Uusi projektinhallinta- ja tuntikirjausratkaisu helpottaa työtä ja säästää aikaa
SSAB on pohjoismainen ja yhdysvaltalainen teräsyhtiö, joka toimittaa erikoislujia terästuotteita ja niihin liittyviä palveluita maailmanlaajuisesti. Suomessa SSAB:llä on monenlaisia projekteja käynnissä niin tuotantolaitoksissa kuin myös organisaation IT-osastolla. Projektien hallinta on sujunut Microsoft Project -työkalulla toistakymmentä vuotta. Tarve siirtyä uuteen työkaluun tuli kysymykseen, kun Microsoftin tuki Projectin tietoturvaan liittyen päättyi.
Tavoitteena oli löytää vastaavanlainen selainpohjainen projektinhallinta- ja tuntikirjausjärjestelmä, joka olisi helppokäyttöinen. SSAB kääntyi asiassa Solu Digitalin puoleen, jonka kanssa yhteistyö on kestänyt viimeisen vuosikymmenen ajan. Organisaation työskentelytapa ja tarpeet olivat tuttuja aiemman järjestelmän käytön osalta.
”Saimme hyvän esityksen tähän uuteen Microsoft Project for the Webiin liittyen ja työkalusta tuntikirjaukseen ja hyväksyntään sekä miten raportointi saadaan meillä toteutettua tuntiraportointiin ja kustannusohjaukseen liittyen”, kertoo Lauri Eskola, Application Manager SSAB:n IT-osastolta.
Uusi ratkaisu palvelee laajaa käyttäjäkuntaa, sillä Suomen SSAB:llä tuntikirjaajia on noin 600 sekä projektipäälliköitä ja esimiehiä on lähemmäs sata henkilöä.
Työkalun käyttö vaihtelee eri käyttäjäkuntien välillä: IT-osastolla projekteissa työskennellään sykleittäin, kun taas tehtaiden osastot käyttävät projektinhallinta- ja tuntikirjausjärjestelmää enemmän julkisrahoitteisten projektien kanssa. Lisäksi organisaation laskutusosasto käyttää työkalua ohjaamaan kustannukset oikeaan paikkaan.
”Erityisesti tehtaiden näkökulmasta on pidetty siitä, että tämä nykyinen selainpohjainen Project for the Web ja tuntikirjaussivu itsessään sekä tuntien hyväksyntä ovat olleet paljon käyttäjäystävällisempiä, jolloin ei ole niin iso kynnys opetella sitä järjestelmää”, Lauri toteaa.
Projektin perustaminen järjestelmään, henkilöiden ja tehtävien lisäys projektille sekä projektiryhmäläisten hallinnointi itse projektilla on helpottanut ja nopeuttanut projektipäälliköiden työskentelyä. Erillistä lupaa henkilöiden lisäämiselle projektiin ei enää tarvita, sillä henkilöiden käyttäjätilit on jo entuudestaan yhdistetty muihin Microsoft M365 -ohjelmiin.
Tuntikirjauskohteiden luonti henkilöille tapahtuu automaattisesti Project for the Webiin lisättyjen projektitietojen avulla. Laurin mukaan käyttäjien elämää on helpottanut mahdollisuus hallinnoida tuntikirjausnäkymää itse lisäämällä tai poistamalla tehtäviä näkymästä. Laskutusosaston käytössä oleva tuntikirjauksien automaattinen hyväksyntäprosessi säästää aikaa hallinnollisesta näkökulmasta.
Project for the Webissä projektin taustatietoihin voi luoda kustomoituja tietokenttiä esimerkiksi kustannuspaikkatiedolle. Tietoa voi hyödyntää raportoinnissa, jolloin myös raporttien luonti Power BI -työkalulla on helpottunut entisestään. Aiempaan järjestelmään verrattuna Power BI:llä luoduilla raporteille saadaan ajantasaisempaa tietoa nopeammin, jota voi jakaa eteenpäin hallinnointitarpeisiin esimiehille ja seurantaan.
Suosittelija:
Voisin suositella Solu Digitalia, koska homma toimii. Se on iso asia, kun pystyy luottamaan, että toinen osapuoli tekee oman työnsä ja oman osuutensa.
Lauri Eskola
Tiedot
Tilaaja: | SSAB |
Ajankohta: | 2022 - 2023 |
Toimittajan yhteyshenkilö: |
Lauri Eskola |
Lisätietoja
Tagit
Liiketoimintaprosessi
Projektinhallinta |
Erikoisosaaminen
Integraatiot | |
Käyttöliittymäsuunnittelu | |
Ohjelmistokehitys | |
Pilvipalvelut / SaaS | |
Sisällönhallinta |
Toimialakokemus
Asiantuntijapalvelut | |
IT | |
Julkishallinto | |
Rakentaminen | |
Valmistava teollisuus |
Teknologia
Microsoft |
Tarjonnan tyyppi
Konsultointi | |
Koulutus | |
Toteutustyö | |
Tuki- ja ylläpitotyö | |
Valmisohjelmisto |
Omat tagit
Solu Digital - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Marko Koskela
Kaupallinen johtaja
Vastaan asiakkuuksista ja myynnistä, olen Solu Digitalin perustajaosakas. Ota yhteyttä kun haluat rakentaa tai kehittää tiedonhallinnan ratkaisua organisaatiollesi. .. | |
Marko.Koskela@soludigital.fi 050 518 4758 |
|
Solu Digital - Muita referenssejä
Solu Digital - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - IT BUSINESS PARTNERING DIRECTOR
- Laura - Data Engineer
- Laura - Datainsinööri, tietohallinto
- Laura - Ohjaaja media- ja it-tiimi / oppisopimus
- Laura - Kesätyöpaikat IT-ala
- Frends iPaaS - Technical Community Manager
- Druid Oy - Myyjä - hunter-henkinen tekijä, joka saa tuloksia aikaiseksi!
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Maxtech - Muonion kunta modernisoi työajanseurantansa Maxtechin järjestelmällä
- Identio Oy - Identio x Svenska litteratursällskapet i Finland - Täsmäosaamista modernin sisällönhallintajärjestelmän kehittämiseen
- Hellon - Redefining Digital Insurance for Vodafone
- Agenda Digital - Fican.fi WordPress-verkkosivut
- Red & Blue Oy - Taivalkosken uusi saavutettava ja erottuva verkkopalvelu
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
Tapahtumat & webinaarit
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 15.01.2025 - SaaS-klubi: Myyntivetoinen kasvu
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
- 29.01.2025 - Modern toolchain and AI breakfast seminar with Eficode, AWS and HashiCorp
- 30.01.2025 - Suuri Rahoitusilta
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Maxtech - Avainta TES -muutokset ja niiden hallinta: Näin Maxtech voi auttaa
- Vetonaula Oy - Windows 10:n tuen päättyminen: mitä yrityksesi tulisi tietää?
- SC Software Oy - Koodia ihmiseltä ihmiselle jo 10 vuotta
- Aveso Oy - Kestävää tulevaisuutta rakentamassa teknologian avulla – IFS ESG-työkalut integroituna järjestelmään
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Launching the Product
- Kisko Labs Oy - Ideasta innovatiiviseksi ohjelmistoksi ja menestyväksi liiketoiminnaksi
- Timeless Technology - Tempmate dataloggerit äärimmäisten lämpötilojen mittaamiseen.
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |