Kustannustehokkuus rekrytoinnin kulmakivenä – Tingi hinnasta, älä laadusta
Pauliina Sievänen toimii Buutilla myyntipäällikkönä ja hänen tehtävänään on yhdistää tuoreen koulutuksen omaava osaaja ja tekevää tekijää vailla oleva yritys.
Keskustelimme Pauliinan näkemyksistä ohjelmistoalan rekrytointeihin liittyen ja hän pääsi kertomaan, minkä vuoksi yrityksen kannattaa lähteä mukaan yhteistyöhön ja rekrytoida uusi osaaja tiimiinsä Buutin työvoimakoulutuksen kautta.
Miksi yrityksen kannattaa ottaa työharjoittelija Buutin koulutuksen kautta?
”Sen takia, että tämä on kustannustehokasta eli työssäoppimisjaksosta (TOP-jakso) ei koidu yritykselle työnantajan sivukuluja. Myös riskit pienenevät, kun yritys saa tutustua harjoittelijaan ennen varsinaista rekrytointipäätöstä. Buutti laskuttaa yritykseltä nimellisen summan TOP-jakson käynnistyttyä. Harjoittelijat saavat jakson ajalta yksilöllistä työttömyyskorvausta, joten on myös reilua heitä kohtaan, ettei ilmaista työtä tarvitse tehdä.”
”Rekrytointi työharjoittelujakson kautta on myös helppoa ja säästää yrityksen resursseja. Buutilla tehdään iso työ hakijoiden hakemusten vastaanottamisessa ja seulonnassa, heidät koulutetaan ja tämän jälkeen tarjotaan tuoreen koulutuksen omaavat kandit TOP-jaksolle yrityksiin.”
”Lisäksi harjoittelijan aiempi kokemus yhdistettynä koulutuksessa päivitettyyn osaamiseen on hyödyllistä yrityksille. Jos mietimme esimerkiksi alanvaihtajaa, hän on usein työllistynyt Buutin koulutuksen kautta entisen alansa ohjelmointitehtävien pariin. Alanvaihtajalla on ollut substanssi- ja työkokemusta tietyltä sektorilta ja hän on voinut hyödyntää kokemustaan saman alan yrityksen ohjelmistokehitystehtävissä. On merkityksellistä harjoittelijalle, mikäli yrityksestä avautuu alan ensimmäinen työpaikka tai se mahdollistaa alanvaihdon. Usein yritys ja tekijä eivät olisi kohdanneet ilman Buutin työvoimakoulutusta. Kumpikin osapuoli – sekä yritys että harjoittelija – voittavat.”
Pauliina näkee, että IT-alan yrityksillä on merkittävä alueellinen vaikutus alueen vetovoimaisuuden ja yleisen työllistymistilanteen kannalta. Myös yritysvastuullisuus on keskeinen näkökulma aiheen ympärillä.
”Mikäli yritys ja töitä etsivä henkilö eivät löydä toisiaan, käy usein niin, että työnhakija muuttaa töiden toivossa toiselle alueelle, esimerkiksi pääkaupunkiseudulle. Jos siis katsomme isoa kuvaa, hyödymme kaikki, mikäli pystymme mahdollistamaan sen, että tulevaisuuden osaajat voivat tehdä töitä ja asua kotiseudullaan.”
”Tässä on vahvasti mukana myös vastuullisuus-aspekti. Yritysvastuullisuuden näkökulmasta tällaiset koulutukset osoittavat yrityksen sitoutumisen kestävään kehitykseen ja yhteiskunnalliseen vastuuseen. Tämä ei ainoastaan hyödytä yritystä taloudellisesti ja maineellisesti, vaan myös edistää laajemmin yhteiskunnan hyvinvointia ja kehitystä.”
Usein on havaittavissa stigma työvoimakoulutusten yllä. Mistä tämä johtuu ja miten Buutilla taklataan haasteet? Millaisia opiskelijoita Buutilla on?
”Taustalla voi olla yleisiä ennakkoluuloja, joiden katsotaan liittyvän työttömyyteen. Myös huonot kokemukset voivat olla lähtökohtana ennakkoluuloille. Jos näin on, on ymmärrettävää, että yrityksellä on isompi kynnys ottaa harjoittelija työvoimakoulutuksen kautta.”
”Olemme saaneet kouluttajana kehuja kunnianhimoisesta, ammattitaitoisesta ja ammattiylpeästä otteestamme koulutusten toteuttamiseen liittyen. Hoidamme hommat hyvin. Jos yritys on pettynyt johonkin aiemman koulutuksen harjoittelijakokemukseen, niin huolella valittujen opiskelijoiden lisäksi Buutin koulutus ja TOP-jakson toteutus tekevät eron.”
Pauliinan mukaan Buutilla tehdään huolellista työtä opiskelijavalinnoissa. Opiskelijat myös pääsevät hiomaan taitojaan useamman kuukauden ajan ennen yrityksessä tapahtuvaa työssäoppimisjaksoa.
”Kun opiskelija valitaan koulutukseen, tämä jo itsessään poistaa työtä yritykseltä. Buutilla on monivaiheinen rekrytointiprosessi, jonka kautta varmistamme, että opiskelijat ovat aidosti motivoituneita kasvamaan ja kehittämään taitojaan ohjelmoinnin parissa.”
”Opiskelijat vahvistavat koodausrutiiniaan ja alan edellyttämiä työelämätaitoja usean kuukauden ajan ennen työssäoppimisjaksoa, joten koulutamme heidät yrityksille valmiiksi. Mikäli yritykseltä tulee toiveita koulutuksen sisällön suhteen, joustamme ja tuomme yritykselle merkityksellisiä sisältöjä mukaan opiskelijakohtaisesti. Tosi usein opiskelijat ovat oma-aloitteisia tiedon ammentamisessa ja he ovat motivoituneita yrityksessä käytössä olevista teknologioista.”
”Meillä Buutilla on huippuja opiskelijoita. Suurin osa opiskelijoistamme on alanvaihtajia tai he ovat vastavalmistuneita alan koulutuksesta ja etsivät ensimmäistä alan työpaikkaa. Iso osa on myös opintojensa ohella harrastanut ohjelmointia ja tehnyt pieniä projekteja. Useat yritykset ovat kommentoineet, että Buutilta tullut harjoittelija on ylittänyt odotukset ja päässyt tuottavaan työhön käsiksi paljon odotettua aiemmin.”
Mitä vinkkejä antaisit yritykselle, joka pohtii kasvattavansa tiimiään uuden työharjoittelijan avulla?
”Työvoimakoulutuksen kautta tapahtuva rekrytointi on ehdottoman matalariskinen investointi. Tarjoamme yritykselle täsmänä juuri heille sopivia kandeja haastateltavaksi. Haastatteluiden pohjalta yritys pääsee tutustumaan tekijöihin ja valitsemaan sieltä itselleen sopivimman matchin.”
”Harjoittelija pääsee koulutuksen ansiosta nopeasti kiinni tuottavaan työhön, mikä on palkitsevaa sekä yritykselle että harjoittelijalle itselleen. Noin reilun kolmen kuukauden työssäoppimisjakson aikana nähdään onko harjoittelija yhteensopiva yrityksen kanssa, mikä puolestaan madaltaa rekrytoinnin kynnystä tavalliseen vakituisen työsuhteen rekrytointiprosessiin verraten.”
”Usein olemme päättäjien kanssa todenneet, että pelkkää CV:tä ei kannata tuijottaa liikaa. Onkin hyvä tutkia, onko opiskelijalla jotain muuta merkittävää osaamista taustalla, esim. esihenkilö- tai projektityöskentelykokemusta joltain toiselta alalta. Tästä on hyvä keskustella haastattelussa tarkemmin ja pohtia henkilön sopivuutta tiimiin myös muiden kuin teknisten aspektien perusteella.”
Pauliinan mukaan yritykset pääsevät itse vaikuttamaan työharjoittelijan perehdytysprosessin kohdalla siihen, millaiset taidot ja käytänteet ovat olennaisia yrityksen toiminnan kannalta. Kokeneemman kehittäjän kohdalla totutuista käytänteistä ja toimintatavoista voi olla vaikea oppia pois.
”Buutin opiskelijoilla on potentiaalia kehittyä ja työelämäkokemustakin enemmän motivaatiota. Harjoittelujaksolla yritys pääsee opettamaan alusta alkaen yrityksessä toimivaksi koetut toimintatavat. On näin ollen mukavampaa päästä maalaamaan tyhjälle canvakselle, kuin maalata toisen päälle.”
Lisätietoja
Tagit
Erikoisosaaminen
Ohjelmistokehitys | |
Webkehitys | |
IoT | |
Testaus ja laadunvarmistus |
Toimialakokemus
IT | |
Koulutusala |
Tarjonnan tyyppi
Koulutus | |
Vuokratyövoima |
Buutti - Asiantuntijat ja yhteyshenkilöt
Buutti - Muita referenssejä
Buutti - Muita bloggauksia
It- ja ohjelmistoalan työpaikat
- Laura - DevOps Engineer
- Laura - ICT-asiantuntija (service desk), Millog Oy Riihimäki
- Laura - RPA-Trainee
- Nordea - Strategic Partner, Data Strategy and Alignment
- Innofactor Oyj - Sales Manager (Data & Analytics)
- Laura - Mobiilikehittäjä, Android
- Laura - Ohjelmistoarkkitehti, Tampere/Oulu
Premium-asiakkaiden viimeisimmät referenssit
- Hion Digital Oy - Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen
- Verkkovaraani Oy - Uudet kotisivut Talin ja Ruusulan keilahalleille
- S1 Networks Oy - Pitäiskö teidän hankkia parempi netti?
- Altoros Finland Oy - Automaattinen kestävyysraportointityökalu CSRD siirtymää varten / Sustashift
- Digiteam Oy - Verkkokaupan toteutus Apollokaihdin.fi
- Digiteam Oy - Kattokeskuksen sivut ykköseksi Googlessa
- Digiteam Oy - Kokonaisvaltainen digimarkkinoinnin kumppanuus – Case Tradehit
Tapahtumat & webinaarit
- 04.12.2024 - Kuinka oikea matka- ja kululaskujärjestelmä tehostaa prosesseja?
- 05.12.2024 - Green ICT VICTIS -hankkeen kick off -tilaisuus
- 17.12.2024 - Rakettiwebinaari: jouluspesiaali – kysy mitä vain!
- 15.01.2025 - Datavastuullisuuden valmennus: hanki valmiudet vastuulliseen datan ja tekoälyn hyödyntämiseen
- 23.01.2025 - Generatiivisen tekoälyn hyödyt liiketoimintajohtajalle
Premium-asiakkaiden viimeisimmät bloggaukset
- Timeless Technology - No-Code PLC vs. perinteinen PLC - Mikä on paras ratkaisu?
- Hion Digital Oy - Onko verkkopalvelusi valmis tulevaan vuoteen?
- Kisko Labs Oy - Prototyypillä säästät rahaa ja vähennät riskejä
- Rakettitiede Oy - Mistä on konsultit tehty?
- Innofactor Oyj - Näin Jedox tehostaa Excel-työskentelyä
- Rakettitiede Oy - Kiikarissa ura Raketissa? Näin onnistut!
- Identio Oy - Web Applications: How We Build Minimum Lovable Products in 2025 – Building a Lovable App
Digitalisaatio & innovaatiot blogimediaBlogimediamme käsittelee tulevaisuuden liiketoimintaa, digitaalisia innovaatioita ja internet-ajan ilmiöitä |