikki hoidettu hieman eri tavoin.
Syksyllä 2021 Centria käynnisti pilottihankkeen teknologia-arkkitehtuurinsa modernisoimiseksi. Uudistuksen tavoitteena oli ammattimaisempi tiedolla johtaminen.
Centrian digikyvykkyyttä työkseen vahvistava tietohallintopäällikkö Jarmo Kauppinen kuvaa pilottiprojektin päämääriä.
"Halusimme elinkaarta tietovarastoinnin ja raportoinnin ratkaisuihin. Aiemmin taustajärjestelmän muutos olisi heti vaikuttanut raportointiin. Pilveen toteutetun uudistuksen ansiosta emme ole enää riippuvaisia taustajärjestelmien muutoksista."
Suurin teknologinen urakka on nyt valmis. Centrian omassa konesalissa oleva palvelin replikoitiin Microsoft Azuren pilvipalveluun, josta johdettiin Power BI -pohjainen tietomalli ja raportointi. Pilotissa tuotettiin myös kaksi raporttia opintohallinnan datasta; ensimmäinen liittyi tavoiteajassa suoritettuihin tutkintoihin ja toinen valmistuneiden opiskelijoiden työllistymiseen.
"Edessä on vielä iso jumppa datan kokoamisessa tietovarastoon. Visiona on yksi iso data-allas, joka mahdollistaisi automatisoidumman raportoinnin", sanoo Kauppinen.
Ammattikorkeakoulun rajalliset resurssit pakottavat hyödyntämään dataa uudella tavalla.
"Olemme tähän asti katsoneet paljon peräpeiliin, mutta nyt meille avautuu mahdollisuus hyödyntää dataa nopeammin ja tuottaa laadukkaampaa tietoa päätöksentekoon. Tiedon paremman analysoinnin avulla voimme ratkaista koko organisaation haasteita tehokkaammin", sanoo Kauppinen.
Centrian rehtori ja toimitusjohtaja Kari Ristimäki on se, joka tekee viime kädessä päätökset ja ratkaisee ongelmat. Tärkeintä on ymmärtää, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei.
"Meillä pitää olla selvä käsitys omasta toiminnastamme, muuten emme voi tehdä viisaita ratkaisuja", Ristimäki sanoo.
Pilottia kehitettiin työpajamuotoisesti Cerionin johdolla. Projektipäällikkönä toimineen Joonas Nummelan yllätti positiivisesti Centrian kirkas ymmärrys tiedonhallintansa nykytilasta.
"Asiakas oli analysoinut erinomaisesti omat lähtökohtansa, ja lisäksi visioineet hyvin tavoitetilansa. Toimittajan näkökulmasta se oli hedelmällinen alku työlle", Nummela kiittää.
Cerionilla on pitkä kokemus korkeakoulujen kanssa työskentelystä ja on saavuttanut alalla teknologisen edelläkävijän maineen.
"Meille on selvä kilpailuetu, että käytämme tietovaraston automatisointityökalua DSharpia. Sen avulla pystymme muodostamaan tietovaraston rakenteet nopeammin ja synnyttämään asiakkaalle lisäarvoa ketteryydellä ja helppoudella. Mallinnus on avainasemassa", sanoo Nummela.
"Teknologisen kypsyyden tason nostaminen auttaa Centriaa merkittävästi parantamaan tiedolla johtamista. On ilo olla mukana auttamassa prosessissa", sanoo Nummela.
Tiedot
Tilaaja: | Centria |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Integraatiot | |
Pilvipalvelut / SaaS |
Toimialakokemus
Koulutusala |
Teknologia
Azure |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Netum Group - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Netum Group - Muita referenssejä
Netum Group - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |