CGI auttaa huonekaluvalmistaja ISKU:a pandemiavaikutuksista palautumisessa innovatiivisten, hallinnoitujen palveluiden avulla
Ennen COVID-19-pandemian puhkeamista Suomen suurin huonekaluteollisuuden toimija ISKU, oli keskellä suurta tarjousprosessia valitakseen IT-palveluntarjoajan, joka voisi tarjota vahvan loppukäyttäjätuen ja Microsoft Azure -pilvenhallinnan palvelut. 91 vuotta toiminut yritys halusi lisätä liiketoimintansa tehokkuutta sekä mahdollistaa innovaatioita ja kustannussäästöjä.
Pandemian aiheuttamat nopeat liiketoiminnan muutokset yhdessä kiristyneen kilpailun kanssa aiheuttivat kuitenkin tarjouskilpailun kannalta haasteita. Uudet budjettirajoitukset, COVID-19:n vaikutus palveluntarjoajiin sekä kasvava tarve pitää kiinni nykyisistä ja hankkia uusia asiakkaita äkillisen taloudellisen taantuman aikana tekivät tarjouskilpailun jatkamisen haasteelliseksi.
Innovatiivinen ratkaisu etenemiseen
CGI, joka on toiminut ISKU:n kanssa jo 17 vuoden ajan, oli mukana uuden infrastruktuuripalvelusopimuksen tarjouskilpailussa. CGI on 17 vuoden aikana toimittanut ISKU:lle useita erilaisia palveluja, mm. toiminnanohjausjärjestelmiä, myymäläjärjestelmän, infrastruktuuripalveluja, ohjelmistorobotiikkaa, verkkokaupan palveluita sekä integraatiopalveluita.
CGI:llä oli aiemman yhteistyön pohjalta hyvä ymmärrys ISKU:n liiketoiminnasta. Pandemian aikaansaamien tarjouskilpailun haasteiden myötä CGI otti yhteyttä ISKU:un tarjotakseen innovatiivisen ratkaisun hankkeen etenemiseen ottaen huomioon ISKU:n muuttuneet liiketoimintaolosuhteet. CGI ehdotti hallinnoitua palvelumallia, joka hyödyntää muun muassa pilvivalmiita ratkaisuja ja etätyötä liiketoiminnan ketteryyden lisäämiseksi, toimitusketjun modernisoimiseksi ja merkittävien kustannusparannusten saavuttamiseksi. Se mm. minimoi paikkasidonnaisten palvelujen käytön mahdollistamalla infrastruktuurin käyttöönoton etäolosuhteissa CGI:n globaalin toimitusmallin avulla.
CGI:n tarjosi ISKU:lle IT-palvelujen muuttamista alan kilpailua nykyaikaisemmaksi ja tehokkaammaksi. Koska tarjous huomioi myös muuttuneen taloudellisen tilanteen ja sitä kautta muuttuneet palvelutarpeet, ISKU päätti edetä CGI:n kanssa. Sopimus infrastruktuuripalveluista allekirjoitettiin CGI:n kanssa kahden viikon kuluessa.
Pandemiasta palautuminen ja uusien työtapojen löytäminen niitä tukevilla loppukäyttäjä- ja Microsoft Azure -palveluilla
Huhtikuussa 2020 CGI aloitti 3-vuotisen palvelusopimuksen toimituksen. Se sisältää mm. käyttäjä- ja sovellustuen (single point of contact -periaatteella), päätelaitteiden ja muiden laitteiden elinkaaripalvelut sekä Azure-pohjaiset alustanhallintapalvelut hybridipilviympäristössä. Palvelun pitää sisällään myös päätelaitteiden ja alustojen tietoturvapalvelut. Palveluista riippuen 15-25 %:n kustannussäästöjen lisäksi ISKU hyötyy edistyneistä IT-infrastruktuuripalveluista, jotka auttavat sitä tasoittamaan pandemian vaikutuksia, pysyttelemään kilpailussa edellä ja jatkamaan lähes 100-vuotista perintöä tarjota asiakkailleen erinomaista laatua ja palvelua.
Tiedot
Tilaaja: | ISKU |
Ajankohta: | 2020 - |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Henna Wikström |
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
It-infra loppukäyttäjäpalvelut | |
It-infrapalvelut | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Tietoturva |
Toimialakokemus
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Azure |
CGI Suomi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
CGI Suomi - Muita referenssejä
CGI Suomi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |