Näitä asioita kehitämme Tiiman mobiilisovelluksessa vuonna 2022
Työajanseurantajärjestelmä Tiima Numeron monipuolistuu vuonna 2022. Panostamme etenkin työajan seurannan sujuvuuteen mobiilisovelluksella.
Työaikaleimausten ja työajanseurannan tekeminen verkkosovelluksella tai mobiilissa lisääntyi roimasti, kun koronapandemian vuoksi siirryttiin etätöihin. Vuonna 2020 voimaan astunut työaikalaki vastasi monipaikkaisen työn tarpeisiin ja toi mukanaan uuden säädöksen joustotyöaikaan liittyvästä työajanseurannasta.
Sitä mukaa, kun uudet työn tekemisen tavat ovat vakiintuneet, myös työajanseurannan työkaluista on saatu arkikokemusta ja käyttäjäpalautetta. Sen pohjalta aiomme tänä vuonna panostaa erityisesti mobiilisovelluksen käytettävyyteen.
Keräsimme tähän Tiima Numeron -mobiilisovelluksen kehittämispolun pääkohdat alkavalle vuodelle!
Kehittämiskohteet 2022 pähkinänkuoressa
- Tarkka työtuntien kohdentaminen
- Leimauskorjaukset mobiilissa
- Saldorajailmoitukset työntekijälle
- Työaikatapahtumien lukitsemistoiminto
- Selkeät syykoodit ja selitteet mobiilinäkymässä
Tuntien kohdentaminen helposti ja tarkasti mobiilisovelluksessa
Etä- ja hybridityön lisäksi on paljon tehtäviä, jotka vaativat liikkumista asiakaskohteiden välillä. Usein työaika pitää myös kohdentaa eri projekteille tai kustannuspaikoille. Jos päivän työtunnit ja projektit raapustetaan muistivihkoon ja jälkeenpäin siirretään itse työajanseurantaan tai lähetetään henkilöstöhallintoon, kertyy turhaa tuplatyötä.
Kun työaikaleimaukset tehdään mobiilisovelluksella ja tehdyt työtunnit kohdennetaan suoraan oikeille projekteille, työaikaa ei kulu siihen, minkä automatiikka voi hoitaa ihmisten puolesta.
Tiiman mobiilisovelluksen kohdentamistoimintoa sujuvoitetaan tulevana vuonna entisestään. Jatkossa näkymät voidaan räätälöidä työntekijöittäin niin, että ne projektit tai asiakaskohteet, joille tunteja yleisimmin kohdennetaan, löytyvät valikosta ensimmäisinä. Tällöin virheellisten työaikakirjausten määrä ja niiden korjaamiseen käytetty aika saadaan minimoitua.
Työaikaleimausten korjaus myös mobiiliin
Riippuu organisaation omista käytännöistä, miten virheelliset työaikaleimaukset korjataan. Jotkut yritykset haluavat korjausten kulkevan esihenkilön kautta, joissakin työntekijät voivat korjata virheelliset leimaukset itse. Tiima taipuu molempiin toimintatapoihin.
Vuonna 2022 kehitämme leimauskorjausten tekemistä mobiilisovelluksessa. Kun omat virheelliset leimaukset voi korjata paikkariippumattomasti, myös liikkuvaa työtä tekevien on kätevämpää hoitaa korjaukset ajallaan.
Saldorajailmoitukset tukevat työajan hallintaa
Plus- tai miinustunteja kertyy usein vähitellen ja huomaamattomasti, ja niitä voi olla vaikeaa purkaa, jos työaikasaldoaan ei seuraa säännönmukaisesti.
Tiima tarjoaa tulevaisuudessa automaattisen ilmoituksen, kun sovittu saldoraja alkaa lähestyä. Tämä helpottaa oman työn ja työajan hallintaa, ja näin voitte ryhtyä hyvissä ajoin korjaaviin toimenpiteisiin ja huolehtia työkuorman säätelystä.
Tarkastaminen ja kuittaus käteväksi lukitsemistoiminnolla
Työaikaraporttien tarkistamiseen saadaan rutiinia Tiima Numeron mobiilisovelluksen uudella lukitsemistoiminnolla. Kun työntekijä on tarkistanut, että työaikaleimaukset on tehty oikein, hän voi lukita ne. Näin ei tarvitse muistella, onko tunnit tullut tarkastettua.
Kun työntekijä on lukinnut tunnit, hyväksyjä tietää, että työaikatapahtumat on tarkistettu, korjattu ja voidaan hyväksyä. Kun leimausten ja kohdennettujen työaikatapahtumien lukitseminen voidaan tehdä myös Tiiman mobiilisovelluksessa, hybridityöläisen arki helpottuu.
Syykoodit ja selitteet selkeämmiksi
Tiima Numeron -mobiilisovelluksen käytettävyyttä parannetaan myös kalenterinäkymässä. Poissaolon syykoodin avulla työntekijä voi tarkistaa kalenterista nopeasti, mitä eri tyyppisiä poissaoloja on ollut, ja nähdä esimerkiksi ehdotettujen poissaolojaksojen hyväksymisen tilanteen.
Työaikatapahtumien ilmoittamiseen lisätty kommenttikenttä mahdollistaa perusteiden tai lisäselitteen kirjaamisen hyväksyjää varten tarpeen mukaan. Tämä nopeuttaa työaikatapahtumien käsittelyä ja vähentää siihen liittyvää erillistä viestittelyä.
Tiima tukee työtä myös tulevaisuudessa
Kehitämme Tiiman sovelluksia jatkuvasti palvelemaan monenlaisen työelämän arkea, nyt ja tulevaisuudessa. Seuraamme lainsäädännön muutoksia, teemme säännöllisiä tietoturvapäivityksiä ja kuuntelemme herkällä korvalla asiakkaidemme tarpeita ja toiveita.
Säännöllisten työajanseurannan “terveystarkastusten” avulla autamme asiakkaitamme löytämään Tiiman parhaat käyttötavat organisaation omaan kulttuuriin sopivasti. Haluamme palvella työajanseurannan muuttuvia tarpeita ja mahdollistaa nykyaikaisen työnteon nyt – ja tulevaisuudessa.
Lisätietoja
Visma Aquila - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Visma Aquila - Muita referenssejä
Visma Aquila - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - Tietoturva-asiantuntija
- Nordea - Senior Full Stack Developer with IAM knowledge
- Tecinspire Oy - Dev Team Lead - Kehityksen tiimipäällikkö
- Laura - IT Manager
- Laura - Network Specialist
- Laura - Tiedonhallinnan erityisasiantuntija
- Laura - Junior Cyber Security Specialist
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Ampersand Design Oy - Asiantuntijuuden vahvistaminen referenssitarinoilla
- Verkkovaraani Oy - Lentorata.fi-sivuston saavutettavuusauditointi
- Innofactor Oyj - Apotek 1 tarjoaa innovatiivisia palveluja Azure Kubernetes -ratkaisun avulla
- Innofactor Oyj - Business Centralin lisäarvoratkaisut tehostavat Domicetin liiketoimintaa
- Efima Oyj - Case Martela: Luottamus ERP-kumppaniin rakentui tehtaan lattialla
- Valve - Korsisaari uudistunut verkkopalvelu
- Valve - Musiikkituottajat – IFPI Finland ry verkkopalvelun uudistus
Tapahtumat & webinaarit
- 21.05.2024 - The path to productization
- 21.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: NAV:stä Business Centraliin | Business Centralin mahdollisuudet versionvaihdon jälkeen
- 23.05.2024 - Ilmainen BI ja ERP-webinaari: Paradigman muutos
- 28.05.2024 - SprintIT webinaari ti 28.5. klo 10: Odoo Raportointi - Sitä saat mitä mittaat!
- 29.05.2024 - Efistream-webinaari: Näin rakennat modernin taloushallinnon, joka tukee tiedolla johtamista
- 29.05.2024 - Ilmainen ERP-webinaari: Forbesin maailman parhaaksi valitseman liiketoimintaohjelmiston, Business Centralin, esittely ja demo
- 30.05.2024 - Palvelumuotoilu osana DevOpsia
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Ready Solutions Oy - Tietomallit osana informaatioarkkitehtuuria
- Timeless Technology - Milesight UR32L Lite Series teollisuusreititin hintaan 115,00€!
- Innofactor Oyj - Dynasty Asiointipalvelun 3 tärkeintä hyötyä
- Efima Oyj - Microsoft Fabric -sanakirja: esittelyssä Fabricin analytiikkatyökalut
- Staria Oyj - Citycon ulkoistaa pohjoismaiseen talous- ja vuokrahallintoon liittyvät toiminnot Starialle
- Timeless Technology - Perlen 4G ja 5G reitittimet: Virtaviivaista verkonhallintaasi Docker OCI-säilöillä.
- Ready Solutions Oy - Lakehouse – alusta vai tietovarasto moderniin analytiikkakehitykseen?
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |