Datasta arvoa – tiedolla johtaminen
Tiedolla johtaminen on niin yksityisellä sektorilla kuin julkisellakin puolella aihe, josta on puhuttu jo vuosia. Sen pitäisi olla organisaatioille mahdollisimman helppoa riippumatta siitä, onko kyseessä sitten omien töiden, projektin, tiimin tai strategisen tason johtaminen.
Monet ajautuvat kuitenkin haasteisiin suurten datamäärien, teknisten kysymysten tai parhaiden käytäntöjen tunnistamisen kanssa. Lähdejärjestelmiä voi olla useita ja yleensä järjestelmien tietomäärät ovat valtavia. Toiset organisaatiot, vaikka saattavat jo olla päässeet tiedolla johtamisessa sinänsä pitkälle, tunnistavat haasteikseen lukemattomien raporttien, erilaisten datan laatuun tai tiedolla johtamisen kulttuuriin liittyvät asiat. Haasteena voi olla ylipäätään saada arvoa ulos jo saavutetuista tekemisistä.
TIEDOLLA JOHTAMISEN VIEMINEN KÄYTÄNTÖÖN
Modernit pilvipohjaiset data-alustat, kuten Microsoftin Azure, tarjoavat oivallisia työvälineitä datan keräämiseen, varastoimiseen, jalostamiseen, analysointiin, raportointiin sekä edistyksellisen analytiikan tekoon. Työskennellessämme asiakkaidemme kanssa olemme kuitenkin havainneet monien kaipaavan tukea, jotta tiedolla johtaminen lopulta päätyy osaksi organisaatioiden prosesseja ja ihmisten arkea. Vasta kun näin tapahtuu, tiedolla johtamisen kautta voidaan saavuttaa potentiaalinsa mukaista arvoa - paljon puhuttuja oikeita ja oikea-aikaisia päätöksiä, jotka johtavat konkreettisiin toimenpiteisiin niin operatiivisella, taktisella kuin strategisella tasolla. Harva kiistääkään, että tiedolla johtamisesta ei olisi mahdollista saada kilpailuetua ja lopulta jäämään viivan alle enemmän - ansaintaa.
Tiedolla johtamisen vieminen käytäntöön on todellisuudessa varsin moniulotteinen ja myös monimutkainen kokonaisuus. Yhtäältä on ymmärrettävä oma liiketoiminta ja arvioitava mitä asioita todella halutaan muuttaa ja mitä tietoa eri rooleissa olevat henkilöt todella tarvitsevat. Toisaalta kaiken pohjaksi vaaditaan useimmiten tietovarastoa, jonka rakentaminen vaatii sekä teknistä osaamista että näkemyksellisyyttä. Etukäteen onkin syytä pohtia, ettei ratkaisuja kehittäessä jätetä huomioimatta ns. teknistä velkaa, joka saattaa kostautua myöhemmin.
HUOMIOITAVIA ASIOITA TIEDOLLA JOHTAMISEN PROJEKTISSA:
- Oman tilanteen ymmärrys
- Liiketoimintalähtöisyys
- Hyvin tehty tietovarasto
- Raporttien kehitys ja hallinta
- Tiedolla johtamisen jalkauttaminen
Netumissa puhumme tiedolla johtamisen 3A-mallista, joka sisältää edellä mainitut vaiheet tiedolla johtamisen kehityksessä. 3A viittaa datasta Asiallista, Arvokasta ja lopulta Ansaintaa. Käsitemallinnuksen ja tiedon jalostamisen kautta datasta saadaan merkityksellistä tietoa ja sen päälle voidaan luotettavasti perustaa päätöksiä ja se johtaa oikeisiin toimenpiteisiin, jotka edesauttavat organisaatiota ja luovat kilpailuetua organisaatioiden omassa toimintakentässä.
MITEN PÄÄSTÄ ALKUUN?
Olemme tavanneet lukuisia organisaatioita, jotka ovat erilaisissa tilanteissa tiedolla johtamisen saralla. Mikäli organisaatiossa ollaan aivan alkuvaiheessa tiedolla johtamisen kehittämisessä, alkuun pääsee parhaiten nykytilanteen kartoituksella ja pienimuotoisella Proof-Of-Conceptilla. Tällainen 5-15 henkilötyöpäivän miniprojekti mahdollistaa omien asiantuntijoiden osaamisen ja näkemyksen kehittämisen, sekä auttaa tiedolla johtamisen hyötyjen validoinnissa. Projektia on mahdollisuus tarvittaessa jatkaa varsinaiseksi tiedolla johtamisen ratkaisuprojektiksi.
Toisinaan taas haasteena on saada tiedolla johtaminen kunnolla jalkautettua. Tällöin on tarpeen löytää ratkaisuja, joiden avulla käyttäjien arkea helpotetaan löytämään oikea luotettava tieto helpommin. Kyse voi olla enemmän tarkoituksenmukaisesta muutosjohtamisesta kuin mistään muusta. Onko esimerkiksi johto sitoutunut tiedolla johtamisen kehittämiseen ja näkyykö se käytännössä? Toisaalta organisaation kulttuurin ja ihmisten käytäntöjen muuttaminen vie aikaa, joten siihen on myös syytä varautua.
1.10.2021 julkaistun Cerion Solutionsin yritysoston myötä Netumilla on nyt valmiudet tarjota entistä kattavammin tiedolla johtamisen palveluita asiakkailleen.
HALUATKO KUULLA LISÄÄ?
Lataa ilmainen tiedolla johtamisen oppaamme, tai ota rohkeasti yhteyttä asiantuntijoihimme. Autamme mielellämme!
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi |
Erikoisosaaminen
Analytiikka |
Toimialakokemus
IT | |
Julkishallinto |
Teknologia
Azure |
Tarjonnan tyyppi
Johtamistyö | |
Konsultointi | |
Toteutustyö |
Omat tagit
Netum Group - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Netum Group - Muita referenssejä
Netum Group - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |