Forssan seudulla elinvoimaa ja tulevaisuutta johdetaan tiedolla
Kuntasektorin palvelujen mitoittamisessa ja elinvoimaisuuden johtamisessa tarvitaan faktatietoihin perustuvaa päätöksentekoa. Siinä auttavat operatiivisen ja strategisen johtamisen ratkaisut, jotka tarjoavat eri lähteistä saatavaa käyttövalmista dataa.
Yksi tiedolla johtamiseen panostavista kuntatason toimijoista on Forssan Yrityskehitys Oy, joka vastaa viiden kunnan alueella muun muassa elinkeinoelämän neuvontapalveluista, elinkeinoasioiden valmistelusta ja toteutuksesta sekä kehittämis- ja hanketoiminnasta. Toimitusjohtaja Riikka Riihimäen mukaan ajantasainen tieto on elinehto kaikessa päätöksenteossa.
“Tänä päivänä tieto monistuu ja muuttuu valtavalla vauhdilla. Siksi esimerkiksi vuoden vanha data ei ole enää välttämättä relevanttia. Jos sen pohjalta lähdetään tekemään päätöksiä, saatetaan päätyä edistämään täysin vääriä asioita.”
Tavoitteena faktapohjainen ja yhtenäinen tilannekuva
Tiedolla johtamisen haasteena on datan määrä eksponentiaalinen kasvu. Datasta ainoastaan murto-osa päätyy hyötykäyttöön, sillä se on hajanaista ja vaikeasti hyödynnettävissä. Tämä vaikeuttaa faktoihin perustuvan, yhtenäisen tilannekuvan muodostamista. Teknisen haasteen lisäksi kyse on myös suuresta kulttuurimuutoksesta.
“Organisaation on opittava määrittämään tieto uudella tavalla. Rohkeus luopua omista näkökulmista kun faktat osoittavat jotain muuta on iso asia, jota pitää harjoitella. Sen tueksi tarvitaan selkeitä työkaluja tuottamaan käyttövalmista dataa”, sanoo Riihimäki.
Forssan seudulla tiedolla johtamisen edistämistä on tehty noin kahden vuoden ajan hyvällä menestyksellä. Yksi käytössä olevista ratkaisuista on CGI Yrityspulssi, joka mahdollistaa muun muassa alueellisten analyysien tekemisen yritysten hyvinvoinnista useasta tietolähteestä koottuna.
Visuaalisen ja helppokäyttöisen Yrityspulssin avulla voidaan myös tarkastella monipuolisesti liiketoiminnan kehittymistä sekä tehdä maankäytön suunnitteluun, palveluverkkosuunnitteluun ja uusyritysrekrytointiin liittyviä suunnitelmia.
Tiedon vaikuttavuuden seurannalla parempiin tuloksiin
Riihimäki pitää Forssan uutta tiedolla johtamisen strategista suuntaa erinomaisena avauksena alueen elinvoimaisuuden havainnoinnissa ja kehittämisessä. Kehitystyön edetessä tavoitteena on hyödyntää tiedolla johtamista entistä enemmän myös operatiivisesti sekä panostaa sen vaikuttavuuden kasvattamiseen ja seurantaan.
Elinkeinoyhtiön pitkän tähtäimen maalina on päästä kiinni tulevaisuusskenaarioihin ja muuttuvan tiedon tuottamiseen, joka mahdollistaa esimerkiksi työllistymis- ja koulutuspalveluiden paremman kohdentamisen yritysten tuleviin työvoimatarpeisiin.
“Tiedolla johtamiseen liittyy suuri vastuu. Paljon riippuu siitä, miten saatua tietoa sovelletaan ja tulkitaan. Tämä on se tärkeä rooli, mihin tarvitaan jatkossakin kuntatason kehittämisen ammattilaisia”, muistuttaa parikymmentä vuotta koulutus- ja kehittämishaasteiden parissa työskennellyt Riihimäki.
Tiedot
Tilaaja: | Forssan Yrityskehitys Oy |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
BI ja raportointi |
Erikoisosaaminen
Analytiikka | |
Ohjelmistokehitys |
Tarjonnan tyyppi
Toteutustyö | |
Valmisohjelmisto |
CGI Suomi - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
CGI Suomi - Muita referenssejä
CGI Suomi - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT- sovellusasiantuntija (CAD/PDM/PLM/Manufacturing Planning)
- Laura - Tuotantoasiantuntija, Operations & Production Support
- Laura - Embedded Systems Software Engineer
- Laura - Software Engineer
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- GidiUp Oy - GidiUp & Retta
- GidiUp Oy - GidiUp & Burger King
- GidiUp Oy - GidiUp & Jalotofu
- Valve - Pentik.com
- Valve - Luksia.fi
- Valve - BRPPac.fi
- Valve - Luonnonpäivät.fi
Tapahtumat & webinaarit
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Microsoft Dynamics Business Centralin esittely sekä demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
- 05.06.2024 - Raketti-webinaari: Miksi devaajan pitää ymmärtää bisnestä?
- 11.06.2024 - Webinaari ti 11.6. klo 10: Odoo ja digitaalisen myynnin työkalut
- 19.11.2024 - The Future of Software - Embracing Collaboration in an AI-Powered World
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Aveso Oy - Tietovarastot ovat nykyajan liiketoimintatiedon selkäranka
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin raportointi: Mittaamisen merkitys ja tehokas viestintä johdolle
- Timeless Technology - Tempmate-GM2 kuljetusolosuhteiden ja -reitin seurantaan pilvipalvelulla.
- Ready Solutions Oy - Käytännöllistä tiedonhallintaa ja tiedon johtamista
- GidiUp Oy - Retainer-mallilla joustavuutta digimarkkinointiin
- GidiUp Oy - Digimarkkinoinnin strategia luo pohjan tuloksille
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |